Ei paineita renkaanvaihdosta

Vaihdoin eilen Harrasteautoon talvirenkaat. Aikaisemmista virheistäni viisastuneena ymmärsin tällä kertaa aloittaa työn selvittämällä, mikä autotallissa säilytettävistä rengaspinoista koostui juuri Harrasteauton renkaista. Ensimmäisellä kerralla raahasin autotallista helpoimmin saatavilla olevat renkaat auton ympärille, ja yritettyäni muutaman kerran turhaan tähdätä ensimmäistä rengasta paikalleen havaitsin, että sen vanne ei ollut tarkoitettukaan sopivaksi kiinnittymään Harrasteautoon. Tarkempi tutkimus paljasti, että toisaalla oli jemmassa toinen pino paremmin yhteensopivia renkaita.

Olisi kuulemma hyvä idea lastata puoli vuotta varastossa olleet renkaat auton kyytiin ja ajaa huoltoasemalle tutkimaan niiden ilmanpaineet ennen kuin alkaa irrottaa käytössä olleita renkaita autosta. Ymmärrykseni siitä, miksi se on hyvä idea, syveni sillä hetkellä, kun olin saanut ensimmäisen renkaan paikalleen ja laskin tunkin alas. 0,8 barin paine riittää pitämään renkaan pinkeän pyöreänä silloin, kun rengas on pinossa autotallissa, mutta ei silloin, kun rengas kannattelee neljäsosaa auton painosta. Auton renkaiden täyttäminen fillarin pumpulla on varmaan yksi niistä liikuntalajeista, joita fysioterapeutti ei suosittele niska-hartiavaivaisille.

Ihmisellä on renkaanvaihtoa varten liian vähän tarttumaraajoja. Työ sujuisi kätevämmin apinalta, joka voisi kahdella kädellä nostaa renkaan paikalleen, ja kolmannella tähdätä pultin kierteilleen. Minä saavutin optimaalisen työasennon istumalla kesärenkaan päälle, jotta sain nostetuksi talvirenkaan paikalleen jaloillani. Yhdellä kädellä ohjasin rengasta oikeaan asentoon, ja toisella kurkottelin vähän liian kauas sijoittamiani pulttia ja työkaluja.

Yksi kesärenkaistakin vuotaa. Teippasin siihen lapun "tämä rengas vuotaa", jotta en ensi keväänä toiveikkaana kuvittelisi, että varastosta löytyy neljä hyväkuntoista ja riittävän paineistettua rengasta. En kai minäkään puolessa vuodessa kehity niin hölmöksi, että kiinnittäisin autoon renkaan, jossa selvästi lukee, että se vuotaa, ja kuvittele voivani lähteä heti ajamaan sillä? Dokumentointi on tärkeää myös hardware-projekteissa. Miksei muuten niihin rengaspinoihinkin voisi kiinnittää lappuja, joissa lukee "Harrasteauton kesärenkaat" tai "AA-313* talvirenkaat"? Kuka luulee ensi keväänä muistavansa, mihin autoon ne keltaisissa muovipusseissa ruohonleikkurin taakse ja joulukoristeiden alle säilötyt renkaat kuuluvat, jos vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi?

Nyt ei voi muuta kuin luottaa, että momenttiavain on kalibroitu oikein, eli pultit on kiristetty 110 newtonmetriin. 110 Nm tarkoittaa sitä, että pultit kiristetään HNNNGHH-hampaat-irvessä-kireälle, mutta ei aivan AAAARRRGGH-poksauta-verisuoni-päästäsi-kireälle. Ja jälkikiristykset muistetaan tehdä sitten 150 kilometrin jälkeen, niin kuin joka vuosi on tunnollisesti tehty (köh köhöm), koska pölykapselien repiminen irti ja hakkaaminen takaisin paikalleen on helppoa, hauskaa ja hyödyllistä (NOT!).

Vakavasti puhuen, auto on enintään niin hyvä, kuin sen renkaat ovat. (Renkaiden ja tien pinnan välinen kontakti on ainoa keino toteuttaa kaikkea sitä, mitä moottori, ohjaustehostin, ABS, TCS, ESP j.n.e. yrittävät saada aikaan, jotta auto liikkuisi kuljettajan suunnitelman mukaisesti. Jos renkaiden kontakti ei riitä, suunnitelma ei toteudu.) Harrasteauton hiljakseen vuotavat, mahdollisesti löysästi kiinnitetyt ja vanhuuttaan kovettuneet, joskaan ei vielä loppuunkuluneet, renkaat muodostavat melko tasapainoisen kokonaisuuden auton muiden osien kunnon kanssa. Katsastusinsinööri tykkää varmaan taas hyvää, kun tulee se aika vuodesta.

*rekisterinumero muutettu auton tunnistamisen estämiseksi

Välietappi

Lähetin gradun ohjaajalle kommentoitavaksi. Nyt jännitän sitä, löytääkö ohjaaja vielä asiasisällöstä puutteita, vai saanko keskittyä viilaamaan pilkkuja ja kuvien sijoittelua.

Mitäs tässä nyt sitten sillä aikaa tekisi, kun ohjaaja yrittää löytää aikaa tekeleeni lukemiseen?

Pilkun viilausta

Minulla on taulukko-ohjelmassa pitkät rimpsut tällaisia numeroita

62,7

51,3

31,5

12,6

5,71

4,23

ja niistä pitäisi piirtää kuvaaja. Ikävä kyllä piirto-ohjelma ei ymmärrä, että merkintä 62,7 tarkoittaa desimaalilukua kuusikymmentäkaksi kokonaista ja seitsemän kymmenesosaa, vaan luulee sitä koordinaattipariksi kuusikymmentäkaksi i-vektorin suuntaan ja seitsemän j-vektorin suuntaan.

Luvut pitää siis muuttaa piirto-ohjelman ymmärtämään muotoon

62.7

51.3

31.5

12.6

5.71

4.23

ja kun niitä on paljon, tulee mieleen yrittää keksiä jokin nopeampi tapa kuin jokaisen pilkun muuttaminen pisteeksi yksi kerrallaan.

Lopulta löysin ratkaisun matemaattis-tietojenkäsittelytieteellisen ja humanistisen kansainvälisyyskasvatuksen leikkauspisteestä. Taulukko-ohjelmani ymmärtää desimaalipilkkuja siksi, että sen oletuskielenä on suomi. Vaihdoin desimaalilukuja sisältävien solujen kieliasetuksen amerikanenglanniksi, ja taulukko-ohjelma kuuliaisesti käänsi suomenkieliset desimaaliluvut englanninkielisiksi.

Pitihän se ratkaisu sitten vielä googlettaa.

Englannin 62,7 olisi suomeksi (62,7) ja lineaarialgebraksi 62ê1+7ê2.

Väittikö joku, että matematiikka on muka universaali kieli, jota ymmärretään kaikkialla yksiselitteisesti?

Väärin vastustettu

Yleensä minulla nousee savu korvista aina, kun Kunnon Kansalaiset nillittävät maailmanparantajille, että väärin parannettu:

Miksi te yritätte ratkaista [ongelman X], vaikka [ongelma Y] kaipaisi apua ensin?

Jo Anja Eerikäisen aikoihin eläinsuojeluväki osasi vastata tähän:

Hienoa! Auta sinä [ongelmasta Y kärsiviä], ja minä autan [ongelmasta X kärsiviä], niin kaikki ongelmat tulevat ratkaistuksi!

Ikään kuin ne nillittävät Kunnon Kansalaiset olisivat ikinä kokeilleet tehdä jotakin vapaaehtoistyötä [ongelman Y] korjaamiseksi. Jokainen, joka on uhrannut aikaansa eläinhoitolaan huostaanotettujen koirien ulkoiluttamiseen, ymmärtää arvostaa jokaista, joka uhraa aikaansa nappulaliigan erotuomarina tai festivaalien järjestyksenvalvojana toimimiseen.

Mutta tänään sieluttomana teknokraattina* pitämäni kaveri linkitti facebookissa ajatuksen, joka pysäytti:

http://instagram.com/p/eMtimMiTap/#

*Sieluton teknokraatti on siis ominaisuus, jota ihmisessä arvostan, ja toivon itsekin tulevani isona sellaiseksi. Ja vielä enemmän arvostan sitä, että tietynlaiseen lokeroon kuvittelemani ihmiset onnistuvat yllättämään.

Sodan syitä on vaikea ymmärtää

Jotenkin jouduin muutamaksi päiväksi historian opettajaksi historian opettajan paikalle. Seiskaluokkalaisten piti opiskella Suomen sotaa 1808-1809.

Minä: - Katsopa tuosta kirjan ensimmäiseltä riviltä. Miksi Venäjä hyökkäsi Ruotsiin?
Oppilas: - Koska Ruotsi pieraisi.

Harmi, etten ole ehtinyt opiskella psykologiaa enää lukion jälkeen. Tästä olisi saanut hyvää analyysiä yksilönkehityksen taantumisesta ikävaiheeseen, jossa on juuri keksitty vessahuumori.

Oppilas kuitenkin osoitti ymmärtävänsä, että huumori perustuu yllätykseen. Historian oppikirjassa valtiot kuvataan itsenäisinä toimijoina: Ranska juonitteli, Venäjä hyökkäsi, Suomi puolustautui. Hiukan näkökulmaa laajentamalla on ajateltavissa, että valtio voi myös pieraista.

http://satwcomic.com/language-lesson

Tuleekohan tästä samanlainen absurdien vitsien klassikko kuin "mies meni kauppaan ja leikkuupuimuri"?

Fysioterapian tarpeessa

Fysioterapeutti ohjeisti tänään, että useimmat päänsärystä ja niskajumituksesta kärsivät opiskelijat saavat helpotusta oireisiinsa pitämällä taukoja istumisesta aina 30 minuutin välein ja tekemällä 10 minuutin ylävartalojumpan joka ikinen päivä. Ja hartiat pitäisi pitää rentoina ja vatsalihakset aktivoituina, eikä saisi istua yli kahdeksaa tuntia päivässä.

Samaan päätelmään olin tulossa itsekin, mutta ehkä nyt alan ammattilaiselta kuultuna ryhdyn vihdoinkin ottamaan taukojumpan vakavasti. Fysioterapeutti uhkasi myös soittaa kolmen viikon kuluttua ja kysyä, miten ohjelman noudattaminen on lähtenyt sujumaan. Lisäksi hän määräsi minut Anonyymien Konttorirottien tukiryhmään kuuntelemaan luentoa työpöydän ergonomiasta.

En kehdannut sanoa, että vietän valveillaoloajastani päivittäin ehkä tunnin tai kaksi tekemällä jotain muuta kuin istumalla tietokoneen ääressä. Kirjoja luen joskus myös sohvalla tai sängyssä. Otetaanko päivittäisessä istumisajassa puoli-istuva löhöasento huomioon kertoimella 0,5?

Keväällä tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran hakeuduin lääkäriin jatkuvan niskahartiapäänsäryn takia. Jokohan sitä saisi aikaiseksi nostaa perseensä ylös penkistä? Ibuprofeenin, salisyylihapon ja mukopolysakkaridipolysulfaatin korvaaminen verenkierrolla lihaksissa kuulostaa aika halpahintaiselta (pun intended) vaihtoehtohörhöilyltä.

Kuvien liittäminen tekstiin

Jos tällaisesta datasta...

...on tarkoitus piirtää tällainen kuvaaja...

... ja liittää se opinnäytetyön tekstin lomaan, niin se käy näppärimmin näin:

1. Kirjoitetaan komentotiedosto, joka kertoo, että datasta on tarkoitus piirtää kuvaaja ja tallentaa siitä pdf-tiedosto.

set term pdf
set out kuvaaja.pdf
plot dataa.txt

2. Ajetaan komentotiedosto Gnuplotilla, joka piirtää kuvaajan ja luo pdf-tiedoston.

load komentotiedosto.txt

3. Avataan pdf-tiedosto Foxit Readerilla tai Adobe Readerilla.
4. Kopioidaan kuva leikepöydälle joko Readerin soveltuvalla toiminnolla tai sen puuttuessa Alt+PrintScreen-painikkeilla.
5. Avataan leikepöydälle kopioitu kuva Inkscapella. Tallennetaan siitä eps-kopio.
6. Kerrotaan LaTeXille, että tekstin lomaan halutaan liittää kuva.

\includegraphics[width=\textwidth]{kuvaaja.eps}

7. Käännetään LaTeXin raakateksti dvi-tiedostoksi.
8. Tulostamista varten käännetään dvi-tiedosto pdf-tiedostoksi.

Helppoa ja yksinkertaista!

Vaiheet 3-5 voisi jättää tekemättä, ja vaiheet 7 ja 8 voisi yhdistää, jos kääntäisi LaTeXin raakatekstin suoraan pdf-tiedostoksi. Mutta sitä varten pitäisi muuttaa kaikki gradussa jo olevat eps-kuvat pdf-kuviksi, joten jatketaan nyt sitten tallentamista formaatista toiseen, kun näin pitkälle on päästy. Tämä on kuitenkin pieni riesa verrattuna Wordin eri versioiden tiedostomuoto-ongelmiin.

DSC WTF

Kun kaikki gradun lähdeteokset ovat englanninkielisiä, tulee joskus vaikeuksia kirjoittaa hyvää ja tieteellisesti täsmällistä suomea. Mitä mahtaa olla Differential Scanning Calorimetry suomeksi? Labrassa sitä kutsutaan vain DSC:ksi.

Ilmeisesti virallinen nimi on differentiaalinen pyyhkäisykalorimetria. Humanistien kirjoittaman nettisanakirjan tarjoama apu nauratti.

Yrittääkö joku kirjoittaa DSC:stä runoa?

Alkoholikulttuuria

Wali Hashi uskaltautui kritisoimaan suomalaista alkoholikulttuuria. Kuluneen vitsin mukaan suomalaiset haluavat aina tietää, mitä toiset meistä ajattelevat, ja yllättävän hyvin tämä tieto on tällä kertaa otettu vastaan. Kommenttiketjun ensimmäiset kirjoitukset ovat samaa mieltä: eihän siinä ole mitään järkeä, että juopottelu on sosiaalisesti hyväksytty harrastus, ja alkoholista kieltäytymistä joutuu selittelemään.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen haluaakin vähentää alkoholin kokonaiskulutusta hintaa nostamalla ja saatavuutta vaikeuttamalla. Epäilemättä kansan mielessä peruspalveluministerin tehtävänimike muuttuu pikapuoliin kukkahattu- ja holhousministeriksi. Eräs kaverini filosofoi, että joka kerta, kun Suomessa alkoholin hinta laskee, kulutus kasvaa. Sitten, kun Suomesta ostetun alkoholin hinta nousee entiselle tasolleen, kulutus ei laske, vaan tuonti Virosta kasvaa. Tästä voi päätellä, mitä tapahtuu, kun hintaa hilataan muutaman kerran ylös ja alas, kun jokainen ministeri haluaa saada aikaan jonkin muutoksen suomalaisten juomistavoissa.

Juhani Seppänen kirjoitti kirjassaan Selvästi juovuksissa osuvasti alkoholista. Lääkärin näkökulmasta suurkulutuksen rajana pidetyt 24 annosta viikossa miehille ja 16 naisille ovat enemmän tai vähemmän hihasta vetäistyt. (Joitko viime viikolla vain 23 pientä kaljaa? Sitten ei ole syytä huoleen, jatka samalla tavalla!) Jos alkoholin haittavaikutuksia arvioitaisiin samalla tavalla kuin lääkkeiden, eli eläinkokeiden perusteella ja virherajat varmasti turvallisempaan suuntaan pyöristäen, lääkärit suosittelisivat nauttimaan enintään ruokalusikallisen olutta tai teelusikallisen viiniä vuorokaudessa. Suuremmista annoksista saattaa aiheutua häiriöitä keskushermoston ja maksan toimintaan.

Muiden lääkkeiden tapauksessa keskushermoston lamaantumista ja siitä aiheutuvia keskittymisvaikeuksia, aistiharhoja, sssheeevvässhti artikuloimissshen vaikeukssshia ja impulssikontrollin heikentymistä pidettäisiin hyvinkin kiusallisina sivuvaikutuksina, mutta alkoholin nauttimisessa ne ovat toiminnan tarkoitus. Vai juoko joku olutta tai hyviä viinejä vain maun vuoksi? Sitten varmaan alkoholiton olut tai alkoholiton viini osuu loistavaan markkinarakoon: maistelija voi juoda miten paljon haluaa ilman, että antaa huonoa esimerkkiä lapsille tai vaarantaa kykynsä ajaa autoa. Kuulostaako kuivalta kuin teekkarivitsi alkoholittomasta Koskenkorvasta?

Rohkenen väittää, että suomalaiset juovat alkoholia pääasiassa kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että niin kuuluu tehdä, koska Kaikki Muutkin juovat. Vertaisryhmän painostuksesta varoitellaan yleensä teinejä, mutta eivät aikuisetkaan ole sille immuuneja. Osaatteko kuvitella häihin, aikuisten synttäreille tai pikkujouluihin niin hauskan ohjelman, ettei kukaan ehdi kiinnittää huomiota siihen, ettei alkoholia tarjoilla? Tietyissä juhlissa kuuluu asiaan, että alkoholia on tarjolla, koska Kaikki Muutkin tarjoavat alkoholia vastaavissa juhlissa.

Toinen syy on se, että aikuiset haluavat tulla lapsiksi jälleen. Mitä enemmän promilleja ihmisellä on veressään, sitä useamman vuoden hän nuortuu. Ensin katoaa kyky ajatella kypsästi, sitten kyky ja lupa ajaa autoa. Teinin tasolle päästessään humalainen aikuinen tuntee itsensä haavoittumattomaksi ja uhmakkaaksi, mutta hänellä on suuri tarve tehdä jotain, joka ällistyttäisi kavereita. Jos juominen nuoruuden lähteestä jatkuu, katoaa pelko julkisesti laulamista kohtaan, itsenäisesti syöminen ei enää onnistu, ja mielipaha ilmaistaan nyrkkitappelulla. Taantumista tapahtuu myös siisteyskasvatuksessa ja kävelemisessä. Ja seuraavana aamuna tuntuu syystäkin siltä, kuin olisi ikääntynyt 30 vuotta yhdessä yössä.

Perinteinen alkoholivalistus keskittyy varoittamaan ihmisiä siitä, että jos he juopottelevat, he ovat vaarassa päätyä tekemään jotain hölmöä, kuten kiipeämään luvatta työmaanosturin huipulle, harrastamaan esiaviollista seksiä tai laulamaan karaokea julkisella paikalla. Ongelma on siinä, että iso osa ihmisistä haluaa kiivetä luvatta jonnekin, harrastaa seksiä tai laulaa karaokea, mutta ei uskalla tehdä sitä selvin päin. Siksi jotkut tarvitsevat alkoholia voidakseen pitää hauskaa. Miten olisi vappu raittiina? (Tätä pitäisi joskus kokeilla, ihan vain nähdäkseni, hämmästyisivätkö poliisit pidättäessään känniääliön sijasta raitisääliön.)

Suomessa ei juoda poikkeuksellisen paljon alkoholia, mutta täällä päihtyneenä on sallittua paitsi näyttäytyä toisten seurassa, myös tehdä kaikkea sitä, mitä hillityn ja järkevän suomalaisen ei tavallisesti ole sallittua tehdä. Kun tätä hillittömyyden ainoaa ilmaisukanavaa yritetään noin kerran ministerikaudessa hillitä, kansa purnaa holhouksesta. "Taas tehdään alkoholin juominen hankalaksi meille kohtuukäyttäjille, vaikka ne ongelmakäyttäjät ovat ihan muualla!"

Juhani Seppäsen mukaan suomalainen alkoholilainsäädäntö on omituinen sekoitus sallimista ja kieltämistä siksi, että kansan vaatimuksesta lainsäätäjät yrittävät ensisijaisesti turvata alkoholin mahdollisimman helpon saatavuuden "minulle, joka olen kohtuukäyttäjä", ja sen ohella rajoittaa alkoholin saatavuutta "niiltä ongelmakäyttäjiltä". "Ne ongelmakäyttäjät" tunnistaa siitä, että he ovat päihtyneempiä kuin minä. He eivät pysty olemaan ilman alkoholia, eivätkä tajua riippuvuuttaan itse. Ja on kamalan holhoavaa, että minä, kohtuukäyttäjä, joudun olemaan jossakin tilanteessa ilman alkoholia, jotta ne ongelmakäyttäjät saataisiin hetkeksi kuiville. Kyllä minun pitäisi voida juoda missä tahansa, koska en minä ole alkoholiriippuvainen. (Wait, what?)

Suomalainen alkoholikulttuuri muuttuu sitten, kun "kaikki me kohtuukäyttäjät" pidämme "niiden ongelmakäyttäjien" auttamista tärkeämpänä kuin mahdollisuutta juoda oma kohtuullinen annoksemme missä ja milloin tahansa. Voimme ottaa ihan vain yhden alkoholittoman juoman, tämän kerran, seuran vuoksi, kun ei seuralainenkaan juonut alkoholia, ei se vielä kohtuukäyttöä vaaranna. Jos "näissä tilaisuuksissa alkoholin juominen kuuluu asiaan, koska Kaikki Muutkin" ei ole teinille kelvollinen syy juoda, niin ei se ole aikuisellekaan.

Kelvollinen, tai ainakin rehellinen, syy nauttia alkoholia on halu kokea lieviä aistiharhoja, tuntea olonsa lämpimäksi ja pörröiseksi ja luopua tilapäisesti osasta arvostelukykyään. Sellaisia tilanteita tulee joskus meille kohtuukäyttäjille.

Laphroaig single-malt scotch, however, is a solution. It’s about 43% ethanol, the rest is mostly water.  Because water is present in the highest amount, water is the solvent and ethanol is the solute. [Lähde: http://thefinchandpea.com/2012/12/01/science-caturday-is-alcohol-the-solution/]

 

Lasten alkoholivalistuksessa puolestaan pitäisi varoa luomasta sellaista mielikuvaa, että alkoholin käyttäminen olisi aikuisten juttu tai liittyisi jotenkin kykyyn tehdä itsenäisiä päätöksiä. Yhteistä pähkäiltävää riittää sekä lapselle että vanhemmalle, kun yritetään ymmärtää, miksi aikuiset juovat alkoholia päästäkseen hetkeksi eroon aikuisen oikeuksistaan ja kyvystään tehdä itsenäisiä päätöksiä. Ja jos haluaa opettaa lapselle, että päätöntä sekoilua voi harrastaa isonakin ilman alkoholia, se kannattaa osoittaa omalla esimerkillä.

Palvelukseen halutaan: palkanlaskija

Avopuolison pohjoisnavalla asuva ryyppykaveri Motoristi tuli pariksi päiväksi kylään. Veimme hänet Kyläkapakkaan, koska siellä on kohtuuhintaista juotavaa, ystävällinen baarimikko ja mielenkiintoisia ihmisiä.

Motoristi ihastui baaritiskille jonottaneesta naisseurueesta yhteen yksilöön jo ennen kuin sai kaljansa tilatuksi. Ihastus ihmetteli lopulta baaritiskiltä terassille asti päästyään, että hän lähti likkakavereidensa kanssa Kyläkapakkaan lasilliselle ilman meikkiä ja korkokenkiä, ja jotenkin tuli nyt sitten iskeneeksi täältä Motoristin. Likkakavereista yksi oli minun kaverinkaverini, joten haalimme yhden pöydän ympärille lisää tuoleja ja yhdistimme seurueet.

Ilta jatkui terassilla melko pitkään siitä huolimatta, että Motoristin ihastuksen täytyi olla seuraavana päivänä kello 12 lähtevässä junassa. Motoristi yritti suostutella ihastuksen vaihtamaan lippunsa myöhempään junaan. VR:lle muutos olisi ehkä sopinutkin, mutta ihastukselle ei. Hän selitti olevansa ammatiltaan palkanlaskija, ja siinä vaiheessa, kun palkanlaskija on kirjannut aikataulusuunnitelmansa Excel-taulukkoon, sitä ei voida enää muuttaa.

Seuraavana päivänä meidän aikataulusuunnitelmamme siksi päiväksi havaittiin hyvinkin muuttuviksi. Ei tullut Motoristille ajopäivää eikä minulle gradunkirjoituspäivää, vaan aamukahvista alkoi selvästi hyvä päivä. Myöhemmin totesin, että graduni etenemiselle olisi hyväksi, jos minunkin aikataulusuunnitelmani olisi kirjattuna jonkun palkanlaskijan Excel-taulukkoon, ja jolle joutuisin raportoimaan työaikakirjanpitoni. Tarvitsen avukseni jonkun toimistobyrokraatin, jonka käsissä suunnitelma tulee lihaksi.

Auton huoltoa

Mikä pieni riesa estää autolla ajamisen pahemmin kuin yksi jumittava ruuvi?
- Puolikas jumittava ruuvi.

Humanistiprofessorin mielestä tänään oli hyvä päivä tehdä Harrasteautolle tee-se-itse-huolto. Meillä on Harrasteauton kanssa jo 20 vuoden vankka kokemus siitä, että tee-se-itse-huollossa tulee yleensä aina jotain yllättäviä vastoinkäymisiä. Joskus tulee myös odottamattomia yllättäviä vastoinkäymisiä. Auto on kuitenkin lujaa tekoa, koska se edelleen käy ja kukkuu 20 vuoden huoltotoiminnasta huolimatta.

Pieni metallinkappale, jonka tieteellinen nimi on jarrunesteen ilmausruuvi, voi jumittaessaan estää ilmakuplien poistamisen jarrunesteen seasta. Ilmakuplat jarrunesteessä puolestaan estävät jarruja toimimasta: jarrupolkimen voi kyllä painaa pohjaan, mutta mitään ei tapahdu. Muutama gramma ilmaa väärässä paikassa riistää kuljettajalta mahdollisuuden hallita tonnin metallikappaleen liikettä, sillä toisin kuin lukiofysiikan ideaalinesteet, ilma on kokoonpuristuvaa.

Tavanomaisena yllättävänä vastoinkäymisenä jarrunesteen ilmausruuvi katkesi, kun sitä yritettiin avata. Odottamattomana yllättävänä vastoinkäymisenä edes ruuvin jäänteiden poraaminen pois paikaltaan ei tuottanut tulosta. Lopulta jouduttiin ostamaan uusi jarrusatula korvaamaan se yksilö, jossa ruuvin jäänteet olivat jumissa.

Humanistiprofessorin käsitys työturvallisuudesta on aika suurpiirteinen. Jos autotalli kuuluisi jonkun työsuojelutarkastajan valvontapiiriin, tarkastaja vaatisi metallin poraajalle suojalasit ja poraamista tarkkailevalle yleisölle kuulosuojaimet. Minä ehdotin, että jäteöljypurkkeihin kirjoitettaisiin paksulla mustalla permanenttitussilla "JÄTE", mutta Humanistiprofessorin mielestä sille ei ollut tarvetta. Hän kyllä tietää, missä astiassa on uutta öljyä ja missä jätettä, koska säilyttää niitä eri hyllyillä autotallissa.

Tavallisesta tee-se-itse-huollosta poiketen pääsin huollon jälkeen ajamaan Harrasteautolla kotiin. Huollosta huolimatta sekä kytkin että jarrut tuntuivat toimivan.

Viime vuosina olen oppinut, että ennen digitaalisten laitteiden huoltamista niiden sisällöstä otetaan varmuuskopiot. Harmi, että en voi ottaa varmuuskopiota myös autosta silloin, kun se toimii. Auton huollossa tulee ennemmin tai myöhemmin tilanne, jossa olisi hyödyllistä, että ruuvimeisselissä ja jakoavaimessa olisi Ctrl+Z-toiminto. Silloin olisi kätevää, jos voisi varmuuskopion avulla palauttaa auton käyttökelpoiseen tilaan.

Arkhimedeesta Brunauer-Emmett-Telleriin

Peruskoulun fysiikanopettajani opetti, että jos jonkin kappaleen muoto on niin epämääräinen, että sitä ei voida laskea kaavalla

tilavuus = pituus * leveys * korkeus eli V = a*b*c

niin se voidaan mitata Arkhimedeen menetelmällä

veteen upotettu kappale syrjäyttää oman tilavuutensa verran vettä.

Täytyy siis täyttää kappaletta suurempi astia piripintaan vedellä, upottaa kappale astiaan, kerätä reunan yli valunut vesi talteen ja mitata veden määrä. Tuloksena saadaan kappaleen tilavuus.

Opettaja opetti myös, että oman kämmenen pinta-alan voi määrittää karkeasti piirtämällä sen ääriviivat ruutupaperille, ja laskemalla kuvion sisälle jäävät ruudut. Opimme myös approksimoimaan mittaustarkkuuden rajoissa: kaikki osittain kuvion sisälle jäävät ruudut lasketaan puolikkaina, vaikka osa niistä on suurempia ja osa pienempiä kuin puolikas. Virheet kuitenkin suunnilleen kumoavat toisensa.

Lopuksi fysiikanopettajamme kysyi, miten voidaan määrittää sen tilavuusmittauksessa käytetyn epämääräisen muotoisen kappaleen pinta-ala. Opettajan malliratkaisu oli

en minä vaan ossaa.

Hän halusi ilmeisesti kompakysymyksellä havahduttaa oppilaat pohtimaan sitä, etteivät fysiikan laskukaavat ja mittausmenetelmät suinkaan ole taivaasta annettuja, eikä kaikkia ongelmia osata vielä ratkaista. Minä jäin miettimään, kuinka tarkan tuloksen saisi käärimällä kappaleen ympärille yhden kerroksen ruutupaperia, tai mittaamalla, kuinka paljon maalia tarvittaisiin sen maalaamiseen, jos maalin riittoisuus on 7m^2/litra.

Ehkä opettaja ei tiennyt, tai ehkä hän katsoi parhaaksi olla hämmentämättä seiskaluokkalaisia kertomalla Brunauer-Emmett-Teller-menetelmästä, joka julkaistiin vuonna 1938 Journal of the American Chemical Society -lehdessä. BET-menetelmä vaatii vähän monimutkaisempia mittauksia ja niiden matemaattista tulkintaa kuin Arkhimedeen menetelmä, joten on ymmärrettävää, että se keksittiin vasta noin 2200 vuotta myöhemmin. Periaate on sama kuin minun maaliratkaisussani, mutta tarkkuus paljon parempi: mitataan, kuinka monta molekyyliä kuluu, kun epämääräisen muotoinen kappale päällystetään yhdellä molekyylikerroksella, ja lasketaan

yhden molekyylin viemä pinta-ala * molekyylien määrä = kappaleen pinta-ala.

Yhden molekyylin koko voidaan arvioida, jos tunnetaan mittausaineen tiheys ja moolimassa. Jos molekyyli on muodoltaan sotkuinen hässäkkä, onnistumistarkkuus on vähän sinnepäin.

Yhdellä molekyylikerroksella päällystäminen onnistuu, kun mittaukset tehdään lähellä kaasun tiivistymislämpötilaa - esimerkiksi typellä noin 90 kelvinasteen eli -180 celsiusasteen lämpötilassa - ja niin pienellä paineella, että oikeastaan mittauslaitteiston sisällä vallitsee tyhjiö. Tutkittavan kappaleen päälle valutetaan vähitellen kaasua, joka tiivistyy sen pinnalle molekyylikerros toisensa päälle. Lopulta mittaustuloksista tulkitaan, kuinka paljon kaasua oli kulutettu siinä kohtaa, kun ensimmäinen kerros tuli täyteen.

BET-menetelmän rajoitukset tulevat vastaan, jos tutkittava epämääräisen muotoinen kappale muistuttaa muodoltaan Sierpinskin pesusientä. Jos päällystämiseen käytettävä molekyyli on hyvin suuri, se ei mahdu pienimpiin pinnan koloihin, joten niiden osuus jää mittaamatta. Tulos on väärä samalla tavalla ja samasta syystä kuin minun ruutupaperiratkaisussani.

Tutkimani huokoinen pii muistuttaa kyllä pesusientä, mutta sen ominaispinta-ala 260m^2/g on vielä mielekästä mitata BET-menetelmällä. Ruutupaperilla ja maalilla ei päästä edes lähelle oikeaa suuruusluokkaa. Ja tilavuusmittauksessa Arkhimedeen menetelmällä joudutaan käyttämään jotakin muuta nestettä kuin vettä, koska pintajännityksen takia vesi ei pääse pienimpiin huokosiin.

Ei heinäkuussa

Heinäkuu on huono vuodenaika gradun kirjoittamiselle. Yliopiston kirjastot on suljettu heinäkuun ajaksi. Ja Kemistilän kirjaston lukitun oven takana on vertaisarvioitu journaali, jonka vahvoin perustein oletan sisältävän juuri ne tiedot, jotka tarvitsisin omien mittaustulosteni tulkitsemiseen. Ja juuri tämän journaalin verkkoversioon ei yliopiston tunnuksilla pääse käsiksi. Palataan asiaan elokuussa.

Googlettelemalla pääsin sentään käsiksi laskukaavoihin, joita joku ystävällinen henkilö on ratkonut kahden samassa tasossa sijaitsevan metallijohtimen välisen kapasitanssin arvioimiseksi. Laskukaavat näyttävät suunnilleen tältä:

C = E*K(k)/K(k'),

missä C on kapasitanssi, E on johteiden välisen aineen permittiivisyys ja K on k:n elliptinen integraali. Huokoisen piin permittiivisyys voidaan puolestaan arvioida, jos tiedetään piin permittiivisyys ja huokosten sisällä olevan aineen permittiivisyys. Painotetun keskiarvon laskemiseen on useita kaavoja - valitse näistä suosikkisi!

Kapasitanssi saa SI-yksikköjärjestelmässä yleensä melko pieniä lukuarvoja. University Physics -kirjan mukaan ennen wanhaan oli hauska käytännön pila lähettää vastavalmistunut insinööri hakemaan varastosta kondensaattoria, jonka kapasitanssi on 1F. Vitsi muuttui vähemmän hauskaksi 2000-luvulla, kun yhden faradin kondensaattori onnistuttiin lopulta valmistamaan jostakin ihmehiilikuidusta.

Minä sain mittaustuloksistani 0,000.000.001...0,000.000.1 F, ja laskukaavojen mukaan sensorini kapasitanssin pitäisi olla 0,000.000.000.000.1 F. Kaavasta puuttuu nähtävästi vielä Skinnerin vakio, jonka täytyy olla suuruusluokkaa 10.000...100.000. Tekisi mieli kysyä Graduohjaajalta, tietääkö hän Skinnerin vakiolle mitään mielekästä fysikaalista tulkintaa, mutta Graduohjaaja on ilmeisesti kesälomalla, koska hän ei vastaa sähköpostiinsa. Palataan asiaan elokuussa.

Sekä kirjallisuuskatsaus että kokeellinen osuus viittaa nyt voimakkaasti siihen, ettei gradua pidä kirjoittaa heinäkuussa. Minä menen ulos terassille juopottelemaan syömään jäätelöä, koska se on paremmin heinäkuussa sopivaa tekemistä.

Sähköisessä kirjastossa

Tänään lähdin selvittämään, onko yliopiston kirjastossa erästä lähdemateriaaliksi sopivaa kirjaa. Astelin kirjastoon Firefox-selaimen kautta. Kirjaa löytyi yksi kappale matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan kirjastosta, ja lisäksi sähköisenä ebrarysta, johon pääsee yliopiston tunnuksilla.

Olen lukenut ebraryn sähkökirjoja ennenkin. Sivut toimivat samalla tavalla kuin paperikirjassa: kun käännän sivulta 2 sivulle 3, sivu 2 poistuu kokonaan näkyvistä. Mutta sähkökirjan sivujen kääntyminen kestää 0-3 sekuntia riippuen internetyhteyden nopeudesta ja kuormituksesta. Sivun yläreunasta alareunaan siirtyminen kestää 1-2 sekuntia, ja vaatii hiiren käyttöä. Jos internetyhteys katkeaa tai kirjaston verkkopalvelussa tehdään huoltotöitä, kirjaa ei saa auki.

Onneksi ebrarysta voi ladata sähkökirjan pdf-tiedostona omalle koneelle - kätevästi enintään 60 sivua kerrallaan. Kokeilin, onnistuisiko ladata toiset 60 sivua, jos kirjaudun ulos ja takaisin sisään. Ebrary herjasi, että latauskiintiötäni ei ole jäljellä. Kuitenkin onnistuin kirjautumaan ebraryyn toisella koneella, mutta samoilla tunnuksilla, ja lataamaan seuraavat 60 sivua. Sitten palasin ensimmäiselle koneelle, käynnistin Chrome-selaimen, kirjauduin ebraryyn ja latasin taas seuraavat 60 sivua. Jos tarkoituksena oli estää käyttäjiä lataamasta koko kirjaa itselleen yhdessä päivässä, niin esto vuotaa kuin Hesarin maksumuuri.

Nyt kirja on ladattu Mendeley Desktopille minun tietokoneelleni, joten voin lukea sitä myös ilman nettiyhteyttä ja rullata sivuja alaspäin ruudulla ilman viivettä. Ehkä siirtyminen paperikasoista elegantteihin paperittomiin toimistoihin etenee vähitellen, kun sähköiset työkalut kehittyvät käyttökelpoisiksi.

Vaihtoehtolaturi

Kuinkahan monta puhelinta tämän jäynän uhrit hajottavat, ennen kuin heille valkenee, että koulufysiikka voittaa vaihtoehtoiset menetelmät 6-0?

http://failblog.cheezburger.com

Jälleen löytyi yksi syy siihen, miksi kaikkien pitää opiskella peruskoulussa sähköopin alkeet.

Työnhaun hyvät ja huonot puolet

Viime vuoden töistä säästyneet rahat on nyt kulutettu, joten olen lähettänyt tusinan verran kesätyöhakemuksia. Tuloksena on ollut suuri epätietoisuus, kaksi työhaastattelua ja neljä automaattista hylkäyskirjettä sähköpostiin.

"Kiitos hakemuksestasi Oy Firma Ab:n varastotyöntekijäksi. Saimme 220 hakemusta, joista valitsimme haastatteluun kutsuttavat. Sinä et ollut heidän joukossaan."

Historian oppikirjoissa kerrotaan kaikenlaista uskomatonta ritarilinnoista, ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässistä ja merentakaisista siirtomaista, mutta tämä on jo liian paksua ollakseen totta.

Jos yhteen avoimeen työpaikkaan saapuu noin 200 hakemusta, niin ilmeisesti työnhakijan täytyy hakea noin 200 työpaikkaa, jotta saa sen yhden. Voittotodennäköisyys on parempi kuin lottoamalla, mutta silti rehellisen työn tekeminen ei ole mitenkään varma tapa ansaita elantonsa.

Tämänpäiväisessä työhaastattelussa väitin, että paras taitoni on projektien organisointi ja aikatauluttaminen. Vetosin siihen, että olen tehnyt puolen vuoden jaksosuunnitelmat fysiikan ja kemian yläkoulun oppimäärän opettamiseksi. Olin visusti hiljaa siitä, kuinka määrätietoisesti graduni on edennyt ja kuinka kauan olen sitä työstänyt.

Haastattelussa oli muuten hauskaa, mutta tyypilliseen tapaani keksin parhaat vastaukset vaikeimpiin kysymyksiin vasta kotimatkalla. Minä olisin loistava valinta kiireapulaiseksi sen vuoksi, että minulla ei ole työn ulkopuolista elämää, joten aikatauluni joustaa täysin firman tarpeiden mukaisesti.

Jännitin haastattelua aika paljon, kunnes tajusin luottaa siihen, että pessimisti ei pety. Huonosti tässä käy kuitenkin: jos saan sen työn, graduni viivästyy entisestään, ja jos en saa, rahat loppuvat. Toivottavasti ne päättävät palkata jonkun toisen, ettei niille paljastu, etten minä oikeasti mitään osaa.

Sisuunnuin kuitekin haastattelun jälkeen sen verran, että kirjoitin graduun kaksi sivua lisää loremipsumia. Juutuin kirjallisuuskatsauksessa ylivoimaisen vaikeaan kohtaan, joten ryhdyin selostamaan, mitä tässä tutkimuksessa nyt on mitattu. Asiasisältö on niin hyvin kohdallaan kuin se näin hihastavedetyssä tutkimuksessa yleensä voi olla, mutta kieliasu on aivan karsea. Hyvä suomen kieli ja tieteellisesti täsmällinen ilmaus tuntuvat olevan toisensa poissulkevat vaihtoehdot.

Näyttää siltä, että prokrastinointivinkki toimii: Jos pitää saada tehdyksi jokin suuri ja vähän vastenmielinen urakka, täytyy luvata hoitaa jokin vielä suurempi ja vastenmielisempi urakka. Ensimmäistä urakkaa voi sitten käyttää sijaistoimintana, kun yrittää vältellä sitä vielä suurempaa urakkaa. Tämän mukaan on jotenkin nurinkurista, että asuntolainan voi saada vasta sitten, kun on valmistunut ja saanut työpaikan. Gradun kirjoittaminen ja työnhaku etenisi paljon paremmin, jos olisin jo ostanut asumiskelvottoman pientä remonttia vaativan asunnon tai omakotitalotyömaan.

Poweria

Top Gearissa rakennettiin tehosekoitin, jota pyöritti sähkömoottorin sijasta V8-moottori.

Tefal panee paremmaksi. 450 kilowattia on yli 600 hevosvoimaa. Tästä riittäisi tehoa kolmelle henkilöautolle.

Tai sitten kuvassa on enemmänkin kirjoitusvirheitä meidän pilkunviilaajien riemuksi. Yksi kilo eli kolme nollaa sinne tai tänne, mitä väliä sillä on?

Siisteyskasvatuksen tarpeessa

Olin viime viikolla sijaisena yläkoulussa. Siellä kuulutettiin kesken oppitunnin keskusradiosta, että oikea loppusijoituspaikka virtsalle ei ole käsipyyheroskis, vaan wc-pönttö. Arvelin, että keskimäärin kymmenen vuotta 7.-9.-luokkalaisia nuoremmat lapset ovat oikeaa kohderyhmää vessakoulutukselle, mutta jotkut ilmeisesti oppivat vähän hitaammin kuin toiset.

Tänään menin viemään siivouspäivänä myymättä jääneitä kirjoja kirjaston lahjoitushyllyyn. Pysäköidessäni fillaria huomasin, että kaljupäinen aikuinen mies virtsasi kirjaston edessä olevaan suihkulähteeseen. Helpottautuva yksilö ei häiriintynyt ympärillä olevasta yleisöstä, eikä yleisökään osoittanut noteeraavansa helpottautujaa millään tavalla.

Suomessa tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä tehdä tarpeensa julkisella paikalla, keskellä kirkasta päivää. Päihteillä ei vaikuttanut olevan osuutta asiaan. Joitakin ei ujo pissa vaivaa, ja mitä teinit edellä, sitä aikuiset perässä - eiku miten se menee...?

Hyviä neuvoja uusille kuljettajille

Yli kymmenen vuotta ajokokemusta keränneillä kuljettajilla on tapana antaa omasta mielestään hyviä neuvoja ajokorttia suorittaville tai sen hiljattain suorittaneille. Yleensä nuori kuljettaja ei ymmärrä itse pyytää hyviä neuvoja, mutta se ei estä kokeneempia tyrkyttämästä niitä. Tässä siis tärkeysjärjestyksessä ne tärkeimmät:

Jännittämiseen on syytä vasta hyväksytyn inssiajon jälkeen. Inssiajoa ei tarvitse jännittää yhtään niin paljon kuin jokapäiväistä ajamista kortin saatuaan. Inssissä on tarkoitus ajaa ihan samalla tavalla ja noudattaa ihan samoja liikennesääntöjä kuin kaikilla reissuilla sen jälkeen. Jos inssiajossa ei huomaa toista tienkäyttäjää, jota pitäisi väistää, katsastusinsinööri voi painaa jarrua ja lähettää ajokokelaan takaisin lähtöruutuun. Se ei ole kovin vakavaa. Jos sen sijaan kortin saatuaan kauppareissulla ei huomaa tienkäyttäjää, jota pitäisi väistää, seurauksena on kallis lasku ja mahdollisesti pysyvä terveyshaitta tai jonkun kuolema. Se on vakavaa. Kortin saamisen jälkeen täytyy suhtautua jokaiseen reissuun vähintään yhtä nipottavasti kuin inssiin.

Autossa on vain yksi kuljettaja kerrallaan. Ainoa neuvo, joka kuljettajan pitää ottaa vastaan pyytämättä, on "VARO!!!" välittömän vaaratilanteen uhatessa. Varo hirveä, varo pyöräilijää, varo vesiliirtoa, varo torvea ratissa. Muuten kokeneemmat apukuskit saavat pitää mölyt mahassaan, kunnes kuljettaja kysyy neuvoa.

On tärkeää ymmärtää, että apukuski, joka sanoo "kyllä sinä tuohon väliin ehdit, paina kaasua nyt" ei tiedä, millaiseen väliin toinen kuljettaja ehtii, eikä hän oikeastaan edes neuvo, mitä kuljettajan pitäisi tehdä. Hän ajattelee ääneen, mitä itse tekisi, jos olisi ratin takana. Ikävä kyllä monet apukuskit eivät hallitse äidinkielensä verbien moduksia, ja käyttävät virheellisesti yksikön toisen persoonan imperatiivia, vaikka tilanne edellyttää ensimmäisen persoonan konditionaalia: "kyllä minä tuohon väliin ehtisin, painaisin kaasua nyt". Kuljettajan täytyy osata korjata apukuskin kommentit oikeaan persoonaan ja tapaluokkaan samalla, kun havainnoi liikennettä ja ohjaa autoa. Jos ohjeiden ohjaaminen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuottaa kuljettajalle kognitiivisen ylikuormituksen, on syytä pysäyttää auto lähimpään turvalliseen paikkaan ja kehottaa apukuskia joko vaikenemaan tai poistumaan kyydistä.

Kokematon kuljettaja, huono auto, etenevä matka - pick any two. Mitä taitavampi kuljettaja, sitä huonommalla autolla hän pääsee eteenpäin jokseenkin aikataulun mukaisesti. Huonokin kuljettaja voi päästä perille, jos auto toimii luotettavasti. Huono kuljettaja huonolla autolla tukkii liikenteen tavalla tai toisella: jos ei köröttele idioottivarman hitaasti, niin sitten poliisi joutuu sulkemaan tien onnettomuuspaikan kohdalta.

Jos nuoren kuljettajan on tarkoitus pärjätä muun liikenteen vauhdissa, hän tarvitsee hyvät renkaat, puhtaan ja ehjän tuulilasin, millilleen oikein säädetyt peilit sekä luotettavasti toimivan luistoneston, ajonvakautuksen ja lukkiutumattomat jarrut. Paniikin aika on siinä kohtaa, kun on tottunut luistoneston apuun, ja sitten eräänä päivänä ilman ennakkovaroitusta se ei toimikaan. Paniikkia voi ehkäistä harjoittelemalla nykyajan mukavuuksilla varustelemattoman auton käsittelyä etukäteen jossakin muualla kuin tieliikenteen joukossa. VoittajaFiilis^TM-kokemus valtaa mielen, kun onnistuu pysäköimään auton, jossa ei ole ohjaustehostinta.

Harjoittele pysäköintiä. Tarkoituksena ei ole kerätä tyylipisteitä suoritusta tarkkailevilta arvostelijoilta, vaan sijoittaa auto siten, että se ei tuki muiden tietä. On ihan OK joutua ottamaan ensimmäisen reissun jälkeen kolme tai neljä uutta lähestymisyritystä, ennen kuin onnistuu peruuttamaan kotipihaan. Ei ole OK jättää autoa siihen, mihin se sattui osumaan, koska ei nyt jaksa keskittyä.

Monilla parkkipaikoilla on nykyisin varattu omia ruutuja erityisryhmien pysäköintiin. [failblog.cheezburger.com]

Pysäköinnissä ei mitata suoritukseen kuluvaa aikaa eikä taiteellista vaikutelmaa. Vain lopputulos ratkaisee. Jos virtaviivaisesti muotoillun auton kuljettaja on hukkapätkä, hänen on syytä tiedostaa, että vaikka auton keula näyttää päättyvän tuulilasinpyyhkijöiden kohdalle, se todellisuudessa jatkuu noin metrin verran pidemmälle.

Jokainen mokaa joskus. Jokainen uusi kuljettaja tekee jonkin käsittämättömän typerän mokan, ennen kuin saa kerätyksi niin paljon ajokokemusta, että pääsee siihen 90 %:in kuljettajista, jotka ovat omasta mielestään selvästi keskimääräistä kuljettajaa parempia. Joku lähtee liikkeelle ilman valoja tai käsijarru päällä (köh köh kröhöm). Joku laittaa bensatankkiin dieseliä tai takapenkille kuormaa, jota ei kiinnitetä turvavöihin. Typerin moka, josta olen kuullut, oli kuitenkin se, että kortin saatuaan nuori kuljettaja ei ajanut autoa, vaan antoi ajotaitonsa rapistua niin pahasti, ettei hänen kannattanut edes ilmoittautua kakkosvaiheeseen. Sitä virhettä ei kannata tehdä, että virheiden pelossa ei tee mitään.

Valinnainen lisäneuvo edistyneille: Peräkärryn peruuttaminen on seikkailu sinänsä. Suoraan peruuttaminen on mahdotonta, koska pieninkin töyssy tiessä kääntää kärryä satunnaiseen suuntaan. Kulmaperuuttaminen tuottaa aluksi kognitiivisen konfliktin, kun käännettäessä rattia vasemmalle auto kääntyy vasemmalle, mutta peräkärry kääntyy oikealle. Ahtaissa paikoissa lisähaastetta tuo se, että jos ohjaa siten, että peräkärry mahtuu esteiden välistä, auton kyljet kolhiutuvat esteisiin, ja päin vastoin. Varminta on suunnitella reitti siten, että kuormaa täynnä olevaa peräkärryä liikutetaan vain eteenpäin. Ahtaalla pihalla puretaan ensin kuorma, sitten irrotetaan kärry autosta ja käännetään auto nokka menosuuntaan. Sitten työnnetään käsivoimin tyhjä peräkärry auton taakse ja kiinnitetään se lähtövalmiiksi. Muistetaan kiinnittää myös sähköjohdot, jotta kärryn valot toimivat (köh köh).

Ärräpäitä

Vanhat kunnon voimasanat ovat liikakäytöstä arkipäiväistyneet, eikä niitä karjumalla enää herätetä kuulijoissa tavoiteltua pelkoa eikä paheksuntaa. Tarvitaan uusia ärräpäitä, eli sanoja, jotka kuulostavat rumalta ja tuovat mieleen ikäviä asioita. Ehdotan kirosanakirjaan lisättäväksi seuraavia sanoja:

direktiivi: Henkilö, jota kohti on singottu direktiivi, joutuu kärsimään päätöntä, mielivaltaista ja tukahduttavaa byrokratiaa. Tätä voimasanaa ei voi ottaa haltuun voimauttavaksi sanaksi, vaan uhri pahoittaa mielensä loppupäiväksi. Sana saa tehonsa Euroopan unioniin liittyvästä voimakkaasta symboliikasta (ks. myös hallinto).

hallinto: Hirviö, jolla voidaan pelotella sekä lapset että aikuiset tottelevaisiksi. Hallinto toimii kuin pakanallisen Suomen kotitonttu. Jos ihmiset käyttäytyvät tontun haluamalla tavalla, se pysyy enimmäkseen piilossa, mutta jos joku vahingossa suututtaa tontun hallinnon, talosta ei jää kiveä kiven päälle.

tarjous: Kusetus, teekkarijäynä, haistattelu. "Onks tää nyt ihan totta, vai yritätsä tehdä mulle hyvän tarjouksen jotenkin?"

toriparkki: Asiat, jotka ihan hyvin voitaisiin tehdä toimiviksi, päätetään kuitenkin tehdä ei-toimiviksi. Kärsivä osapuoli ei tiedä, onko kauhistuttavampaa olettaa, että toteuttava osapuoli ei osannut ennakoida seurauksia vai että toteuttava osapuoli osasi täsmälleen ennakoida seuraukset (ks. myös Turun tauti).

virheilmoitus: Karjaistaan matalalla äänellä, kun koetaan akuuttia fyysistä tai henkistä kipua. Esimerkiksi lyödään pää kovaan esineeseen, jonka ei huomattu olevan tiellä, tai löydetään äänettömäksi unohtuneesta puhelimesta vastaamatta jäänyt tärkeä puhelu ja kaksi viestiä. Kun pahin tuska on purettu virheilmoitusten avulla, voidaan ryhtyä tuhoa rajoittaviin ja korjaaviin toimenpiteisiin.

Kielitieteilijöiden mukaan suomen kielessä kirosanat ovat yleensä substantiiveja, joista voidaan muodostaa verbijohdoksia. Voidaan sanoa esimerkiksi "voihan derivaatta!" tai "minua derivoi nyt aika rankasti", kun huomataan, että laskutehtävän kaksi sivua pitkän ratkaisun ensimmäisellä rivillä on tehty etumerkkivirhe.

Tuleeko mieleen muita sanoja, joita on hauskaa opettaa pahaa-aavistamattomille suomea vieraana kielenä opiskeleville?

A4-saastetta

Yritän löytää blogosfääristä inspiraatiota roinan karsimiseen. Minimalistien mukaan tulee keventynyt ja virkeä olo, kun ei enää kompastele tavaravuoriin ja löytää tarvitsemansa esineet nopeasti.

"Ennen homman aloittamista meillä oli kaksi mapillista paperia. - - Tuntikausien paperijumppa on nyt ohi ja voi miten kevyt olo onkaan! Lopulta säilytettävää paperia jäi vajaa mapillinen. Siitäkin osan olisi voinut vielä skannata ja silputa, mutta olkoon." [Minimalismin Ilo] 

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Meillä on kymmenkunta hyllymetriä mappeja, koteloita, laatikoita ja muovitaskuja täynnä arkistoitavia papereita. Jos luentomonisteet lasketaan arkistoitaviksi papereiksi, eikä kirjoiksi, niistä tulee vielä muuttolaatikollinen lisää. On luentomuistiinpanoja, laskuharjoitusten malliratkaisuja, oppitunteja varten valmistelemiani materiaaleja ja kodinkoneiden käyttöohjeita. Puolison firman arkistosta suurinta osaa säilytetään firman toimistolla, täällä on vain kuutiometri useimmin tarvittavia ajankohtaisia papereita. Suurin osa gradun lähdeartikkeleista on sentään pdf-muodossa, mutta muutamia artikkeleita olen joutunut kopioimaan, kun yliopiston kirjastolla on vain paperille painettu versio Electrochemical Societyn vertaisarvioidusta journaalista.

Työpöydälläni on sedimentti-järjestelmällä arkistoitu paperikasa. Jos tiedän suunnilleen, miltä ajalta jokin tarvitsemani paperi on peräisin, osaan arvata, miltä syvyydeltä sitä pitäisi kaivella. Paperikasaa ei missään tapauksessa saa hajottaa, koska silloin sedimentit sekoittuisivat ja minulta katoaisi viimeinenkin tuntuma siihen, mistä päin minkäkin paperin etsinnät kannattaa aloittaa.

Paperikasaa penkovan tasmaniantuholaisen kissan aiheuttama rapina on yksi niitä harvoja ääniä, jotka saavat minut pomppaamaan pystyyn välittömästi. Toinen, lähes yhtä hälyttävä ääni on oksentamaan valmistautuvan kissan köhinä.

Olisi hyvä saada työhuoneen ovi kiinni, niin että kissa ei pääsisi pöydälle papereiden kimppuun. Harmi kyllä, meillä on oviaukossakin niin paljon roinaa, että oven sulkeminen ei onnistu.

Mietin mielikuvaharjoitusta: Mitä jos tulipalo tai tulva tuhoaisi suuren osan irtaimistostani? Jos pelastuslaitoksen savusukeltaja voisi käydä pelastamassa jotakin ehdottoman tärkeää, mitä lähettäisin hänet hakemaan - kaikki kolme kirjahyllyäkö? Saattaisi olla hyvä ajatus skannata tietokoneelle (ja varmuuskopioida muistitikulle) kaikki pelastamisen arvoinen nyt kun on vielä rauhallista, kun katastrofi ei ole vielä iskenyt. Katastrofi tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, jos ei tulipalon tai kadonneen muuttokuorman muodossa, niin viimeistään tuhoeläimen saadessa silppuamiskohtauksen.

Aloitan arkiston digitointiprojektin heti huomenna ensi viikolla kesälomalla sitten, kun gradu on valmis sitten, kun minun pitää vältellä jotakin muuta suurta projektia.

Rorschachin sensori

Zepan mielestä mittaustulokseni muistuttivat Dubai Cityn profiilikuvaa. Muidenkin mittausten tulokset näyttävät lupaavilta:

Nämä kaaret tuovat mieleen Sydneyn oopperatalon.

Ehkä pääsen matkustamaan Australiaan sitten, kun olen valmistunut.

Tätä sensoria voisi käyttää satunnaislukugeneraattorina, mutta ei kosteusmittarina.

Mayapyramidi pilvenpiirtäjien vieressä. Paras tähän mennessä saaduista tuloksista.

Pyramidin tilalla on pursotettua kermavaahtoa. Ei ole hyvä sensori tämä.

Ja sitten vielä Murphyn lain henkilökohtainen mielenosoitus juuri minulle:

Tuleeko kenellekään muulle tästä mieleen, että sensori näyttää minulle keskisormea?

Seuraavaksi analysoin nämä kuvat Stetson-Harrison-menetelmällä ja esitän näin keräämäni numerotiedot Graduohjaajalle. Täytyy kokeilla, kuinka pitkälle tällainen hengentuote menisi läpi tiedekunnassa.

Tänään meillä on hyviä uutisia

Sain aamulla ennennäkemätöntä puhtia päivään, kun herätyskellon sammutettuani muistin, että minähän pyysin eilen ylioppilaskunnan koulutuspoliittista edunvalvojaa muistuttamaan epä-älyllisen kemian professoria tenttitulosten julkistamisesta. Kurkottelin ulottuvilleni lähimmän internetyhteydellä varustetun laitteen, ja riemastuin havaitessani, että epä-älyllinen kemia oli kirjattu hyväksytyksi opintorekisteriin. Jippii, nyt se on ohi, olen immuuni sille enkä tarvitse sitä enää koskaan mihinkään!

Nyt kun tutkintoni vaikein kompastuskivi on selätetty, on jäljellä enää toiseksi vaikein eli gradun kirjoittaminen. Muutaman tunnin päämäärättömän nettisurffailun jälkeen olen pitkästä aikaa avannut ruudulle jonkin satunnaisesti valitsemani lähdeartikkelin. Yrittäessäni ymmärtää, miksi piin sisällä sähkökenttä käyttäytyy siten, että syövytysreaktio tapahtuu vain huokosten pohjalla, löin pääni Schottky-barrieriin.

Tähän mennessä olen ymmärtänyt sen verran, että kun puolijohde koskettaa jotain muuta materiaalia, liitospintaan muodostuu tyhjennysalue (depletion region). Se on nimensä mukaisesti tyhjä sähkövarauksista. Sähkövirta on sähkövarausten liikettä, ja siellä, missä ei ole varauksia, ei voi olla virtaakaan. Tyhjennysalue on siis eristävä kerros kahden aineen liitoskohdassa.

Joidenkin mielivaltaisten kriteerien määrittelemissä tilanteissa tyhjennysalueen sähkövirran kulkua estävää ominaisuutta kutsutaan Schottky-barrieriksi. En ole nähnyt tätä käsitettä käytettävän missään suomenkielisessä tekstissä, mutta Google Translaten mukaan barrier on este, muuri tai aita.

Nyt voin määritellä päänsisäiseen suodattimeeni uuden komennon: approksimoidaan, että sanat "Schottky barrier" voidaan korvata sanoilla "eristävä kerros" ja toivotaan, että näin tulkitun lauseen merkitys pysyy enintään hyväksyttävän virherajan päässä sen todellisesta merkityksestä. Jos approksimointini on oikeutettu, niin kohta tiedän, mitä minun pitäisi kirjoittaa luvussa Huokosten muodostuminen. (Jos ei ole, niin kohta on Graduohjaajan vuoro hajota henkisesti yrittäessään saada minut ymmärtämään, mitä siihen olisi pitänyt kirjoittaa.)

Kyllä se tästä etenee, yksi kömpelösti suomennettu käsite kerrallaan.

Hevonen ja torvi ratissa

Ratsastajakaverit ovat viime päivinä linkittäneet facebookissa Talli TeamPinnin kuvaa ja kertomusta onnettomuudesta. Pari mopokuskia oli ratsukkoa ohittaessaan painanut tööttiä juuri hevosen kohdalla, tuhoisin seurauksin.

Ilmeisesti olisi tarpeen pitää näyttävä valistuskampanja siitä, miksi hevosten säikyttely ei ole hauska jäynä. Kun hevonen säikähtää, se lähtee maksimikiihtyvyydellä randomsuuntaan. Se saattaa hypätä ojaan, tai ajoneuvosi päälle, tai ihan mihin tahansa. Se saattaa pudottaa ratsastajan selästään tai kaatua ratsastaja selässään.

Jos 500 kilogrammaa hevosenlihaa osuu ajoneuvoon, autolle käy huonosti, ja mopolle vielä huonommin. Kyynisille päristelijöille kannattaakin tähdentää, että jos tuntemattoman hevosen ja ratsastajan henki ja terveys eivät kiinnosta, niin omankin ajoneuvon jälleenmyyntiarvon säilyttämisen vuoksi hevonen on syytä ohittaa yhtä varovasti ja yhtä kaukaa kuin hirvi.

Jotkut välkyt kommentoivat onnettomuuskuvauksen perään, että hevoset pitäisi saada pois liikenteestä, kun ne kerran ovat niin säikkyjä ja arvaamattomia. Käynnistäkööt toki kansalaisaloitteen tieliikennelain 46§ muuttamiseksi:

"Kotieläimen varominen ja eläinten kuljettaminen tiellä

Ajoneuvon kuljettajan on lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta.

Eläimet, joita kuljetetaan tiellä, on pidettävä kytkettyinä tai niitä on vartioitava siten, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa liikenteelle. Ratsastajan ja eläimen kuljettajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä."

Nykyisen lain mukaan hevosta saa kuljettaa tiellä siinä missä muitakin ajoneuvoja, ja peltilehmän kuljettajan tehtävä on varoa eläviä eläimiä. (Entä jos hevonen ohittaa toisen hevosen? Sitä harjoitellaan ratsastuskouluilla ensimmäisestä alkeiskurssista lähtien. Ohittaja väistää niin kaukaa, ettei ohitettava hevonen yletä potkaisemaan, jos sitä harmittaa joutua ohitetuksi.) Virittämätön hevonen voi juosta niin nopeasti, että jos mopolla pääsisi sen kanssa tasoihin, mopoilija saisi sakot ja vakuutusmätkyt mopon muuttamisesta moottoripyöräksi.

Kuitenkaan ratsastajat eivät liiku huvikseen autojen seassa. Yleensä autotietä pitkin ratsastetaan sen vuoksi, että se on ainoa reitti tallilta maastoon. Hevosen roudaaminen kuljetusvaunulla tallilta maastoon olisi yhtä toimiva ratkaisu kuin mopojen roudaaminen peräkärryllä kotoa ajoharjoitteluradalle: se on joillekin osa kilpailuihin valmistautumista, mutta aivan liian työlästä tehtäväksi jokaisena arkipäivänä. Siinä menee jotenkin pilalle idea liikkumisesta paikasta toiseen hevosen tai mopon avulla.

Yritetään siis saada polttomoottorit ja kauramoottorit kulkemaan sopuisasti samoja väyliä pitkin. Ehkä tulevaisuudessa kaikkien ajoneuvojen käynnistyksen yhteydessä näyttöruudulle ilmestyy ensin tieliikennelaki ja rikoslain 23 luku, joihin täytyy vastata

[x] ymmärrän ja hyväksyn käyttöehdot

ennen kuin ajoneuvon käsijarrun saa vapautetuksi ja vaihteen päälle. Tai ehkä ajoneuvo käynnistetään laittamalla voimassaoleva ajokortti lukijaan. Tavalla tai toisella pitäisi saada tienkäyttäjät ymmärtämään, että yhteisten liikenneväylien käyttämisen edellytyksenä on sitoutuminen noudattamaan käyttöehtoja. Omaa mielipidettään väistämissäännöistä ja äänimerkin käytöstä voi toteuttaa sulkupuomein eristetyllä alueella, mutta ei yleisillä teillä.

Ehkä viimeinen kemian tentti

Tänään oli ehkä elämäni viimeinen kemian tentti. Valmistauduin tehokkaasti ja ajoissa hakemalla tenttikirjan kirjastosta perjantaina. Hyllyyn jäi vielä kolme kappaletta samaa painosta ja kaksi kappaletta vanhempaa painosta. Ilmeisesti kovin moni kurssitoveri ei yritä kovin vakavissaan saada tätä tenttiä läpi, tai sitten niillä kaikilla on niin ruokottomasti rahaa, että sitä riittää kaljan lisäksi myös kurssikirjojen ostamiseen.

Aloitin lukemisen perjantai-iltapäivällä heti kotiin päästyäni. Viisi sivua myöhemmin nukahdin.

Ihan hyvin ehdin silti lukea 377 sivua tenttikirjaa ja 197 sivua luentomonistetta viikonlopun aikana. Toivottavasti professorikin on sitä mieltä, että se meni ihan hyvin.

Nyt jännitän sitä, julkistetaanko tämänpäiväisen tentin tulokset aikaisemmin kuin epä-älyllisen kemian tentin, jossa istuin kaksi viikkoa sitten. Tämänpäiväisen kurssin professorilla on ilmeisesti tapana tarkistaa vastaukset ripeästi, toisin kuin epä-älyllisen kemian professorilla. Lisäksi jännitän sitä, menikö se epä-älyllisen kemian tentti läpi, vai onko elämäni viimeinen kemian tentti sittenkin epä-älyllisen kemian i+1. uusintatentti.

Olen varmuuden vuoksi ilmoittautunut uusintatenttiin. Tänään on sekä uusintatentin ilmoittautumisten että kahden viikon takaisen tentin tulosten julkistamisen deadline. Tästä olisi voinut saada mielenkiintoisen byrokratia vs. byrokratia -taistelun, jos olisin mennyt kysymään kemian laitoksen kansliasta, saako uusintatenttiin ilmoittautua säädösten vastaisesti myöhässä, jos tieto uusintatentin tarpeellisuudesta on tullut professorilta säädösten vastaisesti myöhässä. Epäilen kuitenkin, että yliopiston hallinto suhtautuu joustavammin professoreille kuin opiskelijoille asetettuihin deadlineihin.

Taidan silti pyytää ylioppilaskunnan koulutuspoliittista edunvalvojaa lähettämään epä-älyllisen kemian professorille nootin. Haluan tietää, voinko käyttää tämän viikon facebookissa notkumiseen gradun kirjoittamiseen, vai täytyykö minun lukea epä-älyllisen kemian tenttikirja uudestaan.

Mittaustuloksia

Alkuperäisen mittaussuunnitelmani mukaiset mittaukset ovat lähes valmiit, vain kolme kuukautta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Kokeneempi Kollega ja Tohtorikoulutettava kuitenkin keksivät keväällä, että voisin oikeastaan rakentaa vielä vähän lisää sensoreita ja mitata myös ne. Näin syntyi ensimmäinen päivitys mittaussuunnitelmaan.

Ensimmäisen päivityksen mukaiset mittaukset ovat nyt puolivälissä, ja viime viikolla Tohtorikoulutettava ehdotti toista päivitystä mittaussuunnitelmaan. Tähän asti mittaukset ovat olleet aina samanlaisia, olen vain kokeillut erilaisia sensoreita. Seuraavaksi pitäisi niillä toimiviksi todetuilla sensoreilla kokeilla erilaisia mittaustapoja.

Minulla on kohta viitisenkymmentä tällaista kuvaa. Niistä pitäisi sitten tulkita jotain merkityksellistä. VoittajaFiilis^(TM)-olo tuli, kun puolen tunnin ahertamisen jälkeen ohjelma suostui piirtämään mittaustuloksista ensimmäisen kuvan!

Kellarifyysikko samasta rakennuksesta kaksi kerrosta alempaa kehotti jo, että jos Kokeneempi Kollega vielä ehdottaa päivityksiä mittaussuunnitelmaan, minun pitäisi vastata "se on vain gradu". Tästä kuultuaan Kokeneempi Kollega kommentoi, että juuri tuon asenteen vuoksi Kellarifyysikko on siellä kaksi kerrosta alempana.


Viime viikonloppuna päädyin humanistien joukossa erääseen folkloristiikan juhlaseminaariin. (En myönnä mitään kytköksiä humanisteihin, menin sinne skumppatarjoilun vuoksi.) Itäsuomalainen humanistiprofessori piti esitelmän siitä, kuinka kansanperinteessä on varoiteltu kiireen vaaroista. Olennainen tiivistyy sanontaan

"Ei molempia: hyvää ja pian".

Matemaattis-loogisesti tämä voidaan ilmaista

hyvää XOR pian.

Näyttää siltä, että työn laatu ja nopeus ovat kääntäen verrannollisia, ja tässä työssä painottuu vahvasti laatu. Odotan arvosanaksi vähintään laudaturia, ellei jopa mainintaa "yli asteikon". Valitettavasti sitä täytyy sitten valmistautua odottamaan kauan.

Vihaan tietokoneita, osa 2

Innostuin tilaamaan näppärän pikku tablettitietokoneen, kun sain koekäyttää kaverin vastaavaa laitetta. Vekotin maksoi vain satasen, ja saapui tänään. Hypisteltyäni laitetta tunnin verran olen kironnut ajatuksissani useasti ja ääneen kerran, ja halunnut paiskata rakkineen seinään kahdesti.

Henkilökohtainen mikrotukihenkilöni purki tuotteen paketista ja luki paperille tulostetun käyttöohjeen ensimmäiseltä sivulta, että laite pitää ensin laittaa lataukseen vähintään neljäksi tunniksi, ennen kuin sen voi käynnistää. Hän kaivoi latauspiuhan paketista, laittoi laitteen lataukseen ja poistui nukkumaan, ennen kuin neljä tuntia ehti kulua.

Minä käynnistin vekottimen omin neuvoin tunti sitten. Paperilla olevan käyttöohjeen avulla onnistuin kertomaan laitteelle gmail-tilini ja salasanani. En tajunnut, että nyt kuka tahansa, joka saa tablettini käyttöönsä, voi lähettää sillä sähköpostia minun nimissäni.

Sitten yritin seurata paperilla olevan käyttöohjeen ohjetta, kuinka valmistajan nettisivulta ladataan laitteelle sen perusteellisempi käyttöohje. Tabletilla pääsi nettiin yllättävän helposti, mutta valmistajan nettisivuilla navigoiminen ei mennyt yhtään niin kuin paperissa luki. Jouduin käynnistämään toisen tietokoneen, jonka isomman ruudun avulla jaksoin surffata samalla nettisivulla niin kauan, että löysin uuden laitteeni käyttöohjeen.

Sitten surffasin tabletilla samalle sivulle ja latasin käyttöohjeen. Se latautui ihan kivasti, mutta tabletti ei suostunut avaamaan sitä. Arvelinkin, että laitteessa ei varmaan ole valmiina ohjelmaa, jolla saa pdf-tiedoston auki, ja käyttöohje oli pdf-muodossa. Juuri siksi halusinkin aloittaa siitä käyttöohjeen lukemisesta, kun ajattelin löytäväni siitä ohjeen, mistä saa ohjelman, jolla saa pdf-tiedostot auki.

Latasin käyttöohjeen oikealle tietokoneelle ja selasin sitä. Ei mitään mainintaa mistään pdf-ohjelmista, mutta jotain epämääräistä siitä, mistä voi ladata tabletille lisää ohjelmia. Vihaan yrityksen ja erehdyksen menetelmällä oppimista aivan erityisesti informaatioteknologisten laitteiden parissa, mutta muuta vaihtoehtoa ei nyt ollut. Sovelluskaupassa oli tarjolla jos jonkinlaista ilmaista Office-pakettia, joiden käyttöehdoissa piti hyväksyä se, että ohjelma saa lukea kaikki puhelutietoni ja sähköpostieni liitetiedostot. Lopulta löysin wanhan kunnon Adobe Acrobat Readerin, latasin sen, ja sain käyttöohjeen auki myös tabletin ruudulla. Siihen mennessä olin vasta kerran suunnitellut paiskaavani laitteen säpäleiksi lattialle ja muutaman kerran ajatellut hiljaa mielessäni "voi v...".

Ajattelin, että tabletilla voisi olla kätevää katsoa paikallisen joukkoliikenteen palveluntarjoajan nettisivuilta, milloin seuraava bussi lähtee. Mikrotukihenkilöni opastuksella onnistuin laittamaan sen sivun Älykännykkäni mobiiliselaimen yhdeksi kirjanmerkiksi. Harmi vain, että Älykännykkäni mobiiliselain käynnistyy niin hitaasti, että pari seuraavaakin bussia ehtii yleensä lähteä, ennen kuin oikea sivu on latautunut. Tabletti voisi toimia nopeammin.

Löysin (mainitsinko jo, että aivan erityisesti vihaamallani, varsinkin mitä tulee tietokoneisiin?) yrityksen ja erehdyksen menetelmällä jonkin Apps- tai Widgets-valikon, jossa oli paljon sellaisia kuvakkeita, joissa ei ollut mitään muuta sisältöä kuin teksti "kirjanmerkki". Käyttöohjeen mukaan kuvakkeen voi raahata aloitusnäytölle hyvinkin näppärästi. Kävihän se näppärästi, mutta kirjanmerkkiin oli ikävä kyllä sittenkin valmiiksi integroitu sisältöä: se johtaa tabletin valmistajan kotisivulle. Ei! Ei ei! Undo! Miten tämä poistetaan tästä?

Käyttöohjeen mukaan

"To remove an item from the Home screen, tap and hold the item until the Remove option appears at the top of the screen. Simply drag the item to the Remove option"

mutta kun napautan kuvaketta, se ei odota uutta pito-otetta, vaan avaa välittömästi ikkunan, joka kysyy

" Haluatko avata tämän sivun tällä selaimella vai toisella selaimella?
Vain tällä kertaa vai aina?"

eikä Remove-optio koskaan ilmesty näkyviin.

Tässä kohtaa tunsin toisen kerran halua heittää uuden, hienon laitteeni seinään, enkä pystynyt enää vastustamaan tarvetta lausua voimasana ääneen.

Muistin taas yhden syyn, miksi vihaan tietokoneita yleisesti, ja uusien laitteiden ostamista erityisesti: niiden kanssa joutuu askartelemaan ja hääräämään ja näkemään tuhottoman paljon vaivaa, ennen kuin niistä tulee käyttökelpoisia siihen tarkoitukseen, johon ne hankittiin. Minä haluan laitteen, joka on käyttövalmis sitten, kun sen akku on ladattu täyteen.

Tästä opin ainakin sen, että vaikka pari kertaa viikossa olisin valmis heittämään myös Älykännykkäni päin seinää, sitä ei kannata tehdä. Pahimmassa tapauksessa joutuisin ostamaan uuden, ja siihen hermoni vasta hajoaisivatkin. Älykännykkä toimii välillä aika hitaasti, ja välillä se ei toimi ollenkaan, mutta olen jo oppinut tunnistamaan, milloin se on akun irroittamisen tarpeessa. (Ilmaiseksi vähänkäytettynä saamani Älykännykkä on ollut hinta-laatu-suhteeltaan harvinaisen huono hankinta.)

Modernin ihmisen yleissivistykseen pitäisi kuulua kyky kaivaa uusi laite paketista ja ottaa se käyttöön, mutta siihen minä en kykene. Joko laitteiden tai niiden käyttöohjeiden suunnittelu on edennyt käyttäjäepäystävällisempään suuntaan, kun osasin käyttöohjeen avulla ajastaa 1980-luvulla valmistetun videonauhurin nauhoittamaan haluamani ohjelmat(!), mitä on kuulemma pidetty älykkyystestinä, jonka vain diplomi-insinööri voi läpäistä. Nyt en osaa asettaa nettisurffailuun tarkoitettuun laitteeseen kirjanmerkkiä.

Asentamisessa olen tullut isääni, joka kuluttaa minkä tahansa uuden laitteen asennuksen aikana suuren määrän voimasanoja. Henkilökohtainen mikrotukihenkilöni soveltaa toista lähestymistapaa, eli asennuskaljoja. Ilmankos mikrotukihenkilö asentelikin viime kesänä omaan läppäriinsä Linuxia kolme päivää ilman merkittävää hermojen kiristymistä.

Ehkä vika onkin siinä, että olen yrittänyt ottaa uutta laitetta käyttöön liian selvin päin. Pitääpä huomenna kokeilla toista lähestymistapaa. Toivottavasti opin käyttämään tablettiani ennen, kuin se hajoaa vanhuuttaan.

Aapinen

Pengoin pääsiäispyhinä pahvilaatikoita, jotka olivat olleet vanhempien vinttikomerossa avaamattomina i+1 vuotta. Silmämääräisesti arvioiden perattavan omaisuuden tilavuus oli noin 200 kuutiodesimetriä. Sisällöstä noin 0,002 kuutiodesimetriä oli sellaista, jota olin kaivannut ja miettinyt, että vieläköhän löydän sen jostain. Otin talteen noin 6 kuutiodesimetriä esineitä, joiden löytäminen oli miellyttävä yllätys. Noin 20 kuutiodesimetriä tavaraa voidaan myydä kirpputorilla tai lahjoittaa pois. Suurin osa meni roskiin.

Yleensä minusta on vastenmielistä heittää mitään tavaraa roskiin, mutta yhden poiston kohdalla tunsin riemua. Revin ekaluokan aapiseni kannet poltettavan jätteen säkkiin, ja itse sisältösivut paperinkeräykseen. Jotenkin tunsin torjuneeni - vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan - ne ensimmäiset kirjainten lausumisharjoitukset

"Jos siinä on yksi A-kirjain, lausutaan lyhyt 'a'. Jos siinä on kaksi A-kirjainta, lausutaan pitkä 'aa'. Ja nyt kaikki lausukaa, kun minä näytän karttakepillä taululta

 A  AA

AA  A  AA

A  AA  A  AA"

 joita jankattiin välillä koko luokka yhteen ääneen, ja välillä riveittäin edeten yksi oppilas kerrallaan, kunnes "A aa. Aa a aa. A aa a aa." oli syöpynyt kaikkien mieleen niin perusteellisesti, että sen muistaa vielä yli 20 vuotta myöhemmin. Li-säk-si pää-sin pur-ka-maan är-syyn-ty-mi-se-ni sa-no-jen ta-vut-ta-mi-seen, jo-ka mie-les-tä-ni te-ki lu-ke-mi-ses-ta vain vai-ke-am-paa kuin se oi-ke-as-ti on. Noihin aikoihin muistaakseni luin sujuvasti suomenkieliset tekstitykset ruotsinkielisestä Peppi Pitkätossu -tv-sarjasta, joten "a aa a aa" -harjoituksilla saavutettu lukutaitoni kehittyminen on luultavasti yksi elämäni pienimmistä hyödyistä verrattuna vaivannäköön.

Luin kotona myös Carl Barksin parhaita Aku Ankka -sarjakuvia, ja sain moisesta kirjallisuudesta huonoja vaikutteita: opin ankanpojilta, että koulussa on mälsää.

Ravistan hihastani arvion, että nykyisin noin kolme neljäsosaa lapsista osaa lukea ekalle luokalle saapuessaan. Toivottavasti ekaluokkalaisten lukemaanopettelussa on nykyisin parempia keinoja opetuksen eriyttämiseen kuin 20 vuotta sitten. 

Kannatan kyllä lämpimästi lasten luonteen kasvattamista vaatimalla heitä tekemään välillä myös tylsiä mutta tarpeellisia harjoituksia. Lukemaan opettelu A:sta alkaen silloin, kun osaa jo lukea, ei kuitenkaan ole tarpeellista, vaan pelkästään tylsää. Mutta luonnetta se kasvatti. Minulla on tapana hamstrata kirjoja, joita kuvittelen aikovani joskus vielä lukea, mutta ala-asteen oppikirjat eivät vie hyllytilaa. Ne luokittelen riemumielin saunansytykkeiksi.

Päivärytmi sekaisin

Pitkä pääsiäisviikonloppu otti koville. Neljän päivän juopottelu ja valvominen omien ja puoliskon sukulaisten kanssa Kellojen siirtäminen kesäaikaan sekoitti päivärytmin niin perusteellisesti, että vielä tiistainakin on niin maanantaiolo, ettei millään jaksaisi nousta ylös ja ryhtyä töihin.

Toivottavasti yliopistolla ei kukaan muukaan ollut vielä tänään paikalla, tai ainakaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Ainakaan kukaan ei ole saanut aikaiseksi kirjata opintorekisteriin sitä, että kuulemma suoritukseni kemian labratyökurssilla on hyväksytty.

Ateistina tunnettu sukulainen piikitteli lähettämällä pääsiäissunnuntaina kahdentoista jälkeen tekstiviestin: "Kristus on noussut ylös, mitenkäs te?" Vastasin, että meillä ylösnousemusta tekee lähinnä Lentävä Spagettihirviö jääkaapin perukoilla.

Millä asteella aamu-unisuus lakkaa olemasta ominaisuus ja muuttuu bugiksi? Voisiko sisäiseen kellooni asentaa jonkin päivityspaketin, joka synkronoisi itsensä automaattisesti?

Tai voisinko osallistua huomisen kemianluennolle joltain toiselta aikavyöhykkeeltä? Liuoslaskujen vapaat konsentraatiot ja ehtovakiot ovat helppoja verrattuna siihen, että täytyy herätä ennen kello 8.15 alkavaa luentoa.

Näytänkö mä muka aikuiselta?

Ostin perjantai-illan ratoksi kaljaa ja siideriä lähimmästä pyhäpäivänä auki olevasta kaupasta. Myyjä ei kysynyt papereita.
Joko siinä kaupassa myydään joustavasti alkoholia kenelle tahansa, tai sitten minä näytän 30 vuotta täyttäneeltä. Iänmäärityksen poikkeama oikeasta arvosta on pieni, mutta se on loukkaavaan suuntaan.

Pitäisikö minun seuraavaksi
a) lähettää kaupalle palautetta, että kysykää ahkerammin asiakkaiden ikää
b) ostaa joku AntiAge-naamarasva, jossa on 50% enemmän nanopartikkeleita
c) juoda, kunnes mieliharmi hälvenee
d) jotain muuta, mitä?

Hajamielinen professori

Toissapäivänä piti olla kemian laskuharjoitukset. Eipä ollut, koska opettaja unohti laittaa tehtävät Moodleen.

Laskuharjoitukset siirtyivät ensi viikolle. Opettaja pahoitteli eilen, että unohti taas laittaa tehtävät Moodleen, mutta laittaa ne varmasti illalla.

Alan ymmärtää, miten ne vitsit hajamielisistä professoreista ovat lähteneet liikkeelle.

Rakentavaa kritiikkiä

Mikä siinä rakennusten pystyttämisessä on niin vaikeaa, että se ei tahdo 2010-luvun teknologialla onnistua?

Rakennusteline romahti Vantaalla.

Kajaanin uusi uimahalli "valmistuu vuoden loppuun mennessä" - mutta viisaasti jätetään vielä auki, minkä vuoden.

Lahdessa homekoulua on korjattu huolellisesti, ja mittausten mukaan kaikki on kunnossa. Jostain käsittämättömästä syystä rakennuksessa työskentelevät ihmiset kuitenkin sairastuvat.

Marketin katos ei kestänyt lumikuormaa.

Onneksi sentään valvontaviranomaiset osaavat tarvittaessa määrätä rakennuksia käyttökieltoon. "Kouvolan hallinto-oikeus palauttaa Kansakoulunkatu 7 kiinteistön käyttöasian uudelleen Lahden rakennuslautakunnan käsittelyyn." Missä vaiheessa pyydetään lausuntoa Osituspiirilautakunnalta, Maanmittaustoimistolta ja asianomaisen maistraatin Yliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäälliköltä?

Ja niin edelleen. Puppulausegeneraattorilla olisi helppoa kirjoittaa päivän uutinen: Homeessa. Romahti. Rakennusvirheitä epäillään. Romahdusvaara. Kosteusvaurio. Remontti keskeytetty suojelupäätöksen vuoksi. Myöhässä aikataulusta. Suojeltu rakennus tuhoutui tulipalossa.

Samaa levyä on toistettu vuosikymmenestä toiseen, mutta silti mitään uuden työryhmän tai valvontaviranomaisen perustamista suurempaa muutosta ei ole tapahtunut. Mistä rakennusalan ammattilaiset saavat sellaisen teflonpinnan, ettei siihen tartu mikään kritiikki? Onko vika suunnittelu- vai suorittavalla portaalla - vai asiakkaassa, jolla ei ole riittävää asiantuntemusta valvoa asiantuntijoiden työtä?

Muuan kaveri haluaa ehdottomasti hankkia vähintään sata vuotta vanhan talon. Hänen mukaansa sen ikäisistä taloista sekundayksilöt ovat jo romahtaneet, joten jos talo on vielä pystyssä, se on rakennettu hyvin.

Ikävä kyllä yhteiskunnalta haaskautuu kauheasti aikaa, jos ainoa tapa varmistua rakennusten käyttökelpoisuudesta on odottaa sata vuotta valmistumisen jälkeen. Olisi kovin kätevää, jos löytyisi jokin nopeampi tapa selvittää, millä tavalla pystytetyt rakennukset toimivat niin kuin on suunniteltu.

Luokiteltua hölynpölyä

Koska en olisi itse osannut paremmin sanoa, linkitän randi.org-sivuston oivaltavan kuvan:

Matemaattis-loogisen aukottomasti voidaan todistaa, että skientologia on kaikkien tunnettujen hölynpölyjen leikkausjoukko.

Eilisen uutisia

Aamulehti: Anne Holmlund nihkeänä kansalaisaloitteesta

Helsingin Sanomat ja Aamulehti: Helsingin liikuntajohtaja haluaa työsuhdeautoksi katumaasturin. Kaupungin ohjesääntö kylläkin kieltää hankkimasta työsuhdeautoiksi malleja, joilla on suuri kulutus, mutta liikuntajohtaja haluaa katumaasturinsa ympäristösyistä: sitä voi käyttää öljyntorjunnassa, jos Suomenlahdella sattuu onnettomuus.

Opiskelijoilla oli joku ajattelematon mielenosoitus. Helsingin Sanomat uutisoi Senaatintorilta Eduskuntatalolle kulkeneista 5000 opiskelijasta julkaisemalla mielipidekirjoituksen, jonka lukiota käyvä, 300.000€ vuosittaisista pääomatuloista nauttiva kirjoittaja paheksuu poissaoloa oppilaitoksesta mielenosoituksen vuoksi ja kehottaa opiskelijoita tulemaan toimeen vähemmällä rahalla.

Matti Apunen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan, että hyvinvointivaltio on mennyt överiksi, kun vanhemmat jättävät lapsensa päiväkotiin voidakseen itse pitää lomaa.

”Lohjalla lähes 10 % lapsista lusi päiväkodissa ympäri vuoden, ilman lomia. Enintään kahden viikon kotilomalle pääsi joka kymmenes lapsi.”

 Apunen tulkitsi prosenttiosuuksia eri tavalla kuin Lohjan varhaiskasvatuspäällikkö

" Lohjalla oli viime vuonna päivähoidossa yli 2 000 lasta, eikä joukossa ollut ketään, ei yhtään lasta, joka ei olisi ollut ollenkaan lomalla. - - Noin kymmenen lapsen kohdalla lomapäiviä oli viikosta kahteen eli 5–8 päivää."

HS: Apunen ei peräänny väitteestään, vaan Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtajana jatkaa lasten edun puolustamista tosiasioista paheksunnasta piittaamatta.

Lehtilehden toimittajien olisi syytä ryhdistäytyä, kun muut lehdet johtavat Lehtilehden ydinosaamisalueella 4-0.

Kyllä kansa tahtoo

Kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista on ensimmäisten 23 keräystunnin aikana allekirjoittanut yli 100000 äänioikeutettua. Olen iloisesti yllättynyt siitä, että sivusto kesti moisen kävijäruuhkan - ja sen, että ilmeisesti myös monet uteliaat kävivät päivän mittaan lataamassa sivun uudestaan, kun halusivat tietää, missä nyt mennään. Kuvaajan mukaan aamupäivällä yhdeksän aikaan keräys lähti vauhtiin, ja jatkui lähes vakionopeudella 7000 kannatusta tunnissa koko päivän.

Helsingin Sanomat uutisoi:

Ryhmä kansanedustajia teki laista aloitteen eduskunnassa viime vuonna. Lakivaliokunta päätti kuitenkin äänin 8–9, ettei lakiehdotus tule eduskunnan käsittelyyn sen maattua ensin vuoden lakivaliokunnan käsittelyssä.

Lakivaliokunta taisi tehdä erinomaisen pohjatyön kansalaisaloitteen puolesta. Valiokunnan jäsenten "kannatan aloitetta, mutta äänestin sen hylkäämistä"-selitykset saivat ilmeisesti myös ehdotukseen välinpitämättömästi suhtautuneet kansalaiset suuttumaan sen verran, että vaivautuivat ilmaisemaan mielipiteensä. Ensin Tahdon 2013 -facebook-sivun tykkääjämäärä kasvoi parin illan ajan tuhansilla ihmisillä tunnissa, ja nyt pari viikkoa myöhemmin sama ilmiö nähtiin kansalaisaloite.fi:ssä.

Erään teorian mukaan tämä oli vain ajan kysymys: luonnollinen poistuma karsii äänestäjien joukosta konservatiiveja samalla, kun uudet liberaalit kypsyvät äänestysikäisiksi. Mutta ehkä myös uutisista välittynyt kuva siitä, että muutamat merkittävät poliitikot yrittivät lakaista koko kiusallisen kysymyksen maton alle, on myös nostanut tasa-arvoisen avioliiton kannattajien intoa.

Aamulehti uutisoi helmikuussa, että niukka enemmistö suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja myös homojen oikeutta adoptoida lapsi. Ihanitseajattelijat voivat tietysti kyseenalaistaa otoksen edustavuuden ja virhemarginaalin vaikutuksen tuloksen tulkintaan, mutta minua tutkimuksen tulos miellyttää, joten olen luonnollisesti myös sitä mieltä, että tutkimus oli hyvin tehty. (Lehtiuutisesta ei voi päätellä, onko tutkimuksen otos ollut harhaton ja ositettu, joten näillä tiedoilla kysymys jää ratkaisematta.)

Aamulehden uutisesta luettuaan vääräleuat pitkin Internettiä alkoivat kysellä, vieläkö Perussuomalaiset yrittää tämän jälkeen profiloitua tervejärkisen kansan enemmistön edustajaksi, jonka mielestä vähemmistöt omituisine mielipiteineen voivat mennä itseensä ja pysyä siellä. Minä puolestani odotan jännityksellä, onko kansalaisaloitteen kannattajien lukumäärä eduskunnan mielestä vakuuttavampi kuin heidän käyttämänsä argumentit, ja saako Tahdon 2013 voima kääntötakit kääntymään siihen asentoon, jossa lakiesitys hyväksytään.

Muistaakseni noin 21000 äänestäjää oli jo kannattanut aloitetta, ennen kuin minäkin ehdin liittymään joukkoon. Nyt meitä on jo 105193, ja määrä kasvaa nopeammin kuin ehdin ladata sivun uudestaan.

Viimeinen niitti

Jos olisin paketillinen varaniittejä, missä piileskelisin?

Aamulla ennen labratöihin lähtöä tulostin edellisen työn työselostuksen. Nitoessani sivuja yhteen nitoja antoi virheilmoituksen: error index out of bounds. Nitojaan oli ladattu n kappaletta niittejä, ja yritin käyttää jo n+1.:stä.

Meillä on jossakin riittävästi niittejä seuraavien 95 vuoden nidontatarpeisiin. Tyypillisesti löydän ne jostakin Jemma-nimisestä paikasta sitten, kun olen ostanut uuden laatikollisen niittejä seuraavien 100 vuoden tarpeisiin.

Puolisko ehdotti, että jätetään loput niitit hänen kummilapselleen perinnöksi. Mutta silloin, kun kummilapsi alkaa arkistoida omia papereitaan, hänellä on varmaan jo niititön nitoja tai digitaalinen arkisto.

Ne kolme pientä sanaa

Kemian kaavoja työstäessä tulee toisinaan sellainen olo, että en osaa mitään enkä pysty mihinkään. Mutta aina välillä näen ruudulla ne kolme pientä sanaa

Process exited normally

ja niiden voimin jaksan taas jatkaa.

Rai!

Itä-Suomen yliopistossa on hengenheimolaisia!

Luulen, että monestakin syystä viihtyisin joensuulaisten seurassa.

Harjoitustöiden raportointia

Kemian harjoitustyökurssi on edennyt puoliväliin. Olen tehnyt kymmenestä työstä viisi. Kolme työselostusta on hyväksytty, ja kaksi on ohjaajan pöydällä odottamassa tarkastusta.

Välillä tunnen oloni tyhmäksi, kun joudun kyselemään ohjaajilta itsestäänselvyyksiä: Miten korkealle kaasuliekin yläpuolelle tämä keittopullo pitää ripustaa? Miten tämän korkin saa irti, ja takaisin kiinni? Mihin hopeanitraattijäte loppusijoitetaan? Menikö tämä lasku oikein, eli laitanko nyt tuohon astiaan 8,75 millilitraa tuota liuosta?

Sitten huomasin, että työohjeen kirjoittaja on näköjään varautunut vielä minuakin tyhmempiin opiskelijoihin:

Laita astiaan 10 ml väkevää (95-97%) rikkihappoa (käytä pumpettia!!).

Kenelle voisi tulla mieleenkään a) laittaa kemian laboratoriossa mitään esinettä suuhun, b) imeä lasiputki täyteen väkevää rikkihappoa, c) yrittää säätää nestepinnan korkeus täsmälleen merkkiviivan kohdalle laittamalla sormi pipetin yläpään tukkeeksi ja sitten päästää nestettä irrottamalla otettaan? Ehkä ohje onkin kopioitu sanasta sanaan alkuperäisestä ohjeesta, joka kirjoitettiin siihen aikaan, kun laboratoriossa vielä sai tupakoida sisällä. (Ja joku kaatoi eetteriä viemäriin, johon seuraava kävijä karisti tupakantuhkaa. Ja sehän leimahti kivasti. Erittäin perustelluista syistä labrassa ei nykyisin saa tupakoida, eikä kaataa eetteriä viemäriin.)

Keittelin sitten hajotettavaa näytettä rikkihapossa. Kun näyte vaikutti kypsältä, huomasin, että sitä oli liuoksen lisäksi pinttynyt reaktioastian seinämille. Kysyin ohjaajalta, onko tämä ongelma.

Olisipa mielenkiintoista selvittää, tuleeko tästä oikea tulos, jos sen analysoi. Voi olla, että tuolla astian seinässä olevassa aineessa ei ole sitä analysoitavaa komponenttia, joten tästä voikin tulla ihan oikea tulos. Tai sitten saat myöhemmin toisen näytteen, joka toimii niin kuin pitääkin.

Toinen ohjaaja vahvisti:

En minä varmaan tiedä siitä mitään, mutta voin tulla katsomaan. Jaa. Niin. No kokeile nyt, mitä siitä tulee.

Työselostusten kirjoittamiseen menee enemmän aikaa kuin itse töiden suorittamiseen. Minusta on tullut se raivostuttava vanha opiskelija, joka yrittää päteä osaamisellaan ja on kiinnostunut opintopisteiden lisäksi kurssin asiasisällöstä.

Lisäksi minusta on tullut \LaTeX-uskovainen, ja saan allergisen syyhykohtauksen lukiessani M$ Wordilla kirjoitettuja työohjeita. Hihittelen kurssin aloitusluennolla työselostusten kirjoittamiseen annettuja ohjeita:

"Tarkoitus on harjoitella tieteellistä raportointia. - - Jos jotakin kaavaa tai erikoismerkkiä ei tietokoneohjelmasta löydy, niin jättäkää siihen tyhjä kohta, ja täydentäkää puuttuva merkki paperille kynällä."

Näinkö kemian ammattilaiset itse kirjoittavat tieteelliset artikkelinsa? Kaavat ja erikoismerkit muuten löytyvät täältä. Ja IUPAC:n suosituksen mukaan pH on siitä poikkeuksellinen suureen symboli, että sitä ei koskaan kirjoiteta kursiivilla. Työohje oli kirjoitettu Wordilla, joten siinä käytetystä fontista voi päätellä ainoastaan, että siitä ei pidä ottaa mallia. Raivostuttava vanha opiskelija siis googletti, koska työselostuksesta pitää tulla hyvä eikä vain hyväksytty.

Neljättä tai viidettä selostusta kirjoittaessani tajusin, että aika paljon aikaa säästyy, kun vähän miettii, millaisia komentoja joutuu käyttämään kerran toisensa jälkeen.

\newcommand{\MolF}{\frac{\textrm{mol}}{\textrm{dm}^3}}

Ne, jotka ovat kirjoittaneet neljä tai viisi liuosten laimennuslaskuja käsittelevää työselostusta Latexilla, osaavat arvostaa tätä oivallusta. Minunlaiselleni kyvyistään epävarmalle wannabe-nörtille ensimmäinen onnistuneesti määritelty oma komento loi valtavan VoittajaFiiliksen^{TM} ja avasi Latexista jälleen uuden ulottuvuuden. Ihana ohjelma $\heartsuit$