Aapinen

Pengoin pääsiäispyhinä pahvilaatikoita, jotka olivat olleet vanhempien vinttikomerossa avaamattomina i+1 vuotta. Silmämääräisesti arvioiden perattavan omaisuuden tilavuus oli noin 200 kuutiodesimetriä. Sisällöstä noin 0,002 kuutiodesimetriä oli sellaista, jota olin kaivannut ja miettinyt, että vieläköhän löydän sen jostain. Otin talteen noin 6 kuutiodesimetriä esineitä, joiden löytäminen oli miellyttävä yllätys. Noin 20 kuutiodesimetriä tavaraa voidaan myydä kirpputorilla tai lahjoittaa pois. Suurin osa meni roskiin.

Yleensä minusta on vastenmielistä heittää mitään tavaraa roskiin, mutta yhden poiston kohdalla tunsin riemua. Revin ekaluokan aapiseni kannet poltettavan jätteen säkkiin, ja itse sisältösivut paperinkeräykseen. Jotenkin tunsin torjuneeni - vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei koskaan - ne ensimmäiset kirjainten lausumisharjoitukset

"Jos siinä on yksi A-kirjain, lausutaan lyhyt 'a'. Jos siinä on kaksi A-kirjainta, lausutaan pitkä 'aa'. Ja nyt kaikki lausukaa, kun minä näytän karttakepillä taululta

 A  AA

AA  A  AA

A  AA  A  AA"

 joita jankattiin välillä koko luokka yhteen ääneen, ja välillä riveittäin edeten yksi oppilas kerrallaan, kunnes "A aa. Aa a aa. A aa a aa." oli syöpynyt kaikkien mieleen niin perusteellisesti, että sen muistaa vielä yli 20 vuotta myöhemmin. Li-säk-si pää-sin pur-ka-maan är-syyn-ty-mi-se-ni sa-no-jen ta-vut-ta-mi-seen, jo-ka mie-les-tä-ni te-ki lu-ke-mi-ses-ta vain vai-ke-am-paa kuin se oi-ke-as-ti on. Noihin aikoihin muistaakseni luin sujuvasti suomenkieliset tekstitykset ruotsinkielisestä Peppi Pitkätossu -tv-sarjasta, joten "a aa a aa" -harjoituksilla saavutettu lukutaitoni kehittyminen on luultavasti yksi elämäni pienimmistä hyödyistä verrattuna vaivannäköön.

Luin kotona myös Carl Barksin parhaita Aku Ankka -sarjakuvia, ja sain moisesta kirjallisuudesta huonoja vaikutteita: opin ankanpojilta, että koulussa on mälsää.

Ravistan hihastani arvion, että nykyisin noin kolme neljäsosaa lapsista osaa lukea ekalle luokalle saapuessaan. Toivottavasti ekaluokkalaisten lukemaanopettelussa on nykyisin parempia keinoja opetuksen eriyttämiseen kuin 20 vuotta sitten. 

Kannatan kyllä lämpimästi lasten luonteen kasvattamista vaatimalla heitä tekemään välillä myös tylsiä mutta tarpeellisia harjoituksia. Lukemaan opettelu A:sta alkaen silloin, kun osaa jo lukea, ei kuitenkaan ole tarpeellista, vaan pelkästään tylsää. Mutta luonnetta se kasvatti. Minulla on tapana hamstrata kirjoja, joita kuvittelen aikovani joskus vielä lukea, mutta ala-asteen oppikirjat eivät vie hyllytilaa. Ne luokittelen riemumielin saunansytykkeiksi.