Anonyymi oivallus

Viime päivinä kaverit ovat linkittäneet ensin Umayya Abu-Hannan kirjoitusta Lottovoitto jäi lunastamatta, ja sitten blogikirjoittajien vastauksia siihen. Minun kaveripiirini mielestä on paheksuttavaa ja surullista, että jotkut kehtaavat huutaa julkisilla paikoilla tuntemattomille vastaantulijoille päin naamaa mielipiteensä vastaantulijan ulkonäöstä tai etnisestä alkuperästä, usein kirosanojen kera tai muuten halventavasti ilmaistuna.

Dagboek-blogin kommenttiketjusta löytyi Anonyymin kirjoittama oivallus, jonka haluan jakaa:

Suomessa on ihmisryhmä, joka kerjää nakkikioskilla ja muilla julkisilla paikoilla turpaansa milloin milläkin konstilla. Tönimällä, solvaamalla tai muuten ärsyttämällä. Jos ei hakemallakaan löydä jotain etnistä rotupohjaa, jonka kimppuun käydä, ryhdytään huutamaan vaatteista, ruumiinrakenteesta, kampauksesta, puheäänestä, seksuaalisesta suuntautuneisuudesta tai jopa tuoksusta. Sitä porukkaa vaivaa jokin vielä inhottavampi ominaisuus kuin rasismi. En tiedä onko sille edes nimeä.

Tämän vuoksi ongelmat eivät ratkeaisi, vaikka ulkomaalaiset pysyisivät ulkona, homot kaapissa ja naiset kotona lapsia hoitamassa eiku töissä siipeilemättä puolison rahoilla (eiku kumpi se nyt taas tähän vuodenaikaan olikaan?). Ongelmat ratkeavat vasta sitten, kun jokainen henkilö* oppii käsittelemään oman pahan olonsa jollakin muulla tavalla kuin karjumalla sitä jollekulle ukkosenjohdattimeksi valitsemalleen toiselle henkilölle. Anonyymi on jännällä tavalla suomalaisen sisäsyntyisen perusvitutuksen ja sen purkamiskeinojen seurausten äärellä.

*Henkilöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä miehiä, naisia ja kaikkia siltä väliltä, Suomen ja muiden maiden kansalaisia sekä kansalaisuutta vailla olevia sekä kaikkien seksuaalisten suuntautumisten edustajia. Iältään enintään kolmevuotiaiden henkilöiden ei edellytetä vielä osaavan tehokasta psyykkistä itsesäätelyä ja omien tunteiden tunnistamista, mutta itsenäisesti kaupungilla liikkumaan päästettyjen henkilöiden pitäisi jo osata.

Ehkäisyvalistusta

Ostin aseman automaatista junalipun, ja annoin VR:n satunnaislukugeneraattorin arpoa vaunun numeron ja istumapaikan. Kun nousin junaan, näin vaunun seinässä eläintarroja ja käytävällä lapsiturvaportin. Kirosin hiljaa itsekseni.

Äääääää äiti mulla on kuuma! Ääääää äitiiii! Äiti anna banaani! ÄITIII! Anna banaani! ANNA BA. NAA. NI! Ääääää ei sitä banaania, se toinen banaani! Äääää äiti ääääää äääääää ÄÄÄÄÄÄÄ!

Muistio itselle: älä hyväksy automaatin tarjoamaa istumapaikkaa, vaan valitse se itse mahdollisimman kaukaa lastenvaunusta.

(Disclaimer: Ei tulisi mieleenikään vaatia, että pikkulasten pitäisi jaksaa istua hiljaa ja ottaa muut matkustajat huomioon pitkän junamatkan ajan. Eikä tulisi myöskään mieleen vaatia, että lapsiperheet eivät saisi matkustaa junalla. Lastenvaunut ovat ihan hyvä ratkaisu siihen, että lapset pitkästyvät matkan aikana vähän vähemmän, ja on ymmärrettävää, että lastenvaunussa joku matkustajista voi saada huutoraivarin. Ja juuri siksi minä haluan matkustaa aikuistenvaunussa.)

Rauhallista joulua

Eilen teki mieli toivottaa ****n rauhallista joulua huoltohenkilölle, joka puhdisti Tuomiokirkon rappusia lumesta lehtipuhaltimella. Pöllyävää pakkaslunta sateli hiljakseen, ja jouluvalaistu joulukuusi kirkon vieressä korosti sitä, miten huonosti kaksitahtimoottorin prööm-pröm-pröm-PRÖÖÖÖÖÖMMMM-ääntely sopi siihen maisemaan.

Hetkeä myöhemmin kauppakeskuksessa totesin, että prööm-pröm-pröm-PRÖÖÖÖÖÖMMMM on sittenkin miellyttävämpää kuunneltavaa kuin pikkuorava-remix puhkikulutetuimmista joululauluista.

Saisiko johonkin kauppaan sellaisen Ollin kuvaileman jukeboksin, joka katkaisisi äänentoistolaitteiden toiminnan muutamaksi minuutiksi, jos asiakkaat tunkevat siihen kolikoita?