Työnhaun hyvät ja huonot puolet

Viime vuoden töistä säästyneet rahat on nyt kulutettu, joten olen lähettänyt tusinan verran kesätyöhakemuksia. Tuloksena on ollut suuri epätietoisuus, kaksi työhaastattelua ja neljä automaattista hylkäyskirjettä sähköpostiin.

"Kiitos hakemuksestasi Oy Firma Ab:n varastotyöntekijäksi. Saimme 220 hakemusta, joista valitsimme haastatteluun kutsuttavat. Sinä et ollut heidän joukossaan."

Historian oppikirjoissa kerrotaan kaikenlaista uskomatonta ritarilinnoista, ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässistä ja merentakaisista siirtomaista, mutta tämä on jo liian paksua ollakseen totta.

Jos yhteen avoimeen työpaikkaan saapuu noin 200 hakemusta, niin ilmeisesti työnhakijan täytyy hakea noin 200 työpaikkaa, jotta saa sen yhden. Voittotodennäköisyys on parempi kuin lottoamalla, mutta silti rehellisen työn tekeminen ei ole mitenkään varma tapa ansaita elantonsa.

Tämänpäiväisessä työhaastattelussa väitin, että paras taitoni on projektien organisointi ja aikatauluttaminen. Vetosin siihen, että olen tehnyt puolen vuoden jaksosuunnitelmat fysiikan ja kemian yläkoulun oppimäärän opettamiseksi. Olin visusti hiljaa siitä, kuinka määrätietoisesti graduni on edennyt ja kuinka kauan olen sitä työstänyt.

Haastattelussa oli muuten hauskaa, mutta tyypilliseen tapaani keksin parhaat vastaukset vaikeimpiin kysymyksiin vasta kotimatkalla. Minä olisin loistava valinta kiireapulaiseksi sen vuoksi, että minulla ei ole työn ulkopuolista elämää, joten aikatauluni joustaa täysin firman tarpeiden mukaisesti.

Jännitin haastattelua aika paljon, kunnes tajusin luottaa siihen, että pessimisti ei pety. Huonosti tässä käy kuitenkin: jos saan sen työn, graduni viivästyy entisestään, ja jos en saa, rahat loppuvat. Toivottavasti ne päättävät palkata jonkun toisen, ettei niille paljastu, etten minä oikeasti mitään osaa.

Sisuunnuin kuitekin haastattelun jälkeen sen verran, että kirjoitin graduun kaksi sivua lisää loremipsumia. Juutuin kirjallisuuskatsauksessa ylivoimaisen vaikeaan kohtaan, joten ryhdyin selostamaan, mitä tässä tutkimuksessa nyt on mitattu. Asiasisältö on niin hyvin kohdallaan kuin se näin hihastavedetyssä tutkimuksessa yleensä voi olla, mutta kieliasu on aivan karsea. Hyvä suomen kieli ja tieteellisesti täsmällinen ilmaus tuntuvat olevan toisensa poissulkevat vaihtoehdot.

Näyttää siltä, että prokrastinointivinkki toimii: Jos pitää saada tehdyksi jokin suuri ja vähän vastenmielinen urakka, täytyy luvata hoitaa jokin vielä suurempi ja vastenmielisempi urakka. Ensimmäistä urakkaa voi sitten käyttää sijaistoimintana, kun yrittää vältellä sitä vielä suurempaa urakkaa. Tämän mukaan on jotenkin nurinkurista, että asuntolainan voi saada vasta sitten, kun on valmistunut ja saanut työpaikan. Gradun kirjoittaminen ja työnhaku etenisi paljon paremmin, jos olisin jo ostanut asumiskelvottoman pientä remonttia vaativan asunnon tai omakotitalotyömaan.