2013-09-23

Välietappi

Lähetin gradun ohjaajalle kommentoitavaksi. Nyt jännitän sitä, löytääkö ohjaaja vielä asiasisällöstä puutteita, vai saanko keskittyä viilaamaan pilkkuja ja kuvien sijoittelua.

Mitäs tässä nyt sitten sillä aikaa tekisi, kun ohjaaja yrittää löytää aikaa tekeleeni lukemiseen?

2013-09-17

Pilkun viilausta

Minulla on taulukko-ohjelmassa pitkät rimpsut tällaisia numeroita
62,7
51,3
31,5
12,6
5,71
4,23
ja niistä pitäisi piirtää kuvaaja. Ikävä kyllä piirto-ohjelma ei ymmärrä, että merkintä 62,7 tarkoittaa desimaalilukua kuusikymmentäkaksi kokonaista ja seitsemän kymmenesosaa, vaan luulee sitä koordinaattipariksi kuusikymmentäkaksi i-vektorin suuntaan ja seitsemän j-vektorin suuntaan.

Luvut pitää siis muuttaa piirto-ohjelman ymmärtämään muotoon
62.7
51.3
31.5
12.6
5.71
4.23
ja kun niitä on paljon, tulee mieleen yrittää keksiä jokin nopeampi tapa kuin jokaisen pilkun muuttaminen pisteeksi yksi kerrallaan.

Lopulta löysin ratkaisun matemaattis-tietojenkäsittelytieteellisen ja humanistisen kansainvälisyyskasvatuksen leikkauspisteestä. Taulukko-ohjelmani ymmärtää desimaalipilkkuja siksi, että sen oletuskielenä on suomi. Vaihdoin desimaalilukuja sisältävien solujen kieliasetuksen amerikanenglanniksi, ja taulukko-ohjelma kuuliaisesti käänsi suomenkieliset desimaaliluvut englanninkielisiksi.

Pitihän se ratkaisu sitten vielä googlettaa.

Englannin 62,7 olisi suomeksi (62,7) ja lineaarialgebraksi 62ê1+7ê2.

Väittikö joku, että matematiikka on muka universaali kieli, jota ymmärretään kaikkialla yksiselitteisesti?

2013-09-15

Väärin vastustettu

Yleensä minulla nousee savu korvista aina, kun Kunnon Kansalaiset nillittävät maailmanparantajille, että väärin parannettu:
Miksi te yritätte ratkaista [ongelman X], vaikka [ongelma Y] kaipaisi apua ensin?
Jo Anja Eerikäisen aikoihin eläinsuojeluväki osasi vastata tähän:
Hienoa! Auta sinä [ongelmasta Y kärsiviä], ja minä autan [ongelmasta X kärsiviä], niin kaikki ongelmat tulevat ratkaistuksi!
Ikään kuin ne nillittävät Kunnon Kansalaiset olisivat ikinä kokeilleet tehdä jotakin vapaaehtoistyötä [ongelman Y] korjaamiseksi. Jokainen, joka on uhrannut aikaansa eläinhoitolaan huostaanotettujen koirien ulkoiluttamiseen, ymmärtää arvostaa jokaista, joka uhraa aikaansa nappulaliigan erotuomarina tai festivaalien järjestyksenvalvojana toimimiseen.

Mutta tänään sieluttomana teknokraattina* pitämäni kaveri linkitti facebookissa ajatuksen, joka pysäytti:

http://instagram.com/p/eMtimMiTap/#

*Sieluton teknokraatti on siis ominaisuus, jota ihmisessä arvostan, ja toivon itsekin tulevani isona sellaiseksi. Ja vielä enemmän arvostan sitä, että tietynlaiseen lokeroon kuvittelemani ihmiset onnistuvat yllättämään.

2013-09-10

Sodan syitä on vaikea ymmärtää

Jotenkin jouduin muutamaksi päiväksi historian opettajaksi historian opettajan paikalle. Seiskaluokkalaisten piti opiskella Suomen sotaa 1808-1809.

Minä: - Katsopa tuosta kirjan ensimmäiseltä riviltä. Miksi Venäjä hyökkäsi Ruotsiin?
Oppilas: - Koska Ruotsi pieraisi.

Harmi, etten ole ehtinyt opiskella psykologiaa enää lukion jälkeen. Tästä olisi saanut hyvää analyysiä yksilönkehityksen taantumisesta ikävaiheeseen, jossa on juuri keksitty vessahuumori.

Oppilas kuitenkin osoitti ymmärtävänsä, että huumori perustuu yllätykseen. Historian oppikirjassa valtiot kuvataan itsenäisinä toimijoina: Ranska juonitteli, Venäjä hyökkäsi, Suomi puolustautui. Hiukan näkökulmaa laajentamalla on ajateltavissa, että valtio voi myös pieraista.

http://satwcomic.com/language-lesson
Tuleekohan tästä samanlainen absurdien vitsien klassikko kuin "mies meni kauppaan ja leikkuupuimuri"?

2013-09-03

Fysioterapian tarpeessa

Fysioterapeutti ohjeisti tänään, että useimmat päänsärystä ja niskajumituksesta kärsivät opiskelijat saavat helpotusta oireisiinsa pitämällä taukoja istumisesta aina 30 minuutin välein ja tekemällä 10 minuutin ylävartalojumpan joka ikinen päivä. Ja hartiat pitäisi pitää rentoina ja vatsalihakset aktivoituina, eikä saisi istua yli kahdeksaa tuntia päivässä.

Samaan päätelmään olin tulossa itsekin, mutta ehkä nyt alan ammattilaiselta kuultuna ryhdyn vihdoinkin ottamaan taukojumpan vakavasti. Fysioterapeutti uhkasi myös soittaa kolmen viikon kuluttua ja kysyä, miten ohjelman noudattaminen on lähtenyt sujumaan. Lisäksi hän määräsi minut Anonyymien Konttorirottien tukiryhmään kuuntelemaan luentoa työpöydän ergonomiasta.

En kehdannut sanoa, että vietän valveillaoloajastani päivittäin ehkä tunnin tai kaksi tekemällä jotain muuta kuin istumalla tietokoneen ääressä. Kirjoja luen joskus myös sohvalla tai sängyssä. Otetaanko päivittäisessä istumisajassa puoli-istuva löhöasento huomioon kertoimella 0,5?

Keväällä tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran hakeuduin lääkäriin jatkuvan niskahartiapäänsäryn takia. Jokohan sitä saisi aikaiseksi nostaa perseensä ylös penkistä? Ibuprofeenin, salisyylihapon ja mukopolysakkaridipolysulfaatin korvaaminen verenkierrolla lihaksissa kuulostaa aika halpahintaiselta (pun intended) vaihtoehtohörhöilyltä.