Välillä tunnen oloni tyhmäksi, kun joudun kyselemään ohjaajilta itsestäänselvyyksiä: Miten korkealle kaasuliekin yläpuolelle tämä keittopullo pitää ripustaa? Miten tämän korkin saa irti, ja takaisin kiinni? Mihin hopeanitraattijäte loppusijoitetaan? Menikö tämä lasku oikein, eli laitanko nyt tuohon astiaan 8,75 millilitraa tuota liuosta?
Sitten huomasin, että työohjeen kirjoittaja on näköjään varautunut vielä minuakin tyhmempiin opiskelijoihin:
Laita astiaan 10 ml väkevää (95-97%) rikkihappoa (käytä pumpettia!!).
Kenelle voisi tulla mieleenkään a) laittaa kemian laboratoriossa mitään esinettä suuhun, b) imeä lasiputki täyteen väkevää rikkihappoa, c) yrittää säätää nestepinnan korkeus täsmälleen merkkiviivan kohdalle laittamalla sormi pipetin yläpään tukkeeksi ja sitten päästää nestettä irrottamalla otettaan? Ehkä ohje onkin kopioitu sanasta sanaan alkuperäisestä ohjeesta, joka kirjoitettiin siihen aikaan, kun laboratoriossa vielä sai tupakoida sisällä. (Ja joku kaatoi eetteriä viemäriin, johon seuraava kävijä karisti tupakantuhkaa. Ja sehän leimahti kivasti. Erittäin perustelluista syistä labrassa ei nykyisin saa tupakoida, eikä kaataa eetteriä viemäriin.)
Keittelin sitten hajotettavaa näytettä rikkihapossa. Kun näyte vaikutti kypsältä, huomasin, että sitä oli liuoksen lisäksi pinttynyt reaktioastian seinämille. Kysyin ohjaajalta, onko tämä ongelma.
Olisipa mielenkiintoista selvittää, tuleeko tästä oikea tulos, jos sen analysoi. Voi olla, että tuolla astian seinässä olevassa aineessa ei ole sitä analysoitavaa komponenttia, joten tästä voikin tulla ihan oikea tulos. Tai sitten saat myöhemmin toisen näytteen, joka toimii niin kuin pitääkin.
Toinen ohjaaja vahvisti:
En minä varmaan tiedä siitä mitään, mutta voin tulla katsomaan. Jaa. Niin. No kokeile nyt, mitä siitä tulee.
Työselostusten kirjoittamiseen menee enemmän aikaa kuin itse töiden suorittamiseen. Minusta on tullut se raivostuttava vanha opiskelija, joka yrittää päteä osaamisellaan ja on kiinnostunut opintopisteiden lisäksi kurssin asiasisällöstä.
Lisäksi minusta on tullut \LaTeX-uskovainen, ja saan allergisen syyhykohtauksen lukiessani M$ Wordilla kirjoitettuja työohjeita. Hihittelen kurssin aloitusluennolla työselostusten kirjoittamiseen annettuja ohjeita:
"Tarkoitus on harjoitella tieteellistä raportointia. - - Jos jotakin kaavaa tai erikoismerkkiä ei tietokoneohjelmasta löydy, niin jättäkää siihen tyhjä kohta, ja täydentäkää puuttuva merkki paperille kynällä."
Näinkö kemian ammattilaiset itse kirjoittavat tieteelliset artikkelinsa? Kaavat ja erikoismerkit muuten löytyvät täältä. Ja IUPAC:n suosituksen mukaan pH on siitä poikkeuksellinen suureen symboli, että sitä ei koskaan kirjoiteta kursiivilla. Työohje oli kirjoitettu Wordilla, joten siinä käytetystä fontista voi päätellä ainoastaan, että siitä ei pidä ottaa mallia. Raivostuttava vanha opiskelija siis googletti, koska työselostuksesta pitää tulla hyvä eikä vain hyväksytty.
Neljättä tai viidettä selostusta kirjoittaessani tajusin, että aika paljon aikaa säästyy, kun vähän miettii, millaisia komentoja joutuu käyttämään kerran toisensa jälkeen.
\newcommand{\MolF}{\frac{\textrm{mol}}{\textrm{dm}^3}}
Ne, jotka ovat kirjoittaneet neljä tai viisi liuosten laimennuslaskuja käsittelevää työselostusta Latexilla, osaavat arvostaa tätä oivallusta. Minunlaiselleni kyvyistään epävarmalle wannabe-nörtille ensimmäinen onnistuneesti määritelty oma komento loi valtavan VoittajaFiiliksen^{TM} ja avasi Latexista jälleen uuden ulottuvuuden. Ihana ohjelma $\heartsuit$
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti