Torvi kevyen liikenteen väylällä

Pyöräilin aamukahdeksaksi yliopistolle, ja iltapäivällä viiden jälkeen takaisin kotiin. Aamulla oli liukasta ja iltapäivällä pimeää. Tietenkin molempiin suuntiin kävi hyytävän kylmä vastatuuli.

Paluumatkalla koin polkupyöräilijän version rattiraivosta - onko sellaista käsitettä kuin ohjaustankoraivo vielä nimetty? Toisille tienkäyttäjille ei näköjään ole asennettu sen paremmin huomaavaisuutta kuin itsesuojeluvaistoakaan.

Mikä heijastin? Mikä pyöränvalo? Miten niin oikeanpuoleinen liikenne - koskeeko se myös kevliä? Yksi fiksu vastaantulija sentään erottui edukseen (pun intended) heijastinliivinsä ansiosta.

 Jos en olisi liian köyhä ostamaan bensaa aatteellinen viherpiipertäjä, veisin fillarin talveksi kellariin ja kulkisin autolla. Matka luultavasti kestäisi kauemmin, pysäköintipaikan etsimisestä puhumattakaan, mutta kiihdyttäminen uudelleen matkanopeuteen tunarien aiheuttamien hätäjarrutusten jälkeen ei rasittaisi kaasujalkaa niin kovasti.

Oikotie on kiertotie

Muutaman viime päivän kokemukset viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että fysiikan ja kemian kokeellisessa työskentelyssä on turhaa etsiä työskentelyä nopeuttavia oikoteitä. Pikku oikaisusta tulee yleensä merkittävästi alkuperäistä tehtävää isompi riesa.

Tänään minun piti syövyttää kaksi piikiekkoa, joista olisin sitten pilkkonut sensoreiksi sopivia palasia. En syövyttänytkään piitä. Syövytin syövytyslaitteiston.

Huokoisen piin valmistaminen syövyttämällä on periaatteessa yksinkertainen prosessi, mutta käytännössä prosessin heikoin lenkki on jälleen kerran ihminen. Laboratoriossa on tapana, että kun laitteisto kootaan, niin kennoon kaadetaan ensin etanolia ja katsotaan, vuotaako se jostakin kohtaa. Jos ei vuoda, etanoli otetaan pois, ja kennoon kaadetaan syövytyselektrolyytiksi fluorivetyhappoa (myrkyllistä, syövyttävää).

Etanolikanisteri oli aika tyhjä, joten kaadoin kennoon vain pienen tilkan etanolia. Kokeneempi Kollega vieressä neuvoi, että kaada vain sen verran, minkä viitsit pipetoida pois. Odotimme 10 sekuntia, ja sitten pyyhin kennon reunat paperipyyhkeellä. Siihen ei imeytynyt pisaraakaan, joten päättelimme, että kaikki on kunnossa. Emme lähteneet etsimään varastosta lisää etanolia, vaan vaihdoimme etanolin tilalle fluorivetyhapon.

Sitten Kokeneempi Kollega huomasi, että pöydälle kennon ympärille oli tihkunut nestettä. Fluorivetyhappo syövyttää teflonia ja haponkestävää terästä lukuunottamatta kaiken, mihin se koskee. Syövytyskennon reunat ovat teflonia, mutta muut osat epäjaloja, ei-haponkestäviä metalleja. Kokeneempi Kollega kirosi, komensi minut sivummalle ja huuhteli kennon osat vedellä, vaikka tiesi kokemuksesta, ettei huuhtelu siinä vaiheessa enää pelasta osia syöpymiseltä. Hän kuitenkin lohdutti, että viimeksi kennon syövytti pilalle Ylipääjohtaja viime viikolla, ja varaosia kyllä löytyy. Sattuu sitä siis paremmissakin piireissä.

Tästä voidaan oppia, että jos olisimme Kokeneemman Kollegan kanssa kuluttaneet muutaman minuutin etsimällä lisää etanolia vuototestiä varten, olisimme säästäneet monta tuntia hajonneen laitteiston korjaamiseen tarvittavaa aikaa. Lievä pakkoneuroosi olisi eduksi laboratoriotyöskentelyssä: tarkista vielä sadannen kerran, ettei se kenno nyt vuoda, kaasuhana jäänyt auki eikä johdoissa kulje virta.

Murphyn laki kuulostaa ihan orwellilaiselta uuskieleltä: Huolellinen tarkistaminen säästää aikaa. Turvallisuus perustuu epäluottamukseen. Oikotie on kiertotie.

Kokeellinen työskentely

Fysiikan ja kemian harjoitustöihin valmistautuminen ja työn suorittaminen etenee näin:

1. Työohjeen lukeminen. WTF? En ymmärrä sanaakaan.
2. Työn suorittaminen - tämähän on yllättävän helppoa.
3. Epäilyksen herääminen: voiko tässä oikeasti tulla tällaista tulosta?
4. Virhelähteen paikallistaminen. Klassisimmat mokat ovat koelaitteistosta puuttuva osa, sähköjen kytkemättä jättäminen ja tuloksen katsominen väärältä riviltä.
5. Työselostuksen kirjoittamiseen hajoaminen. Erityisesti aloittamisen kynnys on korkea.
6. Riittävän hyvän työselostuksen palauttaminen - kyllä ohjaaja sitten selventää, mitä olisi pitänyt tehdä toisin.

Vaiheita 5 ja 6 toistetaan, kunnes opiskelija ja ohjaaja ovat samaa mieltä siitä, että selostuksen puolesta on tehty riittävästi työtä. Ihan jännittää nähdä, pysähtyykö konformationaalisen energian ja anomeerisen vaikutuksen tietokonemallintamisen tuloksia raportoiva silmukka jo kierroksella i=1. Tällä kertaa tajusin jo labrassa, että käytin laskuissa väärältä riviltä katsoamiani tuloksia, ja ehdin korjata tilanteen.

Huomenna pitäisi sitten pelkistää bentsofenoni difenyylimetanoliksi ja sitten tarkastella infrapunaspektrofotometrillä, ultraviolettispektrofotometrillä, ohutkerroskromatografialla ja sulamispistettä mittaamalla, mitä saatiin aikaiseksi. Ja työohjetta lukiessani olen taas ihan kuutamolla ja varma siitä, että rikon välineet tai vedän dikloorimetaania henkeen.