Lähdin juoksulenkille tutustumaan kotini ympärillä oleviin ulkoilureitteihin. Otin seurakseni sekarotuisen seuraeläimen, jonka koostumus on noin 30 kg koiranlihaa + 2 kg koirankarvaa. Koska tässä blogissa ei käytetä kenestäkään oikeita nimiä, kutsun seuraeläintä salanimellä Fifi.
Olimme juuri saapumassa kinttupolulta metsän läpi kulkevalle kuntoilureitille, kun pusikosta hyppäsi eteemme joku lintu. Lintu räpisteli parin metrin päähän, ja Fifi raahautui hihnassa metrin lähemmäs. Lintu pidensi väliimme jäävän etäisyyden kahteen metriin, ja pysähtyi sitten keskelle tietä ihmettelemään.
Otin pyristelevän Fifin tukevaan sylipainiotteeseen ja ihmettelin, onko tämä taas niitä linnunaivoisia toripuluja, jotka eivät tajua edes paeta canis lupus familiarisin nähdessään. Sitten tajusin, että lintu oli vähän isompi kuin pulu, ja että tällä yksilöllä oli samanlainen ruskeanharmaa camouflage-höyhenpuku kuin kaikilla muillakin naaraslinnuilla. Ehkä se oli fasaani, tai sitten ei. Minä muistan koulun lintujentunnistusoppitunneilta vain sen, että biologianope sanoi, että naaraslintuja ei tarvitse osata tunnistaa, koska ne näyttävät kaikki samanlaisilta.
Fifi rimpuili kohti lintua, joka pakeni taas metrin verran. Hoksasin, että ehkä se yrittääkin saada Fifin jahtaamaan itseään, koska sillä on poikasia jossain. Huomasin pienemmän liikahduksen siinä pusikossa, josta lintu oli hypännyt eteemme. Fifi yritti taas raahautua kohti lintua.
Etenimme hankalasti sylipainien parikymmentä metriä kuntoilutietä eteenpäin. Sitten istutin Fifin aloilleen, ja kiersin sen eteen rikkoakseni sen katsekontaktin lintuun. Lintu räpisteli metsän puolelle, ja pälyili meitä epäluuloisena. Sitten se palasi kiertotietä takaisin siihen risukasaan, josta se oli lähtenytkin. Fifi tempoili hihnassaan, kunnes sain sen raahatuksi riittävän kauas tapahtumapaikalta.
Jäin miettimään, ovatko kaikki petoeläimet niin yksinkertaisia, että lintuemon hämäys toimii. Jos koiraeläimiä olisi lauma, seuraisivatko ne kaikki isoa lintua, vai kävisikö joku varmistamassa, ettei läheisissä risukasoissa ole jotain bonuspalkintoa? Ja pääseekö hämäävä lintuemo lopulta karkuun saalistajalta, vai voiko se käyttää tämän oljenkorren poikasensa pelastamiseksi vain yhden kerran?
Fifi ei onneksi saa mitään jahtaamaansa kiinni - ei edes sitä eksynyttä toripulua, jonka kohtasimme muutama vuosi aikaisemmin paikassa, jossa Fifi oli vapaana. Jahtaaminen on koiran mielestä hauskaa, mutta se ei ymmärrä, mitä saaliille pitäisi tehdä sitten, kun sen on saanut kiinni. Fifi on sekoitepaimenkoira, ja tuhansien vuosien jalostustyön tuloksena se lähtee kyllä herkästi kaiken liikkuvan perään, mutta ei mielellään pure mitään hengiltä.
Pari vuotta sitten mökillä auton ikkunalasille yritti laskeutua joku linnunpoikanen, joka ei kuitenkaan saanut lasista otetta, ja putosi maahan. Fifi saapui paikalle, nuuhkaisi tirppaa ja kaappasi sen kitaansa. Sitten koira jolkotti pihan poikki saalis suussaan. Ajattelin, että voieivoiei nyt veri lentää ja höyhenet pöllyävät, koira on varmaan jo repinyt linnulta toisen jalan ja puolet siivestä. Ei sentään. Fifi sylkäisi tirpan suustaan maahan, ja molemmat tuijottivat toisiaan yhtä hölmistyneinä. Sitten tirppa lensi tiehensä. Ilmeisesti kumpikaan ei saanut kohtaamisesta vaurioita.
Onkohan kotini viereisessä metsässä muuten sellaisiakin eläimiä, jotka puolustavat poikasiaan käymällä raivokkaasti petoeläinten kimppuun? Mitähän Fifi niistä sanoo?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti