Virsi 571

Jo joutui armas aika 
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa 
koristaa kukkanen. 
Nyt siunaustaan suopi 
taas lämpö auringon, 
se luonnon uudeks' luopi, 
sen kutsuu elohon.

Kouluvuosi on täten saatu onnellisesti päätökseen. Koulussa, jossa minä olin eilen viimeistä päivää töissä, järjestettiin perjantaina kevätkirkko ja yläkoululaisten kevätjuhla. Kirkossa laulettiin virrestä 571 säkeistöt 1-3. Perjantain kevätjuhlassa sitä ei laulettu.

Lauantaina 7.- ja 8.-luokkalaiset saivat vain todistukset ilman seremonioita, ja 9.-luokkalaisille ja heidän vanhemmilleen järjestettiin oma juhla. Siinä juhlassa seremoniamestari lausui, että Suvivirsi on traditio, josta halutaan pitää kiinni, ja säkeistöjen 1-3 sanat heijastettiin piirtoheittimellä seinälle yhteislaulua varten. (Piirtoheittimen käynnistäjältä kului hetki, kun hän etsi virtanappia. Onneksi ei sentään tarvinnut käynnistää videotykkiä, dokumenttikameraa ja läppäriä, ja sitten säätää videotykkiä vastaanottamaan dataa oikealta kanavalta. Windowsin käynnistymisen kilahdus ei olisi sopinut Suvivirren alkutahdeiksi.)

En kuulunut kevätjuhlaa valmistelevaan toimikuntaan, joten en tiedä, käytiinkö juhlan biisivalinnoista tiukkaakin debattia. Toisaalla Suvivirren laulamisesta ja laulamatta jättämisestä on tehty isompi numero. Kun uskonnottomien perheiden lapset eivät saa osallistua juhlaan, jossa harjoitetaan uskontoa, niin piispan perheen lapset eivät osallistu juhlaan, jossa ei harjoiteta uskontoa. Tosin yksittäisen virren laulaminen muutoin maallisessa juhlatilaisuudessa ei vielä tee juhlasta uskonnollista tilaisuutta, mutta silti rehtori on hankalassa välikädessä, kun vanhemmat kilpailevat siitä, kenen vakaumusta tyrkytetään juhlassa toisille.

Kompromisseja on yritetty luoda. Suvivirteen on yritetty kirjoittaa uudet sanat, jotka nimettiin Suvilauluksi, vailla uskonnollista sisältöä. Kuulostaa rationaalisen hyvältä idealta, joka kaatuu siihen, että kevätjuhlalauluihin ei suhtauduta rationaalisesti. Vanhemmat ja isovanhemmat haluavat tunnistaa lapsensa juhlasta jotain samaa, joka oli jo heidän kevätjuhlissaan: rehtorin puhe, todistusten ja stipendien jakaminen, samat tutut yhteislaulut. Jos sävel on sama, mutta sanat vieraat, jokin on pielessä. Ja ehkä Suvivirren laulamatta jättäminen on joidenkin mielestä yhtä pahasti juhlakaavan rikkomista kuin jos rehtori pitäisi puheensa t-paitaan ja lippalakkiin pukeutuneena.

Minä muistan, miltä tuntui 21 vuotta sitten ekaluokan kevätlukukaudella opetella musiikintunnilla uusi laulu, Suvivirsi: samalta kuin muidenkin alakoulussa ensimmäistä kertaa kuultujen uusien laulujen. Muutamaa vuotta myöhemmin etsin kotona tuttuja lauluja nuottikirjasta, ja yritin tapailla Suvivirren melodiaa pianolla. Mutta toisin kuin ne lastenlaulut, Jänöjussin mäenlaskut ja muut raivostuttavat korvamadot, joista ei ole tarvinnut kärsiä ala-asteen jälkeen, Suvivirttä on laulettu yhä uudestaan joka kevät. Se ei ollutkaan lastenlaulu muiden joukossa, vaan merkitykseltään lähempänä Maamme-laulua - jonka sanat myös opeteltiin ekaluokalla.

Vielä vähän myöhemmin näin elokuvan Melukylän lapset, ja ilahduin, kun tunnistin ruotsalaisen pikkukylän kansakoululaisten laulavan elokuvassa samaa biisiä. Kieli oli eri, mutta merkitys sama. Sen jälkeen tajusin, että virsikirjan lähdeviite Ruotsissa 1697 tarkoittaa jotain. Vielä paljon myöhemmin luin Jaakko Heinimäen mietelmiä Suvivirrestä, kuinka nykyajan yltäkylläiseen elämään tottuneiden ihmisten on vaikea kuvitella, millaisia tunteita herätti laulaa taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa, kun katovuosien ja nälkäkuolematalvien jälkeen pelloista alkoi pitkästä aikaa kasvaa ruokaa. Ja tutun laulun voimaan luottaa myös virren 822 sanoittaja, joka toivottaa vastavihityille onnellista avioliittoa.

Nykyajan lapsille Suvivirsi merkitsee ennen kaikkea kesäloman alkamista. Onko parempaa keinoa herättää myönteisiä mielikuvia jotain melodiaa kohtaan? Nykylasten vanhemmatkin varmaan yhdistävät Suvivirren enemmän lomaan kuin kristilliseen vakaumukseen tai peltotöihin. Ja sen vuoksi minustakin Suvivirsi jotenkin kuuluu asiaan koulujen kevätjuhlissa. Ei se juhlista uskontoa, vaan kesälomaa.

Jos olisin rehtori, määräisin, että kevätjuhlassa lauletaan Suvivirren ensimmäinen säkeistö. Viittaisin Opetushallituksen tiedotteeseen 19/2006, kohtaan 4. Koulun perinteiset juhlat, jonka mukaan "Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena". Ensimmäisessä säkeistössä ei edes viitata kristilliseen uskontoon. Toinen ja kolmas säkeistö ovat jo kiistanalaisempia, joten jättäisin ne pois. Tärkeintä on tunnistaa laulu samaksi kuin omina kouluaikoina, ja siihen riittää ensimmäinen säkeistö. (Ja kuinka moni tänä keväänä lastensa kevätjuhlaan osallistuneista vanhemmista osaa edes kaivata Suvivirren säkeistöjä 4-6? Mikä Saaronin lilja ja Siionin kaste keväisessä Libanonissa?)

Mutta olen varma, että tästäkin ratkaisusta joku piispa vetäisi herneen nenään. "Meidän lapset eivät osallistu sellaiseen juhlaan, jossa lauletaan Suvivirsi ihan väärästä syystä!"