Kevään viimeiset viikot

Opettajilla on joka kevät sama ongelma: mitä tehdä viimeisinä koulupäivinä, kun oppikirja on opiskeltu loppuun ja arvosanat annettu? Pahimmassa tapauksessa oppilaiden työskentelymotivaatio romahtaa täysin, kun heille selviää, että koulusihteeri on jo tulostamassa heidän todistuksiaan, eikä numeroihin siis voi enää vaikuttaa.

Kevätjuhlaharjoituksiin, juhlasalin koristelemiseen ja luokkaretkiin voi kuluttaa muutaman päivän. Joissakin kouluissa järjestetään liikuntapäivä tai opettajat vs. oppilaat -pesäpallo-ottelu. (Eräässä yläkoulussa liikunnanopettajat päättivät, että toukokuun viimeisenä koulupäivänä tytöt pelaavat pesäpalloa ja pojat jalkapalloa. Äidinkielenopettajat kysyivät, voivatko hekin soveltaa opetussuunnitelmaa niin, että tytöt lukevat ja pojat kirjoittavat. En tiedä, mihin ratkaisuun opettajakunta päätyi.)

Iankaikkisen kulunut ratkaisu on näyttää viimeisillä oppitunneilla videoita, jotka joko liittyvät etäisesti tai sitten eivät liity opetettavaan aineeseen. Minulta oppilaat ovat pyytäneet, voisimmeko katsoa Olipa kerran -piirrettyjä. Täytyy selvittää, onko koulullamme tarvittavat luvat videoiden näyttämiseen, tai sitten toivoa, että kukaan oppilaista tai heidän vanhemmistaan ei ole niin valveutunut, että kantelisi luvattomasta esityksestä viranomaisille. Videoiden katsominen koulussa on muuten taas yksi esimerkki asioista, joissa lain ja moraalin noudattaminen on tehty paitsi kalliimmaksi, myös niin paljon monimutkaisemmaksi, että houkutus toimia väärin on suuri.

Videoissa on kuitenkin se huono puoli, että oppilaatkin kyllästyvät, jos jokaisella tunnilla katsotaan vain videoita. Ja erityisen rasittavaa on se, että 45 minuutin oppitunnissa ei yleensä ehdi katsoa mitään videota loppuun asti. Elokuvaelämys ei ole parhaimmillaan, jos pitää yrittää muistaa, mihin kohtaan viime viikolla jäätiin missäkin filmissä.

Vuosi sitten askartelin oppilaille kemialliset muistipelikortit. Joillekin ryhmille meni täydestä, kun lupasin wilmaan plussat pelissä parhaiten menestyneille. Ehkä oppilaat ovat neuvotelleet vanhempiensa kanssa hyvän diilin, että wilmaan kertyneistä plussista saa korotuksen viikkorahaan tai päättää itse nukkumaanmenoaikansa. Tai sitten oppilaat eivät vielä tienneet, että numerot oli jo annettu.

Tänä keväänä ajattelin työllistää oppilaat kriittisen ajattelun projektiin: tehtävänä on etsiä netistä mahdollisimman posketon rahat-pois-hölmöiltä-tuote, ja laatia siitä seinäjuliste, jossa kerrotaan, mitä tuote lupaa ja mitä se todellisuudessa tekee - tai ei tee. Lopuksi luokka saa äänestää toistensa töistä hulvattomimman huijauksen. Voittaja saa - tadaa! - plussan wilmaan.

Sain sukulaisilta lahjaksi kristallisuolalyhdyn. Jos se todella vapauttaisi ilmaan negatiivisia ioneja, itse lyhtyyn täytyisi kertyä yhä suurempi positiivinen varaus, joka lopulta purkautuisi sähköiskuna, jos lyhty olisi asetettu eristävän materiaalin päälle. Pakkausohjeessa ei mainita, että sähköiskujen välttämiseksi suolalyhty täytyy maadoittaa ennen kynttilän sytyttämistä.

Mitä paremmin peruskoulun fysiikan ja kemian oppimäärät ovat hallussa, sitä perusteellisemmin oppilaat pystyvät ruotimaan, mikä hölynpölyssä on hölynpölyä. Ja toivottavasti myös loput oppivat tästä harjoituksesta ainakin sen, että kaikkia mainoksia ei kannata uskoa. Odotan jännityksellä sitä, millaisen huuhaanpaljastuksen oppilaiden enemmistö äänestää voittajaksi.