Läppärini toiminta oli alkanut vähitellen hidastua. Kone alkoi muistuttaa omistajaansa erityisesti siinä suhteessa, että herääminen ja käynnistyminen oli tuskaisen hidasta. Noin kuukausi sitten käynnistyminen alkoi tökkiä entistä pahemmin, kun noin kahdella kerralla kolmesta sisäänkirjautuminen ei vain edennyt siihen asti, että koneella olisi voinut tehdä yhtään mitään. Varauduin henkisesti siihen, että joka kerta, kun halusin käyttää konetta, minun piti odottaa, jumittuuko se käynnistymisvaiheessa, tarvittaessa painaa virtanappi viideksi sekunniksi pohjaan, laskea hitaasti kymmeneen ja käynnistää uudestaan. Yleensä tämä piti toistaa pari kolme kertaa, kunnes kone oikeasti käynnistyi.
Samalla nettiselainten toiminta alkoi hidastua. Sivulta toiselle siirtyminen kesti yleensä minuutin tai pari. Skype kuitenkin toimi moitteetta, joten vika ei ilmeisestikään ollut siinä, että nettiyhteys olisi ollut hidas. Selaimet vain jumittivat vähän väliä Ei vastaa -tilaan. Lopulta edes tehtävienhallinta ei kyennyt sulkemaan jumittunutta selainta - eikä koko tietokonetta, vaan ainoa tapa saada kone sammumaan oli jälleen kerran nojata virtanappiin.
Henkilökohtainen mikrotukihenkilöni totesi, ettei tässä auta muu kuin koko käyttöjärjestelmän täydellinen pura-ja-kasaa-remontti. Hän komensi minut ottamaan varmuuskopiot kaikesta arvokkaasta, ja sitten etsimään koneen mukana vuosia sitten tulleet asennuslevyt. Levyt löytyivät, ja mikrotukihenkilö kysyi vielä viisi kertaa, olenko todella varmuuskopioinut kaiken, mitä voi tulla ikävä. Vakuutin, että olen.
Kiintolevyn alustaminen ja käyttöjärjestelmän uudelleenasennus kesti toista tuntia. Jossakin vaiheessa tuli mieleeni, että otinkohan tosiaan varmuuskopiot myös niistä työpöydällä olleista valokuvakansioista, vai ainoastaan työhön ja luottamustoimiin liittyneistä kansioista. No, jos jotain jäi kopioimatta, niin se oli varmaan aika arvotonta, jos se ei tullut mieleenkään varmuuskopioita tehdessäni. Jos en ole edes itse jaksanut katsella valokuvia koirasta ja maisemista moneen vuoteen, niin joutivat mennäkin.
Lopulta käyttöjärjestelmä ilmoitti, että asennus on valmis. Mikrotukihenkilö naureskeli, että as if. Siitä se asentaminen vasta alkoi, kun ensin ladattiin käyttöjärjestelmän päivitykset, sitten virustorjunnan päivitykset, sitten lisää käyttöjärjestelmän päivityksiä, ja vasta sitten uskallettiin lähteä nettiin etsimään niitä ohjelmia, jotka koneelle piti ladata, jotta sitä voisi käyttää johonkin. Asennusten jälkeen piti käynnistää kone uudelleen n+1 kertaa, jotta se olisi valmis ottamaan vastaan seuraavat asennukset. Ylitöiksi meni, mutta nyt pystyn sentään lukemaan sähköpostia ja päivittämään tätä blogia.
Kirosin avuttomuuttani uudelleenasennusten edessä. Mistä minä tiedän, mikä on se virustorjunnan päivityspaketti, joka täytyy asentaa aivan ensimmäiseksi, ennen kuin koneelle menee asentamaan mitään muuta? Osaan suunnilleen lausua käyttöjärjestelmäni nimen, mutta en tiedä, onko se 32-bittinen vai 64-bittinen, saati sitä, mihin bittien määrät vaikuttavat. Onneksi minulla on henkilökohtainen mikrotukihenkilö, joka on paitsi tietojenkäsittelyn ammattilainen, myös vapaa-ajallaan kiinnostunut harrastaja.
Kuuluuko kyky uudelleenasentaa käyttöjärjestelmä nykyajan yleissivistykseen, vai onko se ammattilaisten hommaa siinä missä auton moottorin vaihtaminen? Mikrotukihenkilö lohdutti, ettei hänkään osaa korjata itse autoaan. Hän osaa kuitenkin sentään selittää autonkorjaajalle, mikä autossa on vikana: tyhjä akku vaatii erilaisia toimenpiteitä kuin avaimen katkeaminen virtalukkoon, vaikka molemmista on seurauksena se, että auto ei käynnisty.
Jos autoni ei käynnistyisi, osaisin päätellä jotain siitä, syttyykö kojetauluun yhtään valoa ja pitääkö starttimoottori ääntä. Mutta kun tietokoneeni ei käynnistynyt, osasin selittää vain, että "se jumittaa käynnistyessään eikä käynnisty", ja olisin voinut täsmentää selostustani ainoastaan valikoimalla kirosanoja, jotka kuvaisivat osuvasti vian käyttäjässä aiheuttamaa turhautumisastetta, mutta eivät itse vikaa. Voi vi...rheilmoitus sentään. Miksi tietokoneiden toiminnan käsittäminen on niin vaikeaa?
En ole varma, kuulunko niin sanottujen diginatiivien sukupolveen. Muistan lapsuudestani, että isän matkalaukunkokoinen läppäri oli vaikea käyttää, koska se toimi täysin näppäimistön varassa. Käyttäjän piti muistaa ulkoa, mitä näppäimiä painamalla pystyi tallentamaan, tulostamaan ja poistamaan työn. Hiirtä ei ollut siihen aikaan vielä keksitty. Yritin kai kerran tai pari kirjoittaa sillä koneella jotain, mutta läppärin toimintalogiikan oppiminen osoittautui mahdottomaksi.
Äiti osti paremman tietokoneen, kun olin noin 10-vuotias. Siinä oli jo hiiri ja käyttöjärjestelmänä Windows 3.11. Opin avaamaan ja sulkemaan ikkunoita, pelaamaan Civilizationia ja piirtämään alkeellisia bittikarttakuvia alkeellisella piirto-ohjelmalla. Äiti nalkutti, ettei kaikkia piirtämiäni kuvia voida tallentaa, koska tietokoneen muisti tulee niin täyteen, ettei kone enää jaksa toimia. Osa kuvista siirrettiin levykkeille, ja osa tuhottiin.
Ajat muuttuvat. Nykyisin ymmärrän, että bittikartta on muistia haaskaava tapa tallentaa kuva, mutta siitä tulee ongelma vain silloin, kun yritän lähettää ison nipun kuvia sähköpostin liitetiedostona. Yksittäisiä kuvia ei enää poisteta tietokoneen muistitilan vapauttamiseksi. Nykylapset eivät tiedä, mikä on levyke. CivNetin jouduin poistamaan omalta läppäriltäni muutama kuukausi sitten, koska kyllästyin haaskaamaan kaiken vapaa-aikani pelaamalla peliä, joka bugittaa aina juuri silloin, kun olen voittamaisillani - cannot support so many military units. Viime kesänä minua vaadittiin opettelemaan vektorigrafiikan piirtämistä, koska liian pienistä bittikarttakuvista erottuvat pikselit häiritsivät ohjaajan esteettistä silmää. Latasin ilmaisen ohjelman netistä.
Jotkut asiat eivät muutu. Pari vuotta sitten mittasin yliopiston fysiikan harjoitustyöosastolla Planckin vakion tutkimalla röntgensäteilyn heijastumista ruokasuolakiteestä. Mittaustietokoneen käynnistyessä iski nostalgia: Windows 3.1:hän se siinä! Saman vanhan ystävän tapasin pari vuotta aiemmin kemian harjoitustyöosastolla, kun ohjaaja vaati, että mittaustulosten tasoittaminen suoralle täytyy tehdä ohjelmalla, josta saa paperitulosteen liimattavaksi havaintopäiväkirjaan. Lukiossa käyttämäni graafinen laskin olisi tehnyt samat laskutoimitukset nopeammin kuin laitoksen tietokone käynnistyi, mutta pelkän lopputuloksen kirjoittaminen muistiin ei ohjaajalle kelvannut.
Mielestäni osaan suunnilleen käyttää tietokonetta niihin asioihin, jotka minun täytyy saada tehdyksi, mutta olen tuskastuttavan kädetön tietokoneiden asentamisessa ja huoltamisessa. Osaan vain nojata virtanappiin ja repiä akun irti, mutta siihen se sitten jääkin. Olenko yhtä avuton kuin autoilija, joka osaa kyllä siirtyä autollaan paikasta toiseen, mutta ei tankata eikä lisätä lasinpesunestettä?
Mihin vedetään tietokoneen käyttämisen ja korjaamisen välinen raja?
Tekee mieli hakata päätä seinään, kun luen Opettaja-lehdestä kirjoituksia, joiden mukaan ylioppilaskirjoituksissa pitäisi pikaisesti päästä käyttämään tietokoneita. Nykyajan lukiolaiset ovat diginatiiveja, ja tietokoneen käyttäminen on heille niin luontevaa, että koevastausten kirjoittaminen kynällä ja paperilla tuntuu teennäiseltä, tai jotain. Tai sitten joku tietokoneintoilija tuntee tuskanväreitä, kun muistaa, että modernin ajan fantasiat eivät vielä olekaan toteutuneet, ja yrittää korjata tilannetta näyttävästi vaatimalla tietokoneita ylioppilaskirjoituksiin.
Tietokoneintoilijat kyllä myöntävät, että pelkkä koevastausten kirjoittaminen tietokoneilla ei kohenna lukiolaisten atk-taitoja, koska kaikissa lukioissa ei ole riittävästi tietokoneita edes opettajille. Ja minusta se kaikkein vakavin ongelma on, että kouluissa ei opeteta riittävästi tietokoneen käyttöä välineenä, koska opettajatkaan eivät osaa käyttää sitä. Joissakin kouluissa tarjotaan atk-valinnaisainetta, mutta usein tätä valinnaisainetta välttelevät juuri ne oppilaat, jotka kaikkein kipeimmin tarvitsisivat opastusta tietokoneen käyttämisessä. Taitavammat oppilaat puolestaan osaavat kysyä opettajalta liian vaikeita kysymyksiä.
Minä en suurin surminkaan olisi suostunut kirjoittamaan matematiikan ylioppilaskoetta tietokoneella. Yrittäkääpä itse kirjoittaa edes toisen asteen yhtälön ratkaisukaava
sillä tekstinkäsittelyohjelmalla, jota eniten käytätte. Ei, en osannut kirjoittaa sitä tähän blogitekstiin, joten jouduin esittämään sen kuvana. LaTeXilla tämäkin onnistuu kirjoittamalla $ x = \frac{-b \pm \sqrt{b^2-4ac}}{2a}$ - kunhan on ensin opiskeltu pari päivää, miten LaTeX-dokumentin kirjoittamisessa pääsee alkuun.
Opiskelijoilla on aivan riittävästi päänvaivaa siinä, että he oppivat kirjoittamaan lyijykynällä ruutupaperille sellaisia matemaattisia kaavoja, että matemaatikko pystyy seuraamaan heidän ajatuksenjuoksuaan. Jos itse matematiikan lisäksi aiheutettaisiin kognitiivista kuormitusta vielä siitä, että kykenee kirjoittamaan ajatuksensa tietokoneella, taakka olisi aivan kohtuuton. Älkääkä sanoko, että kyllä nykynuoret osaavat tietokonetta käyttää, koska eivät kaikki osaa. Eräskin keskivertoa lahjakkaampi yhdeksäsluokkalainen sanoi, ettei pysty toimittamaan kotiainettaan minulle sähköpostiin, koska ei osaa lähettää liitetiedostoa. Toinen kysyi, mitä näppäimiä painamalla saa @-merkin. Muutama lukiolainen pyysi lupaa tehdä tilastomatematiikan kurssilla vaaditun taulukkolaskentatyön mieluummin kynällä paperille, koska he eivät osaa käyttää Exceliä. Annoin luvan, koska osasin neuvoa vain, että kokeilkaa kaikkia toimintoja ja tallentakaa se, mikä tekee sen, mitä halusitte.
Jos matematiikan - tai sen puoleen fysiikan tai kemian - ylioppilaskoe on joskus tarkoitus suorittaa tietokoneella, niin matematiikan - fysiikan, kemian - oppimäärään täytyy ehdottomasti lisätä vähintään yksi kurssi: matemaattisten kaavojen ladonta sillä tietokoneohjelmalla, jota käytetään kirjoituksissa. Tätä kurssia ei voi sisällyttää muihin kursseihin, vaan tietokoneen käyttäminen täytyy opettaa erikseen, ja sinifunktion derivointi erikseen.
Lisäksi tietokoneen käyttäjille täytyy järjestää riittävästi teknistä tukea. On ammattilaisten asia varmistaa, että tietokone ei bugita juuri silloin, kun valmis vastaus pitäisi lähettää arvostelijalle, ja että epärehellinen kokelas ei voi kilauttaa kaverille. Tekninen tuki ei kuulu matematiikanopettajien työhön sen enempää kuin luokan vuotavan vesihanan korjaaminen tai loisteputkilamppujen vaihtaminen.
Olen yrittänyt hyödyntää tietokoneita yläkoulun fysiikan ja kemian oppitunneilla silloin, kun tietokoneet ovat asian käsittelemisen kannalta hyödyksi. Olen antanut oppilaiden etsiä netistä taustatietoja ryhmätöiden pohjaksi, olemme pelanneet jätteenlajittelupeliä ja vierailleet Säteilyturvakeskuksen sivuilla. Pidän kuitenkin kalvosulkeiset mieluiten piirtoheitinkalvolla, koska piirtoheitin on riittävän yksinkertainen ja toimintavarma laite. Jos jostain syystä yliolanheittimen lamppu on hajonnut, niin voin välittömästi ottaa käyttöön suunnitelma B:n ja kirjoittaa kalvolta muistiinpanot liitutaululle. Jos laatisin samasta sisällöstä powerpointsulkeiset, ja sitten luokan tietokone kieltäytyisi avaamasta tiedostoa, olisin pulassa.
Viimeksi eilen jouduin säätämään tietokoneen kanssa. Halusin näyttää oppilaille pari kuvaa videotykillä, joten tallensin kuvat muistitikulleni ja siirsin ne ennen tunnin alkamista tikulta luokan tietokoneelle. Poistin muistitikun turvallisesti, ja sitten varmuudeksi testasin, miltä kuvat näyttävät valkokankaalla. Tietokone ilmoitti, että minun täytyy rekisteröidä Corel Paint Shop Pro, hyväksynkö käyttöehdot... Voihan vi...rheilmoitus.
Selvitin, oliko luokan tietokoneella muita kuvan avaamiseen sopivia ohjelmia. Paint levitti kuvan epäselväksi pikselimössöksi. Vihaan yhteensopimattomia tietokoneohjelmia! Lopulta keksin luoda powerpoint-tiedoston, johon ei tullut sanaakaan tekstiä, mutta johon onnistuin liittämään ne kuvat. Kun oppilaat saapuivat luokkaan, pystyin jo esittämään täysin rauhallista ja hyvin valmistautunutta asiantuntijaa.
Seuraavan kerran tietokoneet kettuilivat noin viisitoista minuuttia myöhemmin, kun haimme oppilaille läppärit, joilla heidän oli tarkoitus etsiä taustatietoja omia töitään varten. "Mä en muista mun salasanaa! Tää ei löydä verkkoyhteyttä! Tästä loppui akku! Sivua ei voida näyttää!" Aaaarrrggh. Oppilasläppäreissä on eri käyttöjärjestelmä kuin opettajan koneessa ja kotikoneessani, joten minulla ei ole aavistustakaan, missä valikossa pitää suorittaa langattoman verkkoyhteyden voodoomanaaminen, jotta kone tajuaa olevansa internetissä. Keksin ratkaisuksi vain, että viedään se kone takaisin varastoon, ja jatka töitä kännykälläsi, jos sillä pääsee nettiin. Jos ei pääse, niin mene sellaisen kaverin pariksi, joka pääsee omalla kännykällään.
Ihan hiukkasen harmittaa kuluttaa edellinen ilta siihen, että suunnittelen pedagogisesti tarkoituksenmukaisen tiedonhakuharjoituksen, joka kaatuu siihen, että oppilaiden koneilla ei pääsekään nettiin, koska on matalapaine ja täysikuu ja käyttöjärjestelmän määräaikaispäivitys. Joissakin ryhmissä oppilaat osaavat neuvoa toinen toisiaan, mutta toisissa eivät. Mikä avuksi? En oikein usko, että jokaiseen kouluun saadaan omaa atk-tukihenkilöä, jonka tehtävänä on varmistaa, että laitteet toimivat ja opettaja saa keskittyä varsinaiseen työhönsä. Jos koulutuksen järjestäjät säästövimmassaan vähentävät siivoojia ja talonmiehiä, niin mistä riittäisi määrärahaa digitalkkarin palkkaamiseen?
Pitääkö opettajan pätevöityä kemistin, fyysikon, kasvatuspsykologin, poliisin, ensihoitajan, sihteerin, rauhanturvaajan ja äidin lisäksi vielä mikrotukihenkilöksi? Vai ratkaiseeko ongelma itse itsensä, kun melkein jokaisella lapsella on kohta älykännykkä? Miten silloin käy sen ainoan oppilaan, jolle vanhemmat eivät osta opiskelussa välttämätöntä välinettä?
Toistaiseksi minä taidan ratkaista ongelman teettämällä vain harjoitustehtäviä kirjasta. Ainakaan ryhmätöissä ei tule ongelmia sen suhteen, että jos Elli on kirjoittanut vihkoonsa sinisellä kynällä, niin Ville ei pysty lukemaan sitä, koska Villellä on punainen kynä - ja vuotta vanhempaa mallia kuin Ellin kynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti