Älä opeta minua vegaaniksi, Valio!

Olen ollut kuusi vuotta lakto-ovo-pescovegetaristi, eli syönyt kaikkea muuta paitsi kuolleita nisäkkäitä ja lintuja. Ankarasti pinnistellen olen pystynyt kuvittelemaan, että kanaa ei haittaa luovuttaa syötäväksi sellaisia munia, joista ei hautomalla kuitenkaan kuoriutuisi tipuja, ja että lehmä ei kärsi siitä, että siitä lypsetään maitoa. Sitten luin eläintenhoitajaopiskelijan kokemuksia navetoista, ja nyt on taas kertaluokkaa vaikeampaa selittää itselleni, että kahvin sekaan kaatamallani maidolla ei ole mitään tekemistä maitokarjan vasikoiden kurjan kohtelun kanssa.

Lehmänmaidolla on se eläinsuojelullinen ongelma, että lehmä tuottaa maitoa vain synnytettyään vasikan. Ja jokaisen maitolitran voi nauttia joko vasikka tai ihminen, mutta ei molemmat. Lypsävää lehmää ei tarvitse tappaa maidon tuottamiseksi, mutta maidon väistämättömänä sivutuotteena saadaan vasikanlihaa.

Ongelma ei ole siinä, että lopulta tuotantoeläimet kuolevat. Cityvihreäkin ymmärtää ravintoketjuista sen verran, että kaikki eläimet ovat toisenvaraisia, eli yhden kuolema on toisen elämä. Syödyksi tuleminen on yhtä luonnollista kuin syöminenkin. Ongelma on siinä, miten tuotantoeläimet elävät.

Kaveri, jolla on enemmän henkilökohtaista kokemusta navetoista kuin minulla, totesi, että hänen tuntemillaan maatiloilla eläimiä hoidetaan paljon paremmin kuin eläintenhoitajaopiskelijan kertomuksessa. Hienoa, että hyviäkin uutisia kuullaan, mutta pari esimerkkiä kummastakin äärilaidasta ei riitä kokonaiskuvan muodostamiseen. Tarkoittaako keskimäärin siedettävät elinolosuhteet tasaista laatua, vai sitä, että osaa eläimistä hoidetaan hienosti ja toisia surkeasti? Pitäisikö vaatia yleistä vaatimustason nostamista vai eläinlääkärin tehovalvonnan kohdistamista muutamaan huonomaineiseen navettaan?

Marketin kylmähyllystä on mahdotonta valita juuri sitä maitolitraa, joka on lypsetty lehmästä, jonka vasikka sai viettää tasapainoisen lapsuuden, ja jättää ostamatta maitoa, joka on tuotettu tilalla, jolla vasikoita nupoutetaan ilman kivunlievitystä.

Jos tynnyrilliseen jätevettä lisätään lusikallinen viiniä, tuloksena on tynnyrillinen jätevettä. Ja jos tynnyrilliseen viiniä lisätään lusikallinen jätevettä, tuloksena on tynnyrillinen jätevettä. 

Ja jos tynnyrilliseen vastuullisesti tuotettua maitoa lisätään lusikallinen riistomaitoa, tuloksena on tynnyrillinen riistomaitoa - sikäli kuin vastuullisesti tuotetun maidon käsite on mielekäs missään muualla kuin maitoteollisuuden mainoksissa.

Haluaisin nähdä eläintuotannon sisältäpäin lähtevän asennemuutoksen, jossa aloitettaisiin kitkemällä alalta huonon maineen aiheuttaneet toimintatavat perin juurin, eikä julkaisemalla veronmaksajien rahoilla mainoksia, joiden mukaan kaikki on hyvin. Jos eläinteollisuuden edustajat paheksuisivat suureen ääneen skandaalivideoissa kituvien eläinten omistajia eivätkä videoiden kuvaajia, se olisi paljon vakuuttavampaa viestintää.

"Tänne päästäkseen täytyy olla todellinen kansansuosikki Atrian ennakkosensuurin hyväksymä!"

 Tarjolla myös Kunsuuri Seetio ja Kim Il Kanaa. Kuva Oikeutta Eläimille -facebooksivulta.

Jotain luottamusta herättäviä toimenpiteitä odotellessani minä opettelen kaatamaan kahviini kauramaitoa. Ja leipomaan suklaakakun ilman kananmunaa. Ja kokeilen yksi kerrallaan muitakin vegaanireseptejä, kun eläinperäinen tuote toisensa perään alkaa kuormittaa omaatuntoa liian raskaasti. Tammikuussa niin teki moni muukin, toiset kerralla heittäytyen ja toiset varovaisesti maistellen. Kun aloittamisen kynnys on ylitetty, vegaaniruoka osoittautuu yllättävän hyvänmakuiseksi ja helpoksi valmistaa.

Eläintuotannon ryhtiliikkeellä on kiire, koska valinta lehmänmaidon ja kasvimaidon välillä perustuu enimmäkseen tottumukseen*. Maitolähettiläät kertovat valistuskierroksillaan, että punaisesta maidosta ei ole ollenkaan vaikeaa siirtyä rasvattomaan maitoon. Kunhan rasvattomaan makuun on tottunut, punainen maito alkaa maistua omituiselta. Sama pätee myös kaura-, soija-, manteli- ja riisimaitoon. Joten jos meijerit haluavat pitää asiakkaansa, niiden on syytä tehdä jotain ennen kuin varhaisen enemmistön asiakasryhmä ehtii niellä 30** lasillista kauramaitoa ja huomata, että lehmänmaito vasta maistuukin omituiselta.

*Ei ravintoarvoihin. Myös kasvimaitoja löytyy kalsiumilla ja vitamiineilla terästettyinä.
**Väitetään, että kun uutta makua on maistanut 30 kertaa, se alkaa maistua hyvältä - jos vain ensivaikutelman jälkeen jaksaa kiskoa vielä 29 maistiaista lisää.

Lukkosula rulez

Talvi yllätti jälleen autoilijan. +3 C ja 100 % RH (relative humidity, ilman suhteellinen kosteus) muuttui viikonloppuna yhdistelmäksi -16 C ja 100 % RH. Tällöin vesimolekyylit pyrkivät takertumaan kiinni toisiinsa ja muodostamaan lujan kiderakenteen. Tällainen kiderakenne muodostui Harrasteauton etuoven ja oviaukon kumitiivisteen väliin.

Kiderakenteen rikkomiseen tarvitaan energiaa joko lämmön tai mekaanisen työn muodossa. Totesin sekatavarakaupan myymät kertakäyttöiset lämpötyynyt kelvottomiksi - umpisurkea puhelimenikin luovuttaa ympäristöönsä lämpöä suuremmalla teholla kuin rautajauheen hapettumiseen perustuva lämmitin - ja siirryin käyttämään raakaa väkivaltaa. Kumitiiviste antoi ensin periksi siltä puolelta, jolta se on liimattu kiinni oviaukkoon, ja lopulta vähitellen myös siltä puolelta, jolta minä retuutin ovea auki.

Noukin autosta lohkolämmittimen sähköjohdon ja lämmitystolpan avaimen, ja luulin olevani jo voiton puolella. Mutta talvi yllätti tällä kertaa lämmitystolpan lukolla, joka oli jäätynyt kiinni.

Toivoin, että rautajauhetyynyn reaktio olisi kiihtynyt sen verran, että sillä olisi voinut sulattaa lukon. Totesin, että kun pitelin lämpötyynyä kiinni lukossa, sormiani alkoi paleltaa, eli lämmitysteho oli heikonlainen. Lopulta muistin, että Harrasteauton hansikaslokerossa on joskus säilytetty lukkosulaa siltä varalta, että joku tajuaisi voidella auton lukot ennen kuin ne jäätyvät kiinni. (Tietääkseni näin ei ole koskaan käynyt, mutta on hyvä olla varautunut mitä epätodennäköisimpiin skenaarioihin.)

Lukkosulapullon parasta ennen -merkintä oli kulunut pois, mutta pullon ulkoasusta päätellen se lienee ollut joskus 1990-luvulla. Hieman epäuskoisena pursotin ohutta lientä lämmitystolpan lukkoon, ja kääntelin avainta lukossa aikomuksenani katkaista avain, tai ainakin rikkoa lukko lopullisesti. Ällistyksekseni lukko aukesi nopeammin kuin älypuhelimen nettiselain oman kodin langattomassa verkossa.

Survoin sähköjohdon paikalleen, ja Harrasteauton lohkolämmitin lähti raksuttamaan kodikkaasti. Pursotin lukkosulaa vielä autonkin lukkoihin, ja yritin saada kuluneesta etiketistä luetuksi, mitä moinen ihmeaine sisältää. Erotin vain yhden sanan: 2-propanoli. Ipaa*! Siis samaa kamaa kuin kynsilakanpoistoaine.

Nyt tunnen syvää kunnioitusta arktisten autoilijoiden vuosikymmenten mittaan kumuloituneen viisauden äärellä. Ehkä ensi talveksi jaksan myös sivellä silikonia ovien tiivisteisiin, niin ovien avaamiseen riittäisi vähempikin väkivalta.

*Oluen ystäville Ipa tuo mieleen India Pale Alen, joka sisältää erityisen suuren konsentraation sitä, mikä tekee oluesta kitkerää ja pahanmakuista. Kemisteille Ipa tuo mieleen isopropanolin.

Ei paineita renkaanvaihdosta

Vaihdoin eilen Harrasteautoon talvirenkaat. Aikaisemmista virheistäni viisastuneena ymmärsin tällä kertaa aloittaa työn selvittämällä, mikä autotallissa säilytettävistä rengaspinoista koostui juuri Harrasteauton renkaista. Ensimmäisellä kerralla raahasin autotallista helpoimmin saatavilla olevat renkaat auton ympärille, ja yritettyäni muutaman kerran turhaan tähdätä ensimmäistä rengasta paikalleen havaitsin, että sen vanne ei ollut tarkoitettukaan sopivaksi kiinnittymään Harrasteautoon. Tarkempi tutkimus paljasti, että toisaalla oli jemmassa toinen pino paremmin yhteensopivia renkaita.

Olisi kuulemma hyvä idea lastata puoli vuotta varastossa olleet renkaat auton kyytiin ja ajaa huoltoasemalle tutkimaan niiden ilmanpaineet ennen kuin alkaa irrottaa käytössä olleita renkaita autosta. Ymmärrykseni siitä, miksi se on hyvä idea, syveni sillä hetkellä, kun olin saanut ensimmäisen renkaan paikalleen ja laskin tunkin alas. 0,8 barin paine riittää pitämään renkaan pinkeän pyöreänä silloin, kun rengas on pinossa autotallissa, mutta ei silloin, kun rengas kannattelee neljäsosaa auton painosta. Auton renkaiden täyttäminen fillarin pumpulla on varmaan yksi niistä liikuntalajeista, joita fysioterapeutti ei suosittele niska-hartiavaivaisille.

Ihmisellä on renkaanvaihtoa varten liian vähän tarttumaraajoja. Työ sujuisi kätevämmin apinalta, joka voisi kahdella kädellä nostaa renkaan paikalleen, ja kolmannella tähdätä pultin kierteilleen. Minä saavutin optimaalisen työasennon istumalla kesärenkaan päälle, jotta sain nostetuksi talvirenkaan paikalleen jaloillani. Yhdellä kädellä ohjasin rengasta oikeaan asentoon, ja toisella kurkottelin vähän liian kauas sijoittamiani pulttia ja työkaluja.

Yksi kesärenkaistakin vuotaa. Teippasin siihen lapun "tämä rengas vuotaa", jotta en ensi keväänä toiveikkaana kuvittelisi, että varastosta löytyy neljä hyväkuntoista ja riittävän paineistettua rengasta. En kai minäkään puolessa vuodessa kehity niin hölmöksi, että kiinnittäisin autoon renkaan, jossa selvästi lukee, että se vuotaa, ja kuvittele voivani lähteä heti ajamaan sillä? Dokumentointi on tärkeää myös hardware-projekteissa. Miksei muuten niihin rengaspinoihinkin voisi kiinnittää lappuja, joissa lukee "Harrasteauton kesärenkaat" tai "AA-313* talvirenkaat"? Kuka luulee ensi keväänä muistavansa, mihin autoon ne keltaisissa muovipusseissa ruohonleikkurin taakse ja joulukoristeiden alle säilötyt renkaat kuuluvat, jos vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi?

Nyt ei voi muuta kuin luottaa, että momenttiavain on kalibroitu oikein, eli pultit on kiristetty 110 newtonmetriin. 110 Nm tarkoittaa sitä, että pultit kiristetään HNNNGHH-hampaat-irvessä-kireälle, mutta ei aivan AAAARRRGGH-poksauta-verisuoni-päästäsi-kireälle. Ja jälkikiristykset muistetaan tehdä sitten 150 kilometrin jälkeen, niin kuin joka vuosi on tunnollisesti tehty (köh köhöm), koska pölykapselien repiminen irti ja hakkaaminen takaisin paikalleen on helppoa, hauskaa ja hyödyllistä (NOT!).

Vakavasti puhuen, auto on enintään niin hyvä, kuin sen renkaat ovat. (Renkaiden ja tien pinnan välinen kontakti on ainoa keino toteuttaa kaikkea sitä, mitä moottori, ohjaustehostin, ABS, TCS, ESP j.n.e. yrittävät saada aikaan, jotta auto liikkuisi kuljettajan suunnitelman mukaisesti. Jos renkaiden kontakti ei riitä, suunnitelma ei toteudu.) Harrasteauton hiljakseen vuotavat, mahdollisesti löysästi kiinnitetyt ja vanhuuttaan kovettuneet, joskaan ei vielä loppuunkuluneet, renkaat muodostavat melko tasapainoisen kokonaisuuden auton muiden osien kunnon kanssa. Katsastusinsinööri tykkää varmaan taas hyvää, kun tulee se aika vuodesta.

*rekisterinumero muutettu auton tunnistamisen estämiseksi

Välietappi

Lähetin gradun ohjaajalle kommentoitavaksi. Nyt jännitän sitä, löytääkö ohjaaja vielä asiasisällöstä puutteita, vai saanko keskittyä viilaamaan pilkkuja ja kuvien sijoittelua.

Mitäs tässä nyt sitten sillä aikaa tekisi, kun ohjaaja yrittää löytää aikaa tekeleeni lukemiseen?

Pilkun viilausta

Minulla on taulukko-ohjelmassa pitkät rimpsut tällaisia numeroita

62,7

51,3

31,5

12,6

5,71

4,23

ja niistä pitäisi piirtää kuvaaja. Ikävä kyllä piirto-ohjelma ei ymmärrä, että merkintä 62,7 tarkoittaa desimaalilukua kuusikymmentäkaksi kokonaista ja seitsemän kymmenesosaa, vaan luulee sitä koordinaattipariksi kuusikymmentäkaksi i-vektorin suuntaan ja seitsemän j-vektorin suuntaan.

Luvut pitää siis muuttaa piirto-ohjelman ymmärtämään muotoon

62.7

51.3

31.5

12.6

5.71

4.23

ja kun niitä on paljon, tulee mieleen yrittää keksiä jokin nopeampi tapa kuin jokaisen pilkun muuttaminen pisteeksi yksi kerrallaan.

Lopulta löysin ratkaisun matemaattis-tietojenkäsittelytieteellisen ja humanistisen kansainvälisyyskasvatuksen leikkauspisteestä. Taulukko-ohjelmani ymmärtää desimaalipilkkuja siksi, että sen oletuskielenä on suomi. Vaihdoin desimaalilukuja sisältävien solujen kieliasetuksen amerikanenglanniksi, ja taulukko-ohjelma kuuliaisesti käänsi suomenkieliset desimaaliluvut englanninkielisiksi.

Pitihän se ratkaisu sitten vielä googlettaa.

Englannin 62,7 olisi suomeksi (62,7) ja lineaarialgebraksi 62ê1+7ê2.

Väittikö joku, että matematiikka on muka universaali kieli, jota ymmärretään kaikkialla yksiselitteisesti?

Väärin vastustettu

Yleensä minulla nousee savu korvista aina, kun Kunnon Kansalaiset nillittävät maailmanparantajille, että väärin parannettu:

Miksi te yritätte ratkaista [ongelman X], vaikka [ongelma Y] kaipaisi apua ensin?

Jo Anja Eerikäisen aikoihin eläinsuojeluväki osasi vastata tähän:

Hienoa! Auta sinä [ongelmasta Y kärsiviä], ja minä autan [ongelmasta X kärsiviä], niin kaikki ongelmat tulevat ratkaistuksi!

Ikään kuin ne nillittävät Kunnon Kansalaiset olisivat ikinä kokeilleet tehdä jotakin vapaaehtoistyötä [ongelman Y] korjaamiseksi. Jokainen, joka on uhrannut aikaansa eläinhoitolaan huostaanotettujen koirien ulkoiluttamiseen, ymmärtää arvostaa jokaista, joka uhraa aikaansa nappulaliigan erotuomarina tai festivaalien järjestyksenvalvojana toimimiseen.

Mutta tänään sieluttomana teknokraattina* pitämäni kaveri linkitti facebookissa ajatuksen, joka pysäytti:

http://instagram.com/p/eMtimMiTap/#

*Sieluton teknokraatti on siis ominaisuus, jota ihmisessä arvostan, ja toivon itsekin tulevani isona sellaiseksi. Ja vielä enemmän arvostan sitä, että tietynlaiseen lokeroon kuvittelemani ihmiset onnistuvat yllättämään.

Sodan syitä on vaikea ymmärtää

Jotenkin jouduin muutamaksi päiväksi historian opettajaksi historian opettajan paikalle. Seiskaluokkalaisten piti opiskella Suomen sotaa 1808-1809.

Minä: - Katsopa tuosta kirjan ensimmäiseltä riviltä. Miksi Venäjä hyökkäsi Ruotsiin?
Oppilas: - Koska Ruotsi pieraisi.

Harmi, etten ole ehtinyt opiskella psykologiaa enää lukion jälkeen. Tästä olisi saanut hyvää analyysiä yksilönkehityksen taantumisesta ikävaiheeseen, jossa on juuri keksitty vessahuumori.

Oppilas kuitenkin osoitti ymmärtävänsä, että huumori perustuu yllätykseen. Historian oppikirjassa valtiot kuvataan itsenäisinä toimijoina: Ranska juonitteli, Venäjä hyökkäsi, Suomi puolustautui. Hiukan näkökulmaa laajentamalla on ajateltavissa, että valtio voi myös pieraista.

http://satwcomic.com/language-lesson

Tuleekohan tästä samanlainen absurdien vitsien klassikko kuin "mies meni kauppaan ja leikkuupuimuri"?

Fysioterapian tarpeessa

Fysioterapeutti ohjeisti tänään, että useimmat päänsärystä ja niskajumituksesta kärsivät opiskelijat saavat helpotusta oireisiinsa pitämällä taukoja istumisesta aina 30 minuutin välein ja tekemällä 10 minuutin ylävartalojumpan joka ikinen päivä. Ja hartiat pitäisi pitää rentoina ja vatsalihakset aktivoituina, eikä saisi istua yli kahdeksaa tuntia päivässä.

Samaan päätelmään olin tulossa itsekin, mutta ehkä nyt alan ammattilaiselta kuultuna ryhdyn vihdoinkin ottamaan taukojumpan vakavasti. Fysioterapeutti uhkasi myös soittaa kolmen viikon kuluttua ja kysyä, miten ohjelman noudattaminen on lähtenyt sujumaan. Lisäksi hän määräsi minut Anonyymien Konttorirottien tukiryhmään kuuntelemaan luentoa työpöydän ergonomiasta.

En kehdannut sanoa, että vietän valveillaoloajastani päivittäin ehkä tunnin tai kaksi tekemällä jotain muuta kuin istumalla tietokoneen ääressä. Kirjoja luen joskus myös sohvalla tai sängyssä. Otetaanko päivittäisessä istumisajassa puoli-istuva löhöasento huomioon kertoimella 0,5?

Keväällä tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran hakeuduin lääkäriin jatkuvan niskahartiapäänsäryn takia. Jokohan sitä saisi aikaiseksi nostaa perseensä ylös penkistä? Ibuprofeenin, salisyylihapon ja mukopolysakkaridipolysulfaatin korvaaminen verenkierrolla lihaksissa kuulostaa aika halpahintaiselta (pun intended) vaihtoehtohörhöilyltä.

Kuvien liittäminen tekstiin

Jos tällaisesta datasta...

...on tarkoitus piirtää tällainen kuvaaja...

... ja liittää se opinnäytetyön tekstin lomaan, niin se käy näppärimmin näin:

1. Kirjoitetaan komentotiedosto, joka kertoo, että datasta on tarkoitus piirtää kuvaaja ja tallentaa siitä pdf-tiedosto.

set term pdf
set out kuvaaja.pdf
plot dataa.txt

2. Ajetaan komentotiedosto Gnuplotilla, joka piirtää kuvaajan ja luo pdf-tiedoston.

load komentotiedosto.txt

3. Avataan pdf-tiedosto Foxit Readerilla tai Adobe Readerilla.
4. Kopioidaan kuva leikepöydälle joko Readerin soveltuvalla toiminnolla tai sen puuttuessa Alt+PrintScreen-painikkeilla.
5. Avataan leikepöydälle kopioitu kuva Inkscapella. Tallennetaan siitä eps-kopio.
6. Kerrotaan LaTeXille, että tekstin lomaan halutaan liittää kuva.

\includegraphics[width=\textwidth]{kuvaaja.eps}

7. Käännetään LaTeXin raakateksti dvi-tiedostoksi.
8. Tulostamista varten käännetään dvi-tiedosto pdf-tiedostoksi.

Helppoa ja yksinkertaista!

Vaiheet 3-5 voisi jättää tekemättä, ja vaiheet 7 ja 8 voisi yhdistää, jos kääntäisi LaTeXin raakatekstin suoraan pdf-tiedostoksi. Mutta sitä varten pitäisi muuttaa kaikki gradussa jo olevat eps-kuvat pdf-kuviksi, joten jatketaan nyt sitten tallentamista formaatista toiseen, kun näin pitkälle on päästy. Tämä on kuitenkin pieni riesa verrattuna Wordin eri versioiden tiedostomuoto-ongelmiin.

DSC WTF

Kun kaikki gradun lähdeteokset ovat englanninkielisiä, tulee joskus vaikeuksia kirjoittaa hyvää ja tieteellisesti täsmällistä suomea. Mitä mahtaa olla Differential Scanning Calorimetry suomeksi? Labrassa sitä kutsutaan vain DSC:ksi.

Ilmeisesti virallinen nimi on differentiaalinen pyyhkäisykalorimetria. Humanistien kirjoittaman nettisanakirjan tarjoama apu nauratti.

Yrittääkö joku kirjoittaa DSC:stä runoa?