Kymmenen pientä mopopoikaa

Pääsin taas kemianopettajaksi kemianopettajan paikalle, kun kollega entisestä työpaikastani oli estynyt saapumasta töihin. Jännitin vähän, sanovatko oppilaat minut nähdessään "kivanähdäpitkästäaikaa", "voieitaastoi" vai "vieläksääkielät". Pääsin yllättävän helposti taas kiinni koulun rutiineihin: löysin kemian varastosta edustavan otoksen alkuaineita, sain laina-avaimen kansliasta ja totesin, että kopiokoneen kanssa ei kannata tänään yrittääkään mitään.

Osa oppilaista oli ennestään tuttuja, eikä kukaan ainakaan huutanut päin naamaa, että enkestäkunsäolettaastäällä. Muutama sanoi, että on hauska nähdä taas.

Koulun tietotekninen varustelutaso oli noussut kesän aikana, ja nyt siellä on jokaisella opettajalla oma läppäri, ja luokassa on läppärin telakointiasema. Koulujen siirtymistä digiaikaan on toivottu jo kauan, mutta yhden päivän sijaiselle siinä on se huono puoli, että opettaja ei pääse kirjautumaan yhtään mihinkään. Liitutaulu on ainoa laite, joka ei kysele käyttäjätunnusta ja salasanaa.

Iltapäivällä oli ysiluokkalaisille mopokoulutusta. Kouluttaja näytti oppilaille videon, ja kävi sen jälkeen läpi videossa esiintyneitä vaaratilanteita: Noudata nopeusrajoituksia. Seuraa tilannetta ympärilläsi. Selitä apukuskille, miten mopon kyydissä ollaan. Älä ohita autoa pientareen puolelta. Älä kuuntele musiikkia kuulokkeilla ajon aikana. Kouluttaja totesi, että video on vanha, ja niistä ajoista mopot ja varusteet ovat muuttuneet, mutta kuljettajien tekemät virheet ovat edelleen samoja.

Kouluttajan näyttämässä videossa ei ollut tekstitystä. Vieressäni ollut toinen valvoja, liikunnanopettaja, kysyi, ymmärränkö sanaakaan siitä, mitä musiikkivideossa lauletaan. Ymmärsin sen verran, että laulaja laski kymmenestä alaspäin, kun kymmenen pientä mopopoikaa kolaroivat itsensä ulos tarinasta yksi kerrallaan. Mieleeni tuli Agatha Christien murharomaani Kymmenen pientä neekeripoikaa. Mieleeni jäi ajatus, että tässäpä on taas loistava esimerkki siitä, miten hieno idea pilataan kehnolla toteutuksella.

Jos oppilaat eivät ole lukeneet Agatha Christietä, he eivät osaa yhdistää biisin sanoja kertomukseen siitä, kuinka porukka harvenee yksi kerrallaan. Koulun liikuntasalia ei saatu kunnolla pimeäksi, ja vaikka kouluttaja kehotti oppilaita tulemaan lähemmäs katsomaan, monet istuivat kaukana eivätkä nähneet kunnolla. Harva ysiluokkalainen osaa ruotsia niin hyvin, että ymmärtää sujuvasti vähän kirjakielestä poikkeavia biisilyriikoita. Mitähän oppilaille jäi mieleen? Ehkä he muistavat kaatuilevat mopokuskit ja napapaidoissa tanssivat tytöt. Joku saattaa naureskella 20 vuotta vanhoille autoille tai kysyä, mitä tarkoittaa korvalappustereot. Toiset eivät varmaan tunnistaisi biisin melodiaa, koska eksyivät omiin ajatuksiinsa tai räpelsivät kännykkäänsä koko biisin ajan.

Jäin uteliaana miettimään, mitä biisissä mahdettiin kertoa kymmenen pienen mopopojan kohtalosta. Kotona kokeilin etsiä sitä youtubesta, ja löytyihän se - ruotsinkielisten sanoitusten kera. Kun näin sanat kirjoitettuna, ymmärsin niistä suurimman osan, ja osasin jopa arvostaa riimien ja kuvien yhteensovittamista. Teksti on niin hyvää, että se pitäisi ehdottomasti kääntää suomeksi, jotta suomenkielisetkin oppilaat pystyisivät seuraamaan tarinaa. Joko videoon pitäisi saada suomenkielinen tekstitys, tai sitten tämä pitäisi kääntää huomenna yhdessä ruotsintunnilla.

Parempiakin suomennoksia täytyy löytyä, tämä on vain harrastusmielinen kyhäelmä.

Tio små moppepojkar körde till en bio.
En körde vilse. Sen var dom bara nio.
Hallå moppepojkar tänk på vad ni gör.
Hallå moppepojkar tänk på hur ni kör.

(Kymmenen pientä mopopoikaa ajoi elokuviin. Yksi ajoi harhaan. Jäi jäljelle yhdeksän.
Haloo mopopojat, miettikää, mitä teette. Haloo mopopojat, miettikää, miten ajatte.)


Nio små moppepojkar meka utan måtta.
En meka för mycket. Sen var dom bara åtta. 
Hallå moppepojkar...

(Yhdeksän pientä mopopoikaa viritti mopojaan. Yksi viritti liikaa. Jäi jäljelle kahdeksan.)

...
Fem små moppepojkar greps av väldig yra.
En greps av hybris. Sen var dom bara fyra.
Hallo moppepojkar...
(Viisi pientä mopopoikaa ajoi päheinä. Yksi luuli liikaa itsestään. Jäi jäljelle vain neljä.)

Fyra små moppepojkar, så vitt man kunde se.
Men en syntes inte. Sen var dom bara tre.
(Neljä pientä mopopoikaa valkoisina näkyvissä. Mutta yhtä ei autoilija nähnyt. Vain kolme on jäljellä.)

Toisin kuin Agatha Christien kirjassa, viimeinen pieni mopopoika selviytyy.

En liten moppepojke, ensam kvar av tio.
Körde till en korvmoj. Där stod dom andra nio.
(Yksi pieni mopopoika, kymmenestä ainoana jäljellä. Ajoi nakkikioskille. Siellä olivat muut yhdeksän.)


Koulussa näytetystä valistusvideosta ei erottanut loppukohtausta. Kotona omalta ruudultani näin, miksi muut yhdeksän eivät enää aja mopolla. Ehkä kuljettajien saamia vammoja oli liioiteltu, kun yhdeksän kymmenestä mopopojasta oli joutunut lääkärin paikattavaksi. Mutta tarinan tarkoitushan oli kertoa, kuinka monella tavalla varomaton mopokuski voi teloa itsensä. Samalla muistutettiin, että mopolla ajaminen ei väistämättä johda luunmurtumiin, vaan typerimmät virheet voi jättää tekemättä.

Ymmärtävätköhän teinit, miksi heille järjestetään peruskoulussakin mopokoulutusta? Ei sellaisia ollut silloin, kun minä olin nuori. Eipä siihen aikaan järjestetty mopokoulutusta autokoulussakaan, vaan mopolla sai lähteä ajamaan kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt. Ilmeisesti siihen on syynsä, miksi mopokuskeilta vaaditaan nykyisin ajokortti. Onko autokoulun mopokurssin oppimäärä niin suppea, että peruskoulun täytyy täydentää sitä? Halutaanko peruskoulussa valistaa myös niitä, jotka eivät hanki omaa mopoa, mutta saattavat lähteä kaverin kyytiin? Ehkä osa teineistä ei tosiaan tiedä, miten mopon kyydissä istutaan. Tai ehkä valistajat haluavat tavoittaa ne kaverit, jotka kannustavana yleisönä saattaisivat yllyttää mopokuskia kokeilemaan rajojaan.

Jos työpäiväni olisi jatkunut lukujärjestyksen mukaisilla oppitunneilla mopokoulutuksen jälkeen, olisinko keskustellut oppilaiden kanssa jonkinlaisen jälkipuinnin Kymmenestä pienestä mopopojasta? Olisinko voinut sanoa asiallisesti luokan edessä, että tarina viittaa Agatha Christien kirjaan Kymmenen pientä neekeripoikaa, josta on myöhemmin otettu uusi painos nimellä Eikä yksikään pelastunut, koska n-sanan käyttäminen on nykyisin epäkohteliasta, mutta se oli normaalia Agatha Christien elinaikana? Olisiko joku oppitunneilla käytävän keskustelun trollaamisessa kunnostautunut teini nostanut ison metelin siitä, että opettaja lausui sanan neekeri?

Kymmenen pientä mopopoikaakin kertoo siitä ajasta ja kulttuurista, jossa se on tehty. Minua jäi hiukan vaivaamaan asetelma, jossa pojat huristelevat mopoillaan, yksi tyttö tulee kyytiin (ja huonostihan siinä käy) ja kaksi tyttöä on taustatanssijoita, joilla on kiinteät vatsalihakset. Olivatko mopolla ajavat tytöt 1990-luvulla vielä niin harvinaisia, että kenellekään ei tullut mieleenkään suunnata heille mitään valistusta? Vai osaavatko tytöt ajaa turvallisemmin kuin pojat ihan ilman valistustakin?

Olivatko videossa esiintyneet autot uusinta uutta silloin, kun video kuvattiin? Nyt pahiksen roolissa esiintyvät Baijerilainen Maatalous-Wekotin ja Saab 9000 turbo näyttävät sellaisilta autoilta, jotka ovat muille tienkäyttäjille vaarallisia kahdesta syystä: autosta voi koska tahansa hajota jokin hallinnan kannalta välttämätön osa, ja sen ikäisistä ja -kuntoisista autoista kiinnostuneet kuljettajat todennäköisesti arvostavat muita asioita enemmän kuin liikenneturvallisuutta. (Hyviä Saabeja siihen aikaan kyllä valmistettiin, kun niitä vielä näkee liikenteessä. 1990-luvulla valmistetun 9000:n talviajo-ominaisuuksiin ja tehoihin tottuneelle kuljettajalle tuli ikävänä yllätyksenä, että 2000-luvulla valmistetun Saab 9-3:n Opelin kohdalla kehitys oli kulkenut huonompaan suuntaan.)

2010-luvun valistusvideossa ei tulisi mieleenkään näyttää nuorisojoukkoa tupakoimassa, kun halutaan luoda tunnelma rennosta kaveriporukasta. Ja kuinkahan moni tänä aamuna skootterilla kouluun saapuneista nuorista kykeni samaistumaan liikkeellelähtökohtaukseen, jossa mopoja potkittiin käyntiin? Kypärän käyttäminen on ilmeisesti ollut 1990-luvulla niin itsestään selvää, ettei videossa ollut omistettu kohtausta mopopojalle, joka ei pitänyt aivojaan suojelemisen arvoisina.

Ymmärtävätkö valistusta saaneet teinit, että mopokouluttajat eivät halua pilata heidän iloaan mopon suomasta vapaudesta, kun muistuttavat säännöistä ja rajoituksista? Teinien aikaa uhrataan liikennevalistukselle siksi, että meistä muista olisi oikeasti kurjaa, jos joku koulumme oppilaista kuolisi tai vammautuisi onnettomuudessa. Ehkä on tylsää körötellä vuoden verran huippunopeudella 45 km/h, ennen kuin pääsee moottoripyörällä ja myöhemmin autolla ajamaan 120 km/h, mutta vielä tylsempää olisi ajaa vähän aikaa viritetyllä mopolla, kunnes siirtyisi loppuiäkseen pyörätuoliin. Haloo mopopojat, miettikää millä ajatte ensi kesänä.