Tämäkin ongelma on kirjattu muistiin jo noin 2000 vuotta sitten [1], ja varmaan kiusannut ihmisiä jo ennen kirjoitustaidon keksimistä: en tee sitä hyvää, mitä tahdon tehdä, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.
2000 vuotta sitten ongelman ratkaisuksi ehdotettiin syntien ja pahojen henkien karkottamista. Joitakin hengelliset keinot auttoivat, toisia eivät. Viimeisen sadan vuoden aikana edennyt medikalisaatio on tuottanut parempaa hoitovastetta, mutta silti ongelmasta ei ole kokonaan päästy eroon. Jotkut juopottelevat, vaikka haluaisivat kuiville. Toiset aloittavat dieetin toisensa jälkeen, ja repsahtavat muutamassa viikossa. Ja minä istun tietokoneella päämäärättömästi surffaten, ja odotan, että gradu kirjoittaisi itse itsensä sillä aikaa.
Mistä pilleripurkista saisin 200 mg lisää itsekuria, 150 mg keskittymiskykyä ja 40 mg työniloa nautittavaksi aamuisin runsaan nesteen kera? Tai toimisiko jokin energiajuoma kuin Akvavitixin taikajuoma, joka antaisi nauttijalleen määräajaksi yli-inhimillisen suorituskyvyn? Kahvi on liian arkinen elintarvike, jotta voisin kuvitella saavani sen vaikutuksesta persoonallisuudenmuutoksen, samoin suklaa. Tai voisiko fysioterapeutti määrätä venyttelyliikkeeksi "ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy"?
Gradun kanssa viivyttely ei ole minulle mitenkään poikkeuksellista - kirjoitin kanditutkielmaanikin kaksi vuotta. Tai paremminkin kulutin kaksi vuotta ajattelemalla, että kirjoitan sitä tutkielmaa ensi viikolla. Olen myös kuluttanut puoli vuotta ajattelemalla, että siivoan vaatekaappini ja paperipinoni ensi viikonloppuna, ja kevätflunssasta toivuttuani olen kuukauden verran ajatellut mennä urheilutreeneihin huomenna.
Harkitsin sitoutumista antihyväntekeväisyyteen, jos en saa työpöytääni siivotuksi: jos paperikasat ovat sovitun ajan jälkeen edelleen tiellä, joudun lahjoittamaan sovitun rahasumman sellaiselle järjestölle, jonka aatemaailmaa paheksun. Sitten ehdotin itselleni, että entä jos vain maksaisin, ja voisin hyvällä omallatunnolla jättää siivoamatta. Se olisi hetkellisesti pienemmän riesan tie, mutta ne paperikasat olisivat edelleen levällään ärsyttämässä. Ratkaisu on edelleen hakusessa - kuten on myös yksi erääntyvä lasku.
Eniten ihmettelen sitä, että lintsaan urheilutreeneistä. Aikuisella iällä löysin lopultakin liikuntalajin, jota en harrasta sen välinearvon vuoksi eli niskasärkyä välttääkseni, vaan siksi, että treenaaminen on itsessään kivaa. Olen muutaman kerran mennyt treeneihin väsyneenä ja vihaisena, mutta en ole koskaan poistunut salilta huonotuulisena tai ajatellen, että olipahan ajanhaaskausta. Miksi en sitten tänään lähtenyt treeneihin rasittamaan ruumistani ja virkistämään mieltäni? Ja jätänkö huomisetkin treenit väliin, kun kuvittelen, että ehtiihän sitä sitten ensi viikolla?
Taidan tarvita jonkun elämäntapavalmentajan, joka laatii minulle minuuttiaikataulun kirjoitustyötä, urheilua ja kotiaskareita varten, ja huutaa minulle naama punaisena, jos lintsaan siitä aikataulusta. Aikatauluja osaan laatia itsekin, mutta en osaa ottaa itse itselleni antamiani lupauksia vakavasti. Vedätän itseäni omilla tekosyilläni mennen tullen. Ulkopuoliset vaatimukset saavat minut ryhdistäytymään: ei tulisi mieleenkään sanoa oppilaille, että tänään ei mennäkään uuteen asiaan, kun en jaksanut eilen miettiä, mitä siitä pitäisi kirjoittaa vihkoon.
Avopuoliskoni jaksaa sentään nalkuttaa kotitöistä aina, kun kompastuu lattialla olevaan vaatekasaan tai ei löydä yhtään puhdasta astiaa. Gradusta hän ei kai kehtaa nalkuttaa, kun hänen oma opinnäytetyönsä jää aina tehtäväpinon pohjalle, kun joku pyytää häntä töihin. Graduohjaajani hyväksyy tekosyitä aivan liian helposti. Onneksi yksi ystävä lupasi tarvittaessa hiillostaa minua, ja minä lupasin kutsua hänet valmistujaisiini sitten, kun valmistun. Täytyy siis valmistua, jotta lupaus tulee pidetyksi.
Tänään totesin, että kannattaa sentään mieluummin tehdä niitä kotitöitä kuin istua väkisin koneella niskaa kipeyttämässä, jos yhtään graduun liittyvää ajatusta ei kulje. Kokeilen nyt tämän viikon sitä, että teen mitä tahansa muuta hyödyllistä, jos en onnistu kirjoittamaan gradua. Ehkä sitten, kun muutama muu mieltä kuormittava rästitehtävä on hoidettu, tulee tilaa tieteelliselle ajattelulle. Jos tämäkään ei auta, täytyy pyytää henkilökohtaista mikrotukihenkilöä estämään pääsyni niille nettisivuille, joilla haaskaan eniten aikaa. (Nettikaapelin irrottaminen kokonaan ei auta, koska suurin osa tarvitsemistani lähdeartikkeleista on netissä.) Ja seuraavana askeleena täytyy palkata joku personal trainer antamaan sähköiskuja minulle, ja sitä seuraavana askeleena joku mafioso antamaan sähköiskuja koiralleni, ellei gradukelpoista tekstiä ala syntyä.
Myös muita toimiviksi havaittuja vinkkejä otetaan vastaan.
[1] Paavali: Room.7. luku, 19. jae, saatavilla online http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.7.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti