Olen vain töissä täällä

Ensi viikolla on edessä viimeinen opettajasijaisuus puoleen vuoteen. Opettaminen on ihan kivaa, mutta muutaman päivän pätkäsijaisuudessa on aina ylimääräisenä jännityksenä avaimen saaminen, oikeaan paikkaan löytäminen, "kyllä meidän ope aina antaa meidän heittää natriumia viemäriin olla välitunnit sisällä" ja nyt digitaalisena aikana vielä käyttäjätunnukset työkaluihin. Suosikkivälineeni on muuten liitutaulu, juurikin siksi, että se yleensä toimii idioottivarmasti.

Lievällä kauhulla ajattelen sitä, että ensi viikolla pitää neljänä päivänä olla kello 8.00 valmiina aloittamaan esitys. Jos kuljen töihin autolla, minun pitää lähteä kotoa viimeistään kello 7.00. Jos kuljen töihin julkisilla, minun pitää lähteä kävelemään bussipysäkille viimeistään kello 5.25. Kuinka monentena päivänä veikkaatte Harrasteauton hajoavan?

Jos tästä unirytmin shokkihoidosta selviän, niin teen koko kevään enemmän kuin mielelläni 12-tuntisia päiviä yliopistolla. Väitöskirjaohjaaja onnistui juonimaan minulle puolipäiväisen* työn, jotta voisin kieltäytyä pikasijaisuuksista ja keskittyä mittauksiini. En ole vielä aivan täysin sisäistänyt, millaisen lottovoiton olen saanut.

*Jos ei toisin täsmennetä, käsitteet "päivä" ja "vuorokausi" tarkoittavat jokseenkin samaa asiaa. Vuorokausi on 24 tuntia, ja puolet siitä on 12 tuntia, mikä on melko tyypillinen jatko-opiskelijan työpaikallaan viettämä aika. Lähempi tarkastelu saattaisi kyllä paljastaa ns. tehokkaan työajan osuuden olevan pienempi.