Jotenkin tässä pääsi käymään niin, että minusta ja Mikrotukihenkilöstä tuli asuntovelallisia. Pankkivirkailija ja kaupanvahvistaja suorittivat suhteemme virallistamiseen liittyvät toimitukset. Ostimme omakotitalon Hornankuusen kehyskunnasta.
Lähin bussipysäkki - ja myös lähin katuvalo ja lähin kestopäällystetty tie - sijaitsee 2 km päässä. Täältä ei pääse yhtään mihinkään ilman autoa. Viherpiipertäjää kirpaisee ajatus henkilökohtaisesta hiilijalanjäljestä. Lisäksi sosiaalisiin rientoihin osallistuminen edellyttää sopimista siitä, kuka on ajokunnossa.
Taloudessamme on toki ollut kaksi autoa jo vuosia, mutta aikaisemman asunnon pihalla toinen autoista saattoi seistä niin kauan ajamatta, että siitä tyhjeni akku tai rengas. Ja kun auton havaittiin olevan lakossa, bussilla tai polkupyörällä yleensä ehti perille.
Nyt pihalla on kaksi autoa, joiden yhteenlaskettu ikä hipoo 30 vuotta, ja joiden parhaat ominaisuudet yhdistämällä saisi kootuksi yhden ihan käyttökelpoisen auton. 26-vuotiaassa Harrasteautossa on ilmenee uusi vika päivässä, huonompana päivänä kaksikin, mutta siinä on vetokoukku ja nastarenkaat. 4-vuotiaassa Baijerilaisessa Maatalous-Wekottimessa on kaikki ne varusteet, jotka wannabe ääriporvari tarvitsee tehdäkseen vaikutuksen vertaisryhmäänsä, mukaanlukien tyhjä kohta vetokoukun paikalla. Kotipihan sisäänajoväylä on kuitenkin tähän vuodenaikaan sen verran hyvä toteutus kitkattomasta kaltevasta tasosta, että kuljettajalla ei ole keinoja ohjata Baijerilaisen liikettä.
Viime kerralla pihalta poistuessaan Mikrotukihenkilö havaitsi yllätyksekseen, että auton nokka osoitti päinvastaiseen suuntaan kuin mihin hänen oli tarkoitus lähteä. Minä ajoin takaisin kotiin, ja vasta i = i + 1:llä yrityksellä ajoväylällä oli sen verran hiekoitushiekkaa ja Baijerilaisella sen verran vauhtia, että pääsin perille luistoneston merkkivalon välkkyessä. Mikrotukihenkilö alkoi harkita, pitäisikö täällä landella sittenkin olla nastalliset talvirenkaat.
Landelle muuttaessamme ajattelimme, että täällä voi sitten pitää koiraa vapaana pihalla samalla, kun itse puuhastelemme ulkona. Muuttokuormaa purkaessamme Fifi osoitti ymmärtäneensä jo, että nää on meiräm maita perkele, ja syöksyi tielle ohikulkevan naapurin koiran kimppuun. Ensimmäinen ulkopuuhastelu on siis oleva koiranpitävän aitauksen rakentaminen.
Edelliset asukkaat valittivat, että talosta löytyy jatkuvasti hiirenpapanoita. Irvikissan harmiksi talosta ei kuitenkaan ole löytynyt vielä yhtään hiirtä. Ulkona on ollut sen verran kylmää, märkää ja inhottavaa, että Irvikissa ei ole kovin tosissaan yrittänyt poistua sisältä. Se on keskittynyt lähinnä testaamaan uusien tuolien ja sohvan löhöilyominaisuudet ja pyrkimään niihin huoneisiin, joiden ovi pidetään suljettuna.
Yksi talon edellisistä asukkaista oli laillistettu sähköasentaja, joten talon sähköasennukset on toteutettu mielenkiintoisesti. Esimerkiksi aamukahvin keittämiseen tulee yksi työvaihe lisää, kun kahvinkeittimen käynnistämisen lisäksi pitää muistaa käynnistää se pistorasia, johon kahvinkeitin on kytketty. Oma väki tietää kyllä, että kahvinkeitin käynnistetään liesituulettimen yläpuolella olevasta painikkeesta.
Vielä tämän viikonlopun voin kuvitella muuttaneeni asumaan kesämökille. Ensi viikolla sitten selviää, kuinka täältä käsin käydään töissä tai jatko-opiskelemassa kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti