Sain lievän mutta sitkeän flunssan. Oivalsin, että limakalvojen turpoaminen on tehokurssi mielenrauhan saavuttamiseen mietiskelyn kautta. Joutavanpäiväiset häiriötekijät karsiutuvat merkityksettöminä pois, kun aivojen koko laskentateho valjastetaan hengitykseen keskittymiseen.
Vedä henkeä sisään, niisk. Hengitä ulos, köh. Hengitä sisään, niisk. Hengitä ulos, köh.
Niisk, köh. Niisk, köh. Niisk, köh.
Kuinka monta tuntia vielä, ennen kuin saan taas sumuttaa ksylometatsoliinia nenääni? Minä haluan stressaantua lukemattomista sähköposteista, ohi menneistä määräajoista ja siitä, mitä muut rähjäisestä ulkonäöstäni ajattelevat, enkä pysähtyä miettimään hengittämistä. Eläköön salisyylihapon asetylointisynteesistä alkanut lääketieteen voittokulku, jonka ansiosta meillä on särkylääkkeitä, nuhalääkkeitä, allergialääkkeitä, antibiootteja*, koiralle rokotteita ja kissalle pillereitä! (Kissa tosin ei tunnu arvostavan. Mutta minä arvostan sitäkin enemmän.)
*joihinkin tauteihin vielä hetken aikaa tehoavia, kunnes pölöt, jotka popsivat antibiootteja fiiliksen mukaan, onnistuvat kehittämään vastustuskykyisen bakteerikannan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti