Työnhaun hyvät ja huonot puolet

Viime vuoden töistä säästyneet rahat on nyt kulutettu, joten olen lähettänyt tusinan verran kesätyöhakemuksia. Tuloksena on ollut suuri epätietoisuus, kaksi työhaastattelua ja neljä automaattista hylkäyskirjettä sähköpostiin.

"Kiitos hakemuksestasi Oy Firma Ab:n varastotyöntekijäksi. Saimme 220 hakemusta, joista valitsimme haastatteluun kutsuttavat. Sinä et ollut heidän joukossaan."

Historian oppikirjoissa kerrotaan kaikenlaista uskomatonta ritarilinnoista, ensimmäisen maailmansodan hävittäjä-ässistä ja merentakaisista siirtomaista, mutta tämä on jo liian paksua ollakseen totta.

Jos yhteen avoimeen työpaikkaan saapuu noin 200 hakemusta, niin ilmeisesti työnhakijan täytyy hakea noin 200 työpaikkaa, jotta saa sen yhden. Voittotodennäköisyys on parempi kuin lottoamalla, mutta silti rehellisen työn tekeminen ei ole mitenkään varma tapa ansaita elantonsa.

Tämänpäiväisessä työhaastattelussa väitin, että paras taitoni on projektien organisointi ja aikatauluttaminen. Vetosin siihen, että olen tehnyt puolen vuoden jaksosuunnitelmat fysiikan ja kemian yläkoulun oppimäärän opettamiseksi. Olin visusti hiljaa siitä, kuinka määrätietoisesti graduni on edennyt ja kuinka kauan olen sitä työstänyt.

Haastattelussa oli muuten hauskaa, mutta tyypilliseen tapaani keksin parhaat vastaukset vaikeimpiin kysymyksiin vasta kotimatkalla. Minä olisin loistava valinta kiireapulaiseksi sen vuoksi, että minulla ei ole työn ulkopuolista elämää, joten aikatauluni joustaa täysin firman tarpeiden mukaisesti.

Jännitin haastattelua aika paljon, kunnes tajusin luottaa siihen, että pessimisti ei pety. Huonosti tässä käy kuitenkin: jos saan sen työn, graduni viivästyy entisestään, ja jos en saa, rahat loppuvat. Toivottavasti ne päättävät palkata jonkun toisen, ettei niille paljastu, etten minä oikeasti mitään osaa.

Sisuunnuin kuitekin haastattelun jälkeen sen verran, että kirjoitin graduun kaksi sivua lisää loremipsumia. Juutuin kirjallisuuskatsauksessa ylivoimaisen vaikeaan kohtaan, joten ryhdyin selostamaan, mitä tässä tutkimuksessa nyt on mitattu. Asiasisältö on niin hyvin kohdallaan kuin se näin hihastavedetyssä tutkimuksessa yleensä voi olla, mutta kieliasu on aivan karsea. Hyvä suomen kieli ja tieteellisesti täsmällinen ilmaus tuntuvat olevan toisensa poissulkevat vaihtoehdot.

Näyttää siltä, että prokrastinointivinkki toimii: Jos pitää saada tehdyksi jokin suuri ja vähän vastenmielinen urakka, täytyy luvata hoitaa jokin vielä suurempi ja vastenmielisempi urakka. Ensimmäistä urakkaa voi sitten käyttää sijaistoimintana, kun yrittää vältellä sitä vielä suurempaa urakkaa. Tämän mukaan on jotenkin nurinkurista, että asuntolainan voi saada vasta sitten, kun on valmistunut ja saanut työpaikan. Gradun kirjoittaminen ja työnhaku etenisi paljon paremmin, jos olisin jo ostanut asumiskelvottoman pientä remonttia vaativan asunnon tai omakotitalotyömaan.

Poweria

Top Gearissa rakennettiin tehosekoitin, jota pyöritti sähkömoottorin sijasta V8-moottori.

Tefal panee paremmaksi. 450 kilowattia on yli 600 hevosvoimaa. Tästä riittäisi tehoa kolmelle henkilöautolle.

Tai sitten kuvassa on enemmänkin kirjoitusvirheitä meidän pilkunviilaajien riemuksi. Yksi kilo eli kolme nollaa sinne tai tänne, mitä väliä sillä on?

Siisteyskasvatuksen tarpeessa

Olin viime viikolla sijaisena yläkoulussa. Siellä kuulutettiin kesken oppitunnin keskusradiosta, että oikea loppusijoituspaikka virtsalle ei ole käsipyyheroskis, vaan wc-pönttö. Arvelin, että keskimäärin kymmenen vuotta 7.-9.-luokkalaisia nuoremmat lapset ovat oikeaa kohderyhmää vessakoulutukselle, mutta jotkut ilmeisesti oppivat vähän hitaammin kuin toiset.

Tänään menin viemään siivouspäivänä myymättä jääneitä kirjoja kirjaston lahjoitushyllyyn. Pysäköidessäni fillaria huomasin, että kaljupäinen aikuinen mies virtsasi kirjaston edessä olevaan suihkulähteeseen. Helpottautuva yksilö ei häiriintynyt ympärillä olevasta yleisöstä, eikä yleisökään osoittanut noteeraavansa helpottautujaa millään tavalla.

Suomessa tuntuu olevan sosiaalisesti hyväksyttyä tehdä tarpeensa julkisella paikalla, keskellä kirkasta päivää. Päihteillä ei vaikuttanut olevan osuutta asiaan. Joitakin ei ujo pissa vaivaa, ja mitä teinit edellä, sitä aikuiset perässä - eiku miten se menee...?

Hyviä neuvoja uusille kuljettajille

Yli kymmenen vuotta ajokokemusta keränneillä kuljettajilla on tapana antaa omasta mielestään hyviä neuvoja ajokorttia suorittaville tai sen hiljattain suorittaneille. Yleensä nuori kuljettaja ei ymmärrä itse pyytää hyviä neuvoja, mutta se ei estä kokeneempia tyrkyttämästä niitä. Tässä siis tärkeysjärjestyksessä ne tärkeimmät:

Jännittämiseen on syytä vasta hyväksytyn inssiajon jälkeen. Inssiajoa ei tarvitse jännittää yhtään niin paljon kuin jokapäiväistä ajamista kortin saatuaan. Inssissä on tarkoitus ajaa ihan samalla tavalla ja noudattaa ihan samoja liikennesääntöjä kuin kaikilla reissuilla sen jälkeen. Jos inssiajossa ei huomaa toista tienkäyttäjää, jota pitäisi väistää, katsastusinsinööri voi painaa jarrua ja lähettää ajokokelaan takaisin lähtöruutuun. Se ei ole kovin vakavaa. Jos sen sijaan kortin saatuaan kauppareissulla ei huomaa tienkäyttäjää, jota pitäisi väistää, seurauksena on kallis lasku ja mahdollisesti pysyvä terveyshaitta tai jonkun kuolema. Se on vakavaa. Kortin saamisen jälkeen täytyy suhtautua jokaiseen reissuun vähintään yhtä nipottavasti kuin inssiin.

Autossa on vain yksi kuljettaja kerrallaan. Ainoa neuvo, joka kuljettajan pitää ottaa vastaan pyytämättä, on "VARO!!!" välittömän vaaratilanteen uhatessa. Varo hirveä, varo pyöräilijää, varo vesiliirtoa, varo torvea ratissa. Muuten kokeneemmat apukuskit saavat pitää mölyt mahassaan, kunnes kuljettaja kysyy neuvoa.

On tärkeää ymmärtää, että apukuski, joka sanoo "kyllä sinä tuohon väliin ehdit, paina kaasua nyt" ei tiedä, millaiseen väliin toinen kuljettaja ehtii, eikä hän oikeastaan edes neuvo, mitä kuljettajan pitäisi tehdä. Hän ajattelee ääneen, mitä itse tekisi, jos olisi ratin takana. Ikävä kyllä monet apukuskit eivät hallitse äidinkielensä verbien moduksia, ja käyttävät virheellisesti yksikön toisen persoonan imperatiivia, vaikka tilanne edellyttää ensimmäisen persoonan konditionaalia: "kyllä minä tuohon väliin ehtisin, painaisin kaasua nyt". Kuljettajan täytyy osata korjata apukuskin kommentit oikeaan persoonaan ja tapaluokkaan samalla, kun havainnoi liikennettä ja ohjaa autoa. Jos ohjeiden ohjaaminen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuottaa kuljettajalle kognitiivisen ylikuormituksen, on syytä pysäyttää auto lähimpään turvalliseen paikkaan ja kehottaa apukuskia joko vaikenemaan tai poistumaan kyydistä.

Kokematon kuljettaja, huono auto, etenevä matka - pick any two. Mitä taitavampi kuljettaja, sitä huonommalla autolla hän pääsee eteenpäin jokseenkin aikataulun mukaisesti. Huonokin kuljettaja voi päästä perille, jos auto toimii luotettavasti. Huono kuljettaja huonolla autolla tukkii liikenteen tavalla tai toisella: jos ei köröttele idioottivarman hitaasti, niin sitten poliisi joutuu sulkemaan tien onnettomuuspaikan kohdalta.

Jos nuoren kuljettajan on tarkoitus pärjätä muun liikenteen vauhdissa, hän tarvitsee hyvät renkaat, puhtaan ja ehjän tuulilasin, millilleen oikein säädetyt peilit sekä luotettavasti toimivan luistoneston, ajonvakautuksen ja lukkiutumattomat jarrut. Paniikin aika on siinä kohtaa, kun on tottunut luistoneston apuun, ja sitten eräänä päivänä ilman ennakkovaroitusta se ei toimikaan. Paniikkia voi ehkäistä harjoittelemalla nykyajan mukavuuksilla varustelemattoman auton käsittelyä etukäteen jossakin muualla kuin tieliikenteen joukossa. VoittajaFiilis^TM-kokemus valtaa mielen, kun onnistuu pysäköimään auton, jossa ei ole ohjaustehostinta.

Harjoittele pysäköintiä. Tarkoituksena ei ole kerätä tyylipisteitä suoritusta tarkkailevilta arvostelijoilta, vaan sijoittaa auto siten, että se ei tuki muiden tietä. On ihan OK joutua ottamaan ensimmäisen reissun jälkeen kolme tai neljä uutta lähestymisyritystä, ennen kuin onnistuu peruuttamaan kotipihaan. Ei ole OK jättää autoa siihen, mihin se sattui osumaan, koska ei nyt jaksa keskittyä.

Monilla parkkipaikoilla on nykyisin varattu omia ruutuja erityisryhmien pysäköintiin. [failblog.cheezburger.com]

Pysäköinnissä ei mitata suoritukseen kuluvaa aikaa eikä taiteellista vaikutelmaa. Vain lopputulos ratkaisee. Jos virtaviivaisesti muotoillun auton kuljettaja on hukkapätkä, hänen on syytä tiedostaa, että vaikka auton keula näyttää päättyvän tuulilasinpyyhkijöiden kohdalle, se todellisuudessa jatkuu noin metrin verran pidemmälle.

Jokainen mokaa joskus. Jokainen uusi kuljettaja tekee jonkin käsittämättömän typerän mokan, ennen kuin saa kerätyksi niin paljon ajokokemusta, että pääsee siihen 90 %:in kuljettajista, jotka ovat omasta mielestään selvästi keskimääräistä kuljettajaa parempia. Joku lähtee liikkeelle ilman valoja tai käsijarru päällä (köh köh kröhöm). Joku laittaa bensatankkiin dieseliä tai takapenkille kuormaa, jota ei kiinnitetä turvavöihin. Typerin moka, josta olen kuullut, oli kuitenkin se, että kortin saatuaan nuori kuljettaja ei ajanut autoa, vaan antoi ajotaitonsa rapistua niin pahasti, ettei hänen kannattanut edes ilmoittautua kakkosvaiheeseen. Sitä virhettä ei kannata tehdä, että virheiden pelossa ei tee mitään.

Valinnainen lisäneuvo edistyneille: Peräkärryn peruuttaminen on seikkailu sinänsä. Suoraan peruuttaminen on mahdotonta, koska pieninkin töyssy tiessä kääntää kärryä satunnaiseen suuntaan. Kulmaperuuttaminen tuottaa aluksi kognitiivisen konfliktin, kun käännettäessä rattia vasemmalle auto kääntyy vasemmalle, mutta peräkärry kääntyy oikealle. Ahtaissa paikoissa lisähaastetta tuo se, että jos ohjaa siten, että peräkärry mahtuu esteiden välistä, auton kyljet kolhiutuvat esteisiin, ja päin vastoin. Varminta on suunnitella reitti siten, että kuormaa täynnä olevaa peräkärryä liikutetaan vain eteenpäin. Ahtaalla pihalla puretaan ensin kuorma, sitten irrotetaan kärry autosta ja käännetään auto nokka menosuuntaan. Sitten työnnetään käsivoimin tyhjä peräkärry auton taakse ja kiinnitetään se lähtövalmiiksi. Muistetaan kiinnittää myös sähköjohdot, jotta kärryn valot toimivat (köh köh).

Ärräpäitä

Vanhat kunnon voimasanat ovat liikakäytöstä arkipäiväistyneet, eikä niitä karjumalla enää herätetä kuulijoissa tavoiteltua pelkoa eikä paheksuntaa. Tarvitaan uusia ärräpäitä, eli sanoja, jotka kuulostavat rumalta ja tuovat mieleen ikäviä asioita. Ehdotan kirosanakirjaan lisättäväksi seuraavia sanoja:

direktiivi: Henkilö, jota kohti on singottu direktiivi, joutuu kärsimään päätöntä, mielivaltaista ja tukahduttavaa byrokratiaa. Tätä voimasanaa ei voi ottaa haltuun voimauttavaksi sanaksi, vaan uhri pahoittaa mielensä loppupäiväksi. Sana saa tehonsa Euroopan unioniin liittyvästä voimakkaasta symboliikasta (ks. myös hallinto).

hallinto: Hirviö, jolla voidaan pelotella sekä lapset että aikuiset tottelevaisiksi. Hallinto toimii kuin pakanallisen Suomen kotitonttu. Jos ihmiset käyttäytyvät tontun haluamalla tavalla, se pysyy enimmäkseen piilossa, mutta jos joku vahingossa suututtaa tontun hallinnon, talosta ei jää kiveä kiven päälle.

tarjous: Kusetus, teekkarijäynä, haistattelu. "Onks tää nyt ihan totta, vai yritätsä tehdä mulle hyvän tarjouksen jotenkin?"

toriparkki: Asiat, jotka ihan hyvin voitaisiin tehdä toimiviksi, päätetään kuitenkin tehdä ei-toimiviksi. Kärsivä osapuoli ei tiedä, onko kauhistuttavampaa olettaa, että toteuttava osapuoli ei osannut ennakoida seurauksia vai että toteuttava osapuoli osasi täsmälleen ennakoida seuraukset (ks. myös Turun tauti).

virheilmoitus: Karjaistaan matalalla äänellä, kun koetaan akuuttia fyysistä tai henkistä kipua. Esimerkiksi lyödään pää kovaan esineeseen, jonka ei huomattu olevan tiellä, tai löydetään äänettömäksi unohtuneesta puhelimesta vastaamatta jäänyt tärkeä puhelu ja kaksi viestiä. Kun pahin tuska on purettu virheilmoitusten avulla, voidaan ryhtyä tuhoa rajoittaviin ja korjaaviin toimenpiteisiin.

Kielitieteilijöiden mukaan suomen kielessä kirosanat ovat yleensä substantiiveja, joista voidaan muodostaa verbijohdoksia. Voidaan sanoa esimerkiksi "voihan derivaatta!" tai "minua derivoi nyt aika rankasti", kun huomataan, että laskutehtävän kaksi sivua pitkän ratkaisun ensimmäisellä rivillä on tehty etumerkkivirhe.

Tuleeko mieleen muita sanoja, joita on hauskaa opettaa pahaa-aavistamattomille suomea vieraana kielenä opiskeleville?

A4-saastetta

Yritän löytää blogosfääristä inspiraatiota roinan karsimiseen. Minimalistien mukaan tulee keventynyt ja virkeä olo, kun ei enää kompastele tavaravuoriin ja löytää tarvitsemansa esineet nopeasti.

"Ennen homman aloittamista meillä oli kaksi mapillista paperia. - - Tuntikausien paperijumppa on nyt ohi ja voi miten kevyt olo onkaan! Lopulta säilytettävää paperia jäi vajaa mapillinen. Siitäkin osan olisi voinut vielä skannata ja silputa, mutta olkoon." [Minimalismin Ilo] 

En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Meillä on kymmenkunta hyllymetriä mappeja, koteloita, laatikoita ja muovitaskuja täynnä arkistoitavia papereita. Jos luentomonisteet lasketaan arkistoitaviksi papereiksi, eikä kirjoiksi, niistä tulee vielä muuttolaatikollinen lisää. On luentomuistiinpanoja, laskuharjoitusten malliratkaisuja, oppitunteja varten valmistelemiani materiaaleja ja kodinkoneiden käyttöohjeita. Puolison firman arkistosta suurinta osaa säilytetään firman toimistolla, täällä on vain kuutiometri useimmin tarvittavia ajankohtaisia papereita. Suurin osa gradun lähdeartikkeleista on sentään pdf-muodossa, mutta muutamia artikkeleita olen joutunut kopioimaan, kun yliopiston kirjastolla on vain paperille painettu versio Electrochemical Societyn vertaisarvioidusta journaalista.

Työpöydälläni on sedimentti-järjestelmällä arkistoitu paperikasa. Jos tiedän suunnilleen, miltä ajalta jokin tarvitsemani paperi on peräisin, osaan arvata, miltä syvyydeltä sitä pitäisi kaivella. Paperikasaa ei missään tapauksessa saa hajottaa, koska silloin sedimentit sekoittuisivat ja minulta katoaisi viimeinenkin tuntuma siihen, mistä päin minkäkin paperin etsinnät kannattaa aloittaa.

Paperikasaa penkovan tasmaniantuholaisen kissan aiheuttama rapina on yksi niitä harvoja ääniä, jotka saavat minut pomppaamaan pystyyn välittömästi. Toinen, lähes yhtä hälyttävä ääni on oksentamaan valmistautuvan kissan köhinä.

Olisi hyvä saada työhuoneen ovi kiinni, niin että kissa ei pääsisi pöydälle papereiden kimppuun. Harmi kyllä, meillä on oviaukossakin niin paljon roinaa, että oven sulkeminen ei onnistu.

Mietin mielikuvaharjoitusta: Mitä jos tulipalo tai tulva tuhoaisi suuren osan irtaimistostani? Jos pelastuslaitoksen savusukeltaja voisi käydä pelastamassa jotakin ehdottoman tärkeää, mitä lähettäisin hänet hakemaan - kaikki kolme kirjahyllyäkö? Saattaisi olla hyvä ajatus skannata tietokoneelle (ja varmuuskopioida muistitikulle) kaikki pelastamisen arvoinen nyt kun on vielä rauhallista, kun katastrofi ei ole vielä iskenyt. Katastrofi tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, jos ei tulipalon tai kadonneen muuttokuorman muodossa, niin viimeistään tuhoeläimen saadessa silppuamiskohtauksen.

Aloitan arkiston digitointiprojektin heti huomenna ensi viikolla kesälomalla sitten, kun gradu on valmis sitten, kun minun pitää vältellä jotakin muuta suurta projektia.

Rorschachin sensori

Zepan mielestä mittaustulokseni muistuttivat Dubai Cityn profiilikuvaa. Muidenkin mittausten tulokset näyttävät lupaavilta:

Nämä kaaret tuovat mieleen Sydneyn oopperatalon.

Ehkä pääsen matkustamaan Australiaan sitten, kun olen valmistunut.

Tätä sensoria voisi käyttää satunnaislukugeneraattorina, mutta ei kosteusmittarina.

Mayapyramidi pilvenpiirtäjien vieressä. Paras tähän mennessä saaduista tuloksista.

Pyramidin tilalla on pursotettua kermavaahtoa. Ei ole hyvä sensori tämä.

Ja sitten vielä Murphyn lain henkilökohtainen mielenosoitus juuri minulle:

Tuleeko kenellekään muulle tästä mieleen, että sensori näyttää minulle keskisormea?

Seuraavaksi analysoin nämä kuvat Stetson-Harrison-menetelmällä ja esitän näin keräämäni numerotiedot Graduohjaajalle. Täytyy kokeilla, kuinka pitkälle tällainen hengentuote menisi läpi tiedekunnassa.

Tänään meillä on hyviä uutisia

Sain aamulla ennennäkemätöntä puhtia päivään, kun herätyskellon sammutettuani muistin, että minähän pyysin eilen ylioppilaskunnan koulutuspoliittista edunvalvojaa muistuttamaan epä-älyllisen kemian professoria tenttitulosten julkistamisesta. Kurkottelin ulottuvilleni lähimmän internetyhteydellä varustetun laitteen, ja riemastuin havaitessani, että epä-älyllinen kemia oli kirjattu hyväksytyksi opintorekisteriin. Jippii, nyt se on ohi, olen immuuni sille enkä tarvitse sitä enää koskaan mihinkään!

Nyt kun tutkintoni vaikein kompastuskivi on selätetty, on jäljellä enää toiseksi vaikein eli gradun kirjoittaminen. Muutaman tunnin päämäärättömän nettisurffailun jälkeen olen pitkästä aikaa avannut ruudulle jonkin satunnaisesti valitsemani lähdeartikkelin. Yrittäessäni ymmärtää, miksi piin sisällä sähkökenttä käyttäytyy siten, että syövytysreaktio tapahtuu vain huokosten pohjalla, löin pääni Schottky-barrieriin.

Tähän mennessä olen ymmärtänyt sen verran, että kun puolijohde koskettaa jotain muuta materiaalia, liitospintaan muodostuu tyhjennysalue (depletion region). Se on nimensä mukaisesti tyhjä sähkövarauksista. Sähkövirta on sähkövarausten liikettä, ja siellä, missä ei ole varauksia, ei voi olla virtaakaan. Tyhjennysalue on siis eristävä kerros kahden aineen liitoskohdassa.

Joidenkin mielivaltaisten kriteerien määrittelemissä tilanteissa tyhjennysalueen sähkövirran kulkua estävää ominaisuutta kutsutaan Schottky-barrieriksi. En ole nähnyt tätä käsitettä käytettävän missään suomenkielisessä tekstissä, mutta Google Translaten mukaan barrier on este, muuri tai aita.

Nyt voin määritellä päänsisäiseen suodattimeeni uuden komennon: approksimoidaan, että sanat "Schottky barrier" voidaan korvata sanoilla "eristävä kerros" ja toivotaan, että näin tulkitun lauseen merkitys pysyy enintään hyväksyttävän virherajan päässä sen todellisesta merkityksestä. Jos approksimointini on oikeutettu, niin kohta tiedän, mitä minun pitäisi kirjoittaa luvussa Huokosten muodostuminen. (Jos ei ole, niin kohta on Graduohjaajan vuoro hajota henkisesti yrittäessään saada minut ymmärtämään, mitä siihen olisi pitänyt kirjoittaa.)

Kyllä se tästä etenee, yksi kömpelösti suomennettu käsite kerrallaan.

Hevonen ja torvi ratissa

Ratsastajakaverit ovat viime päivinä linkittäneet facebookissa Talli TeamPinnin kuvaa ja kertomusta onnettomuudesta. Pari mopokuskia oli ratsukkoa ohittaessaan painanut tööttiä juuri hevosen kohdalla, tuhoisin seurauksin.

Ilmeisesti olisi tarpeen pitää näyttävä valistuskampanja siitä, miksi hevosten säikyttely ei ole hauska jäynä. Kun hevonen säikähtää, se lähtee maksimikiihtyvyydellä randomsuuntaan. Se saattaa hypätä ojaan, tai ajoneuvosi päälle, tai ihan mihin tahansa. Se saattaa pudottaa ratsastajan selästään tai kaatua ratsastaja selässään.

Jos 500 kilogrammaa hevosenlihaa osuu ajoneuvoon, autolle käy huonosti, ja mopolle vielä huonommin. Kyynisille päristelijöille kannattaakin tähdentää, että jos tuntemattoman hevosen ja ratsastajan henki ja terveys eivät kiinnosta, niin omankin ajoneuvon jälleenmyyntiarvon säilyttämisen vuoksi hevonen on syytä ohittaa yhtä varovasti ja yhtä kaukaa kuin hirvi.

Jotkut välkyt kommentoivat onnettomuuskuvauksen perään, että hevoset pitäisi saada pois liikenteestä, kun ne kerran ovat niin säikkyjä ja arvaamattomia. Käynnistäkööt toki kansalaisaloitteen tieliikennelain 46§ muuttamiseksi:

"Kotieläimen varominen ja eläinten kuljettaminen tiellä

Ajoneuvon kuljettajan on lähestyessään tiellä olevaa hevosta, karjaa tai vastaavia kotieläimiä noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta.

Eläimet, joita kuljetetaan tiellä, on pidettävä kytkettyinä tai niitä on vartioitava siten, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa liikenteelle. Ratsastajan ja eläimen kuljettajan on soveltuvin osin noudatettava ajoneuvon kuljettajaa koskevia säännöksiä."

Nykyisen lain mukaan hevosta saa kuljettaa tiellä siinä missä muitakin ajoneuvoja, ja peltilehmän kuljettajan tehtävä on varoa eläviä eläimiä. (Entä jos hevonen ohittaa toisen hevosen? Sitä harjoitellaan ratsastuskouluilla ensimmäisestä alkeiskurssista lähtien. Ohittaja väistää niin kaukaa, ettei ohitettava hevonen yletä potkaisemaan, jos sitä harmittaa joutua ohitetuksi.) Virittämätön hevonen voi juosta niin nopeasti, että jos mopolla pääsisi sen kanssa tasoihin, mopoilija saisi sakot ja vakuutusmätkyt mopon muuttamisesta moottoripyöräksi.

Kuitenkaan ratsastajat eivät liiku huvikseen autojen seassa. Yleensä autotietä pitkin ratsastetaan sen vuoksi, että se on ainoa reitti tallilta maastoon. Hevosen roudaaminen kuljetusvaunulla tallilta maastoon olisi yhtä toimiva ratkaisu kuin mopojen roudaaminen peräkärryllä kotoa ajoharjoitteluradalle: se on joillekin osa kilpailuihin valmistautumista, mutta aivan liian työlästä tehtäväksi jokaisena arkipäivänä. Siinä menee jotenkin pilalle idea liikkumisesta paikasta toiseen hevosen tai mopon avulla.

Yritetään siis saada polttomoottorit ja kauramoottorit kulkemaan sopuisasti samoja väyliä pitkin. Ehkä tulevaisuudessa kaikkien ajoneuvojen käynnistyksen yhteydessä näyttöruudulle ilmestyy ensin tieliikennelaki ja rikoslain 23 luku, joihin täytyy vastata

[x] ymmärrän ja hyväksyn käyttöehdot

ennen kuin ajoneuvon käsijarrun saa vapautetuksi ja vaihteen päälle. Tai ehkä ajoneuvo käynnistetään laittamalla voimassaoleva ajokortti lukijaan. Tavalla tai toisella pitäisi saada tienkäyttäjät ymmärtämään, että yhteisten liikenneväylien käyttämisen edellytyksenä on sitoutuminen noudattamaan käyttöehtoja. Omaa mielipidettään väistämissäännöistä ja äänimerkin käytöstä voi toteuttaa sulkupuomein eristetyllä alueella, mutta ei yleisillä teillä.

Ehkä viimeinen kemian tentti

Tänään oli ehkä elämäni viimeinen kemian tentti. Valmistauduin tehokkaasti ja ajoissa hakemalla tenttikirjan kirjastosta perjantaina. Hyllyyn jäi vielä kolme kappaletta samaa painosta ja kaksi kappaletta vanhempaa painosta. Ilmeisesti kovin moni kurssitoveri ei yritä kovin vakavissaan saada tätä tenttiä läpi, tai sitten niillä kaikilla on niin ruokottomasti rahaa, että sitä riittää kaljan lisäksi myös kurssikirjojen ostamiseen.

Aloitin lukemisen perjantai-iltapäivällä heti kotiin päästyäni. Viisi sivua myöhemmin nukahdin.

Ihan hyvin ehdin silti lukea 377 sivua tenttikirjaa ja 197 sivua luentomonistetta viikonlopun aikana. Toivottavasti professorikin on sitä mieltä, että se meni ihan hyvin.

Nyt jännitän sitä, julkistetaanko tämänpäiväisen tentin tulokset aikaisemmin kuin epä-älyllisen kemian tentin, jossa istuin kaksi viikkoa sitten. Tämänpäiväisen kurssin professorilla on ilmeisesti tapana tarkistaa vastaukset ripeästi, toisin kuin epä-älyllisen kemian professorilla. Lisäksi jännitän sitä, menikö se epä-älyllisen kemian tentti läpi, vai onko elämäni viimeinen kemian tentti sittenkin epä-älyllisen kemian i+1. uusintatentti.

Olen varmuuden vuoksi ilmoittautunut uusintatenttiin. Tänään on sekä uusintatentin ilmoittautumisten että kahden viikon takaisen tentin tulosten julkistamisen deadline. Tästä olisi voinut saada mielenkiintoisen byrokratia vs. byrokratia -taistelun, jos olisin mennyt kysymään kemian laitoksen kansliasta, saako uusintatenttiin ilmoittautua säädösten vastaisesti myöhässä, jos tieto uusintatentin tarpeellisuudesta on tullut professorilta säädösten vastaisesti myöhässä. Epäilen kuitenkin, että yliopiston hallinto suhtautuu joustavammin professoreille kuin opiskelijoille asetettuihin deadlineihin.

Taidan silti pyytää ylioppilaskunnan koulutuspoliittista edunvalvojaa lähettämään epä-älyllisen kemian professorille nootin. Haluan tietää, voinko käyttää tämän viikon facebookissa notkumiseen gradun kirjoittamiseen, vai täytyykö minun lukea epä-älyllisen kemian tenttikirja uudestaan.